Lahjasolutaustaisten tulee saada kasvaa tietoon taustastaan

Torstaina 27.4. vietettävä kansainvälinen lahjasolutietoisuuspäivä, International Donor Conception Awareness Day, on lanseerattu kolme vuotta sitten tekemään näkyväksi lahjasoluilla lapsiperheellistymisen teemoja. Päivän teemana on tänä vuonna totuus ja läpinäkyvyys lapsen lahjasolutaustasta.
Lahjasolutietoisuuspäivän tarkoituksena on muistuttaa, että lapsiperheeksi voi tulla hyvin monin tavoin ja että lapsella on oikeus kasvaa tietoon taustastaan.
Lahjasoluilla lapsiperheellistyminen on erityinen tapa muodostaa lapsiperhe. Lahjasoluhoidot mahdollistavat lapsitoiveen toteutumisen itsellisesti ja sateenkaariperheenä lasta toivoville sekä niille nais-miespareille, joiden lapsitoive ei toteudu omilla sukusoluilla.
Suomessa lahjasoluperheille tietoa ja tukea tarjoaa Helminauha-hanke. Hankkeen mukaan on tärkeää lisätä tietoisuutta, jotta lahjasoluilla lapsiperheellistyminen voidaan nähdä yhdenvertaisena lapsiperheellistymisen tapana.
Lapsella oikeus kasvaa tietoon taustastaan
Vuonna 2007 säädettyyn hedelmöityshoitolakiin on kirjattu lapsen oikeus tietää taustansa.
– Aina ei ole ollut näin. Moni ennen vuotta 2007 lahjasoluilla alkunsa saanut saa tietää taustastaan yllättäen vasta aikuisena. Tieto saattaa tulla yllätyksenä DNA-testillä tai vanhemman tai muun läheisen kertomana. Tällöin tieto hämmentää ja herättää ymmärrettävästi hyvin ristiriitaisia tunteita. Etenkin aiheen salaaminen tuntuu monista pahalta, sanoo Helminauha-hankkeen hankevastaava Jenni Huhtala.
Teemapäivän aikana muistutetaan, että lahjasolutausta on osa lahjasolutaustaisen elämää ja tarinaa, ja heillä on oikeus saada selvittää omaan geneettiseen taustaansa liittyviä asioita.
– Moni lahjasolutaustainen on jossain vaiheessa elämäänsä utelias tietämään jotain lahjoittajan kautta muodostuvasta geneettisestä taustastaan. Tämä tieto voi auttaa lisäämään ymmärrystä siitä kuka on ja mistä jotkut piirteet sekä ominaisuudet tulevat. Lahjoittajan lisäksi ollaan kiinnostuneita saman lahjoittajan sukusoluilla muihin perheisiin syntyneistä lapsista, kertoo Huhtala.
Koskaan ei ole liian myöhäistä kertoa
Huhtala on tavannut useita lahjasoluilla alkunsa saaneita, jotka ovat saaneet tietää taustastaan vasta aikuisena. Kaikki olisivat toivoneet saaneensa tiedon jo aiemmin.
– Lahjasolutaustasta puhuminen on vanhemman vastuulla. Aiheesta puhutaan lapselle eri ikävaiheissa eri tavoin, ja lapselle kerrotaan kuinka toivottu hän on ollut. Helminauha-hankkeen verkkosivuilta löytyy tietoa ja tukea lapselle asiasta puhumiseen.
Huhtala rohkaisee myös kaikkia aikuisten lahjasolutaustaisten vanhempia kertomaan asiasta lapselleen, jos asiasta ei ole vielä puhuttu.
– Koskaan ei ole liian myöhäistä kertoa lapsellesi hänen taustastaan ja siitä erityisestä tavasta, jolla hän on saanut alkunsa. Tieto kuuluu lahjasolutaustaiselle, ja hänellä on oikeus kaikkiin tunteisiin, joita tieto voi hänessä herättää.
Lahjasolutaustaisille aikuisille vertaistukea
Helminauha-hanke järjestää uutena toimintana valtakunnallista vertaistukea myös lahjasoluilla alkunsa saaneille aikuisille. Tapaamiset järjestetään etänä Zoomissa. Osallistuminen on maksutonta eikä edellytä ennakkoilmoittautumista. Lisätietoa vertaistuesta löytyy Helminauha-hankkeen verkkosivuilta.
Huhtala rohkaisee kaikkia lahjasolutaustaisia aikuisia hakeutumaan vertaistuen pariin.
– Tapaamiset ovat luottamuksellisia, ja ryhmää ohjaa koulutettu vertaistoimija, joka huolehtii tapaamisen turvallisuudesta. Ryhmässä jokainen saa kertoa omasta tarinastaan sen verran kuin itsestä tuntuu sopivalta. Vertaisten kanssa tiedät, että et ole kokemuksesi kanssa yksin!
Vertaistuesta sanottua
“Vertaistuki on äärimmäisen merkityksellistä ja voimaannuttavaa! Helpompi sanoittaa kokemuksia ja ajatuksia.”
“Vertaiskeskustelut auttavat ymmärtämään omia reaktioita ja saa oikeutuksen kaikenlaisille, haastavillekin tunteille.”
“Vertaisten kanssa keskustelua olen enemmän sinut asian kanssa ja sain itsevarmuutta omasta taustasta.”
Lahjasoluhoidot
- Vuosittain Suomessa syntyy yli 500 lasta lahjasoluhoitojen avulla, mikä on 1 prosentti kaikista syntyvistä lapsista. Määrä on kasvussa (THL, hedelmöityshoitotilasto 2022).
- Lahjasoluilla alkunsa saaneita henkilöitä arvioidaan Suomessa olevan yli 10 000.
- Lahjasoluhoitoja toteutetaan yksityisillä ja julkisilla hedelmöityshoitoja tarjoavilla klinikoilla. Hoitoja saavat itsellisesti, sateenkaariperheenä ja nais-miesparin perheenä lasta toivovat.
- Vuonna 2007 asetettuun hedelmöityshoitolakiin on kirjattu lapsen oikeus tietoon taustastaan. Lapsella on 18 vuotta täytettyään mahdollisuus selvittää sukusolujen lahjoittajan henkilöllisyys.
- Ensimmäiset hedelmöityshoitolain aikana lahjasukusoluilla syntyneet lapset tulevat täysi-ikäisiksi vuonna 2026.
- Lisätietoja www.helminauha.info.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni HuhtalaHankevastaavaHelminauha-hanke
Puh:+358 40 5323 010jenni.huhtala@simpukka.infohttps://helminauha.infoKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kalevantie 7 C
33100 TAMPERE
+358 400 844 823http://www.simpukka.info/
Lapsettomien yhdistys Simpukka ry on tahattoman lapsettomuuden asiantuntijaorganisaatio. Vuonna 1988 perustettu Simpukka edistää lapsettomien asemaa tiedon, tuen ja vaikuttamisen keinoin. Simpukan tavoitteena on, että Suomessa jokainen tahattoman lapsettomuuden kohtaava saa apua ja tukea. Valtakunnallisesti toimivan Simpukan toimisto sijaitsee Tampereella.
Tiedämme, miltä lapsettomuus tuntuu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapsettomien yhdistys Simpukka ry
Suomeen on saatava sijaissynnytyslainsäädäntö - Georgia kieltää sijaissynnytysjärjestelyt ulkomaalaisilta25.9.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomesta on hakeuduttu sijaissynnytysprosessiin erityisesti Ukrainaan, Venäjälle ja Georgiaan. Näiden maiden käyttö ei ole enää mahdollista. Ei-kaupallisten sijaissynnytysten salliminen Suomessa mahdollistaisi lapsitoiveen muun muassa toistuvia keskenmenoja kokeneille, kohduttomille, itsellisille miehille ja miespareille, muistuttaa Lapsettomien yhdistys Simpukka ry.
Bonusvanhemman lapsettomuussurua vähätellään: “Onhan teillä jo lapsia”4.9.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Tahatonta lapsettomuutta kokevan bonusvanhemman lapsitoivetta vähätellään usein. Tyhjän sylin kokemus voi olla kipeä vaikka sylissä olisikin puolison lapsia. Lapsettomien yhdistys Simpukka ry ja Suomen Uusperheiden Liitto ry pyytävät huomioimaan, että perhe-elämänkin keskellä voi kokea suurta surua lapsettomuudesta.
Sairausajan palkka lapsettomuushoitojen ajalta: työnantaja viestii TESsissä arvopohjaansa9.8.2023 15:10:19 EEST | Tiedote
Lapsettomien yhdistys Simpukka ry pitää lapsettomuushoitojen nostamista Solita Oy:n työehtosopimukseen ilahduttavana ja tärkeänä asiana. Kyseessä on lyhyellä aikavälillä kolmas Simpukan tietoon tullut lapsettomuushoitojen huomioiminen TESissä.
Luovutetuilla sukusoluilla tehtyjen hedelmöityshoitojen määrä kasvanut - hoidot eivät silti ole yhdenvertaisesti saavutettavia kaikille7.6.2023 15:48:27 EEST | Tiedote
THL:n tuoreen raportin mukaan luovutetuilla sukusoluilla tehdyistä hedelmöityshoidoista yhä suurempi osa tehdään julkisella sektorilla. Helminauha-hanke iloitsee lahjasoluhoitojen määrän kasvusta sekä muistuttaa, että hedelmöityshoitojen resursseja tulee kasvattaa entisestään, jotta hoidot olisivat aidosti yhdenvertaisia valtakunnallisesti.
Simpukka ja Sateenkaariperheet: Sijaissynnytys parantaisi lapsiperheellistymisen mahdollisuuksia2.6.2023 13:28:36 EEST | Tiedote
Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n ja Sateenkaariperheet r:n mukaan Suomessa tulee olla yhdenvertaiset lapsiperheellistymisen mahdollisuudet kaikille lasta toivoville. Sijaisynnytysjärjestelyjen sääntely tukisi yhdenvertaisia lapsiperheellistymisen mahdollisuuksia Suomessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme