Varmat kevään merkit ilmassa: Maanmittauslaitoksen ilmakuvaus- ja laserkeilauskausi käynnistyi

Ensimmäisenä kuvauskoneet voi bongata Paraisten ja Helsingin alueilla. Kevätkauden kuvausten käynnistyminen edellyttää, että lumet ovat sulaneet. Siksi kuvaukset aloitetaan etelästä.
Kaikki kuvauspaikat voi katsoa Tuotannon tilannekartasta.
Aineistoilla on monta käyttötarkoitusta
Ilmakuva- ja laserkeilausaineistot ovat kriittisen tärkeitä useille yhteiskunnan toiminnoille. Aineistoja tarvitsevat ja sen keräämistä rahoittavat Suomen metsäkeskus, Metsähallitus, Ruokavirasto ja Suomen ympäristökeskus. Ilmakuva-aineistoja hyödynnetään esimerkiksi EU-peltovalvonnassa.
Suomen maapinta-alasta laserkeilataan vuosittain pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta noin kuudesosa ja ilmakuvataan kolmannes kansallisen laserkeilaus- ja ilmakuvausohjelman mukaisesti.
– Laserkeilausmenetelmällä saadaan kolmiulotteinen pistepilvi, jonka avulla nähdään myös puiden oksien alle aluskasvillisuuteen. Pistepilvistä voidaan laskea muun muassa puiden korkeus. Näitä pistepilviä käytetään esimerkiksi metsäinventointiin ja tulvakartoitukseen, sanoo kartastopäällikkö Juha Kareinen Maanmittauslaitokselta.
Uudet laitteet käytössä
Kuvauskausi jatkuu koko kesän. Ilmassa on Maanmittauslaitoksen omien koneiden lisäksi myös konsulttiyritysten koneita. Aikaisemmin konsultit tekivät kaikki laserkeilaukset. Tänä vuonna käyttöön on saatu Maanmittauslaitoksen oma laserkeilauslaitteisto, joita testattiin jo viime kaudella.
– Tänä vuonna tuotamme uudella laserkeilaimellamme testiaineistoa Heinäveden tuotantoalueesta. Aineiston avulla pystymme analysoimaan ja määrittelemään aineistotarpeemme vuonna 2026 alkavaa seuraavaa laserkeilausohjelmaa varten, sanoo kartastopäällikkö Juha Kareinen.
Uudella laitteistolla tuetaan kansallisen laserkeilausohjelman toteutumista. Valtionhallinnon oma laitteisto on tärkeä myös kansallisen varautumisen näkökulmasta.
Ilmakuvat julkaistaan avoimena aineistona
Kuvausten jälkeen aineistot käsitellään julkaisukelpoiseksi. Loppuvuoteen mennessä koko aineisto on asiakkaiden käytettävissä. Aineistoja voi katsella kuka tahansa Karttapaikalla. Karttapaikka on kaikille avoin verkkopalvelu, jossa voi katsella karttoja ja ilmakuvia. Palvelussa voi myös ostaa painettuja karttoja ja tulosteita.
Laserkeilausaineistoista on saatavilla harvennettu versio avoimena datana. Alkuperäisessä pistetiheydessä aineisto on julkista, mutta edellyttää käyttöluvan hyväksymisen ja käyttäjän tunnistautumisen.
Lue lisää laserkeilausaineistojen hankinnasta.
Yhteyshenkilöt
Kartastopäällikkö Juha Kareinen, +358 40 569 7951, etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
MaanmittauslaitosPL 84 (Opastinsilta 12C)
00521 HELSINKI
029 530 1100 (Vaihde)https://www.maanmittauslaitos.fi/
Teemme maanmittaustoimituksia, ylläpidämme kiinteistöjen ja osakehuoneistojen tietoja, huolehdimme omistusoikeuksien rekisteröinneistä ja kiinnityksistä, tuotamme kartta-aineistoja sekä teemme paikkatietoalan tutkimusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maanmittauslaitos
Omistatko huoneiston? Tarkista yhteystietosi, niin yhtiökokouskutsu saapuu oikeaan osoitteeseen12.1.2026 07:47:30 EET | Tiedote
Maanmittauslaitos, Isännöintiliitto ja Kiinteistöliitto kannustavat huoneistojen omistajia tarkistamaan ja tarvittaessa päivittämään posti- ja sähköpostiosoitteensa Maanmittauslaitoksen huoneistotietojärjestelmään, jotta yhtiökokouskutsu löytää perille. Tietojen tarkistaminen koskee 1,8 miljoonaa asunto-osaketta Suomessa.
Trots störningarna i satellitpositioneringen lyckades Lantmäteriverket genomföra flygfotograferingarna – en sänkning av flyghöjden hjälpte i områdena med mest störningar7.1.2026 08:57:40 EET | Pressmeddelande
Lantmäteriverket har publicerat flygbilderna och det laserskannade material som producerats under 2025 fritt tillgängligt för alla. Störningar i satellitpositioneringen försvårade fotograferingarna, men man förberedde sig inför utmaningen på förhand. Samhället får årligen 18 miljoner euro i nytta från bildmaterialet, bland annat för jord- och skogsbruket samt för planering av försvarsverksamheten.
Satelliittipaikannuksen häirinnästä huolimatta Maanmittauslaitos teki onnistuneet ilmakuvaukset – lentokorkeuden alentaminen auttoi pahimman häirinnän alueilla7.1.2026 08:57:40 EET | Tiedote
Maanmittauslaitos on julkaissut vuoden 2025 aikana tuotetut ilmakuvat ja laserkeilausaineistot avoimesti kaikkien saataville. Satelliittipaikannuksen häiriöt hankaloittivat kuvauksia, mutta haasteeseen varauduttiin etukäteen ja lentokorkeuden alentaminen auttoi pahimman häirinnän alueilla. Kuvausaineistosta yhteiskunta saa vuosittaiset 18 miljoonan euron hyödyt mm. maa- ja metsätalouteen sekä puolustustoiminnan suunnitteluun.
Suomi rakentaa nyt datasta kilpailuedun – Maanmittauslaitos on paikkatiedon ytimessä2.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Maanmittauslaitoksen tieteellisen huipputeknologian ja käytännön tuen avulla Suomi pystyy rakentamaan entistä älykkäämpää infrastruktuuria.
Pienet taloyhtiöt pääsevät nyt ilmoittamaan taloyhtiöidensä remontti- ja lainatiedot huoneistotietojärjestelmään1.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Omatoimisesti isännöidyt taloyhtiöt voivat ilmoittaa taloyhtiöiden hallinnollisia tietoja huoneistotietojärjestelmään Maanmittauslaitoksen uudessa verkkopalvelussa 1.12.2025 alkaen. Taloyhtiön hallinnollisia tietoja ovat tiedot esimerkiksi taloyhtiön remonteista ja lainoista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
