Tunnustus pitkäaikaisesta kulttuurityöstä – Vaasalainen kulttuuriteko-palkinto myönnettiin Sudenmorsiamille ja Weljille

Vaasan kulttuuri- ja liikuntalautakunta on myöntänyt palkinnon Vuoden vaasalainen kulttuuriteko 2022 monitaiteelliselle ryhmälle Sudenmorsiamet ja Weljet. Jaettavalla palkinnolla huomioidaan edellisen vuoden aikana yksityishenkilön tai ryhmän toteuttama kulttuuriteko, joka on kehittänyt Vaasan kulttuurielämää.
Tunnustus tuli pitkäaikaisesta työstä vaasalaisen kulttuurielämän eteen. Vuodesta 1993 toiminut ryhmä on järjestänyt avoimia ja ilmaisia esityksiä, joissa yhdistyvät musiikki, tanssi, runous, teatteri ja tulitaide. Perinteeksi muodostunut Kustaanlinnan rannan esitys oli 30-vuotisen ryhmän viimeinen esiintyminen Vaasan Taiteiden yössä vuonna 2022.
Matalan kynnyksen kulttuurielämys vailla vertaa
Monelle Taiteiden yöhön osallistuneelle kävijälle Sudenmorsiamet ja Weljet -ryhmän myöhäisillan esitys on ollut tapahtuman huipennus. Avoin ja kutsuva esitys on houkutellut väkeä paikalle runsaslukuisesti ja monipuolisesti vuosien ajan.
Perusteluissa esiin nousi, että ryhmän esitys on ollut korkealaatuinen kulttuurielämys, johon on voinut osallistua matalalla kynnyksellä. Teoksen suunnittelu ja toteutus on koonnut yhteen vaasalaisia eri alojen taiteilijoita ja kulttuurin harrastajia, joista jokainen on voinut osallistua omalla panoksellaan ja vahvuusalueellaan.
Teoksen esittämisessä on korostunut myös paikka Kustaanlinnan rannassa ja ympäröivä luonto, joka on osaltaan luonut ainutlaatuista tunnelmaa tapahtumalle. Tapahtuman viehätys perustuu sen ainutlaatuiselle konseptille kokonaisvaltaisesta, monia eri kulttuurin lajeja yhdistelevästä elämyksestä.
Kaupunkilaiset saivat ehdottaa palkinnon saajaa
Vuoden vaasalainen kulttuuriteko 2022 –palkinnon saajaksi tuli ehdotuksia yhteensä 105 kappaletta 13 eri ehdokkaalle. Kaupunkilaiset saivat jälleen ehdottaa palkinnon saajaa.
Palkinto on suuruudeltaan 2000 euroa ja se jaettiin nyt neljännettä kertaa. Viime vuonna palkinto myönnettiin Katukulttuuri ry:lle ja sitä ennen tunnustus on myönnetty Vähäkyrö-Seuralle, Matts Andersénille ja Henrik Fågelbärjille sekä Vaasa-Mustasaari -oppaille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kulttuuripäällikkö Jenni Niemi, Vaasan kaupungin kulttuuri- ja kirjastopalvelut, p. 040 628 9347, jenni.niemi@vaasa.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
En körfil tas ur bruk på Smedsbyvägen28.9.2023 13:00:45 EEST | Tiedote
Kantstenarna längs Smedsbyvägen förnyas vid Kvarngatan fr.o.m. 2.10. Av säkerhetsskäl tas den ena körfilen ur bruk vid byggplatsen från Karleby-hållet.
Toinen ajokaista pois käytöstä Sepänkyläntiellä28.9.2023 12:58:57 EEST | Tiedote
Sepänkyläntien reunakivilinjaa uusitaan Myllykadun kohdalla 2.10. alkaen. Turvallisuussyistä toinen ajokaista poistetaan käytöstä työmaan kohdalla Kokkolan suunnasta tultaessa.
Vasa står värd för ett toppevenemang om stadspolitik28.9.2023 10:17:09 EEST | Tiedote
Vasa stad arrangerar det nationella stadsforumet, Kansallinen Kaupunkifoorumi, 4–5.10 i samarbete med arbets- och näringsministeriet. Under dagarna diskuteras bland annat internationellt och nordiskt samarbete, lycka och säkerhet. Även huvudevenemanget för Innostäderna äger rum i Vasa samma vecka.
Vaasa isännöi kaupunkipolitiikan huipputapahtumaa28.9.2023 10:12:22 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunki järjestää Kansallisen Kaupunkifoorumin 4.– 5.10. yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa. Päivien aikana keskustellaan muun muassa kansainvälisestä ja pohjoismaisesta yhteistyöstä, onnellisuudesta sekä turvallisuudesta. Vaasassa pidetään myös Innokaupunkien päätapahtuma samalla viikolla.
Sandös och Inre hamnens detaljplanearbete inleds: delta i planeringen!27.9.2023 10:48:46 EEST | Tiedote
Sandös och Inre hamnens detaljplanearbete påbörjas. Planens program för deltagande och bedömning är framlagt 27.9 – 11.10.2023. Med hjälp av programmet frågar man om åsikter angående detaljplanens målsättningar samt berättar närmare om hur planarbetet framskrider. Samtidigt är en nätenkät öppen, genom vilken man samlar in bakgrundsfakta till detaljplaneändringen och planering i anslutningen till den.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme