Ristinummelle saatiin lisätilaa varhaiskasvatukselle
Uusissa tiloissa toimivat tällä hetkellä Esikon päiväkodin Kottarna-ryhmä sekä kolme ryhmää Kappelinmäen päiväkodista. Kappelinmäen päiväkodissa on meneillään remontti, ja sinne päästään palaamaan takaisin elokuussa.
Uusissa elementeissä on neljä identtistä tilaa. Jokaisella ryhmällä on oma sisäänkäynti, eteinen, wc-tilat sekä kaksi isoa huonetta.
- Uudet tilat ovat valoisat ja niistä löytyvät kaikki mukavuudet. Tilat vastaavat normaalin päiväkodin tiloja, kuvailee palvelupäällikkö Maria Karvonen.
Vaasan kaupungin talotoimi on vuokrannut tilaelementit määräaikaisesti kolmeksi vuodeksi.
Syksyllä neljä ruotsinkielistä ryhmää
Syksyllä uusiin tilaelementteihin perustetaan yksi uusi ruotsinkielinen ryhmä ja Esikon ruotsinkielinen Kottarna-ryhmä jatkaa tiloissa.
- Näin saamme lisää ruotsinkielisiä varhaiskasvatuspaikkoja alueelle, koska tarvetta on ollut jo pitkään, Karvonen kertoo.
Tiloihin siirtyy syksyllä myös kaksi ryhmää Haga daghemistä. Haga skolan tiloissa alkaa syksyllä remontti, jonka alta Haga daghemin ryhmät lähtevät evakkoon.
Tällä hetkellä Ristinummen ja Vanhan Vaasan alueella toimivat Haga daghem, Ristinummen, Kappelinmäen ja Alkulan päiväkodit sekä viisi perhepäivähoitajaa. Lisäksi alueella on palvelusetelipäiväkoti Tuulenpesä, jolta Vaasan kaupunki ostaa varhaiskasvatuspalvelut.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
palvelupäällikkö Maria Karvonen, puh. 050 3254821, maria.karvonen@vaasa.fi
päiväkoti Esikon päiväkodinjohtaja Taru Kunnari, puh. 040 1877916, taru.kunnari@edu.vaasa.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Arbetslösheten ökade i Österbottens sysselsättningsområde, antalet lediga jobb minskade23.12.2025 12:21:38 EET | Pressmeddelande
Arbetslöshetsgraden inom Österbottens sysselsättningsområde (Kaskö, Korsnäs, Laihela, Malax, Korsholm, Närpes, Nykarleby, Vasa och Vörå) var i november fortfarande en av de lägsta i landet (7,4 %). Arbetslöshetsgraden var 0,8 procentenheter högre än för ett år sedan. Jämfört med oktober steg arbetslöshetsgraden med 0,1 procentenheter. I hela landet var arbetslöshetsgraden i november 11,8 %, och i NTM-centralens område i Österbotten 7,5 %. Jämfört med oktober månad ökade arbetslöshetsgraden inom Österbottens NTM-centrals område med 0,1 procentenheter och i hela landet med 0,2 procentenheter. Uppgifterna baserar sig på arbetsförmedlingsstatistiken som publiceras av UF-centret samt sysselsättningsöversikten från NTM-centralen i Österbotten.
Työttömyys kasvoi Pohjanmaan työllisyysalueella, avoimia työpaikkoja aiempaa vähemmän23.12.2025 12:21:29 EET | Tiedote
Pohjanmaan työllisyysalueella (Kaskinen, Korsnäs, Laihia, Maalahti, Mustasaari, Närpiö, Uusikaarlepyy, Vaasa ja Vöyri) oli marraskuussa edelleen yksi maan alhaisimmista työttömyysasteista (7,4 %). Työttömyysaste oli 0,8 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin. Lokakuuhun verrattuna työttömyysaste kasvoi 0,1 prosenttiyksikköä. Koko maan työttömyysaste oli marraskuussa 11,8 %, ja Pohjanmaan ELY-keskusalueella 7,5 %. Lokakuuhun verrattuna työttömyysaste nousi Pohjanmaan ELY-keskusalueella 0,1 prosenttiyksikköä ja koko maassa 0,2 prosenttiyksikköä. Tiedot perustuvat KEHA-keskuksen Työnvälitystilastoon ja Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaukseen.
Resor med Lifti kan nu betalas med Epassi23.12.2025 10:23:11 EET | Pressmeddelande
Liftis säsongsbiljetter och värde på resekortet kan nu köpas med Epassis arbetsreseförmån i Waltti-nätbutiken. I början av år 2026 blir Epassi ett betalningsalternativ också i applikationen Waltti Mobiili som kan laddas ner till smarttelefoner i appbutiken.
Liftin matkoja voi nyt maksaa Epassilla23.12.2025 10:22:21 EET | Tiedote
Liftin kausikortteja ja arvoa matkakortille voi nyt ostaa Epassin työmatkaedulla Waltti-verkkokaupassa. Vuoden 2026 alussa Epassi tulee maksuvaihtoehdoksi myös Waltti Mobiili -sovellukseen, jonka voi ladata älypuhelimeen sovelluskaupasta.
Stadsmiljösektorn belönades som en cykelvänlig arbetsplats22.12.2025 15:49:15 EET | Pressmeddelande
Vasa stads stadsmiljösektor har fått erkännandet cykelvänlig arbetsplats på högsta möjliga nivå. Prestationen är unik för Finland, eftersom ingen annan arbetsplats tidigare har kommit upp till den högsta nivån. Det nationella erkännandet beviljades av Pyöräilykuntien verkosto ry.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
