AKT:n hallitus: Suomen tulevan hallituksen ratkaisujen pitää parantaa suomalaisten ostovoimaa
Vaalikamppailuissa keskityttiin lähes pelkästään valtiontalouteen ja menoleikkauksiin. Kuitenkin hyvinvointivaltion kannalta ratkaisevaa on, miten kansalaiset tulevat jatkossa toimeen. Inflaatio ei näillä näkymin ole hellittämässä ja asuntolainojen korot ovat olleet jyrkässä nousussa. Tämä on kasvattanut elämisen ja asumisen kustannuksia. Mediakeskustelussa on yhä enemmän signaaleja siitä, miten työssäkäyvien köyhyys lisääntyy. Ostovoima pitää myös yhteiskunnan pyörät pyörimässä.
- Nyt tarvitaan käytännön toimia tavallisten työssäkäyvien, eläkeläisten ja opiskelijoiden tilanteen parantamiseksi. Näitä toimia ovat mm. energiakustannusten laskeminen, polttoaineen hinnan alentaminen sekä pieni- ja keskituloisille suunnattava tuloveron alennus, linjaa AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko.
Erityisen haitallisia ovat mahdolliset sosiaaliturvan ja julkisten palveluiden leikkaukset. Ne ovat kaikkein raskaimpia vähävaraisille ja pienituloisille ihmisille. Leikkaukset tarkoittaisivat yhä enemmän ongelmia myös työssäkäyville. Valtiontalouden tarkastusviraston tuoreen tarkastuskertomuksen mukaan yleistä asumistukea saa jo noin 40 % työssäkäyvistä ihmisistä. Se on hälyttävä luku.
- Sosiaaliturvaleikkaukset lisäisivät suomalaisten köyhyyttä, sillä ne osuvat pienituloisiin ja vähävaraisiin ihmisiin. Eivätkä ne takaa yhtään uutta kunnollista työpaikkaa. Paras takuu työllistymiselle on laadukas ammatillinen koulutus, johon on saatava lisää resursseja. Suomi tarvitsee edelleen käytännön osaajia ja kuljetusalalla on osaajista huutava työvoimapula, liiton varapuheenjohtaja Niko Blom muistuttaa.
Yhteyshenkilöt
Ismo KokkopuheenjohtajaAuto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
Puh:+358 40 732 5375ismo.kokko@akt.fiNiko Blom2. varapuheenjohtajaAuto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
Puh:+358 40 554 0495niko.blom@akt.fiTietoja julkaisijasta
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry on n. 45 000 jäsenen ammattiliitto ja vahva edunvalvoja. Liiton jäsenet työskentelevät autoliikenne-, ahtaus-, säiliöauto- ja öljytuote-, matkailu-, huolinta- ja liikenneopetusaloilla sekä huoltokorjaamoissa, terminaaleissa ja lentokoneiden matkustamoissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
AKT:n Ismo Kokko: ”Emme hyväksy lakko-oikeuden rajoittamista”15.9.2023 09:51:52 EEST | Tiedote
AKT ei hyväksy hallituksen suunnitelmia lakko-oikeuden rajoittamiseksi ja on valmis muiden liittojen kanssa järjestölliseen yhteistyöhön heikennysten torjumiseksi. AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokon mukaan hallitus esittää pelkkiä heikennyksiä, ja tarkoituksellisesti sivuuttaa kaikki ne toimivat pohjoismaiset esimerkit, joilla työrauhaa voitaisiin Suomessakin edistää.
AKT-lehden selvitys: Sovintoehdotukset myötäilevät työnantajien tavoitteita25.8.2023 11:07:58 EEST | Tiedote
On erittäin harvinaista, että työnantajapuoli joutuu hylkäämään valtakunnansovittelijan antaman työriidan sovintoehdotuksen. Tämä voi merkitä, ettei työnantajan ei samalla tavoin kannata neuvotella varsinaisissa työehtosopimusneuvotteluissa vaan odottaa tilanteen kriisiytymistä.
AKT ja SMU: Ay-liikkeelle merkittävä periaatteellinen voitto käräjäoikeudessa3.8.2023 10:09:28 EEST | Tiedote
Helsingin käräjäoikeus hylkäsi 21. heinäkuuta kiinalaisvarustamo Coscon turvaamistoimipyynnön. Liberian lipun alla seilaavan mukavuuslippulaiva Da Tain lastauksen pysäyttävälle saarrolle oli perusteet. Käräjäoikeus ratkaisi näin asian työntekijöiden hyväksi. Tämä oli Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:lle sekä Suomen Merimies-Unioni SMU:lle erittäin tärkeä voitto. Jo muutamaa päivää myöhemmin Da Tain miehistölle allekirjoitettiin uusi, oikeudenmukaisempi työehtosopimus.
Tieverkko kaipaa kunnon kuoppakorotusta18.7.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Lomailevat suomalaiset voivat itse tehdä huomioita eri puolilla Suomea siitä, miten tieverkko rapistuu. Maantiet pitää saada kuntoon koko Suomessa, jotta talous toimii. Teiden kunto on turvallisuuskysymys, AKT:n ammattikuljettajille myös työturvallisuuskysymys.
Paikallisliikenteen kuljettajat tarvitsevat helteellä vessataukoja11.7.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Paikallisliikenteen linja-autonkuljettajat ajavat satoi tai paistoi. Heillä on sama ongelma eri puolilla Suomea. Ajoreiteiltä puuttuu vessoja. Ajo-aikataulut ovat myös niin kireitä, ettei vessaan edes välttämättä ehdi, mikäli vessa päätepysäkillä tai reitillä on. Kuljettajat jopa välttävät juomasta helteellä, koska mahdollisuus mennä vessaan puuttuu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme