Skanska toteuttaa Valtatie 5 tieosuuden parannuksen
Urakkaan sisältyy Vt 5 parantaminen jatkuvaksi keskikaiteelliseksi ohitustieksi noin 4 kilometrin matkalta Monikkalan ja Lahnaniemen välillä. Myös yksityisteiden, jalankulun ja pyöräilyn järjestelyitä parannetaan. Lisäksi toteutetaan vesijohdon siirto, tievalaistuksen uusiminen koko hankealueella sekä meluntorjunnan parannuksia.
Urakassa korjataan myös Monikkalan risteyssilta sekä Niemistönjoen silta. Uusia rakennettavia siltoja ovat Niemistönojan putkisilta sekä Kalkkivuoren risteyssilta. Työt valmistuvat vuoden 2023 aikana.
”Käynnistämme työt Kalkkivuoren ja Niemistönojan alueella siltapaikkojen valmistelevilla töillä. Tienkäyttäjille urakka näkyy nopeusrajoitusten pienentymisenä sekä väliaikaisina liikennejärjestelyinä osa kerrallaan. Pyrimme minimoimaan liikenteelle aiheutuvan häiriön”, kertoo tulosyksikön johtaja Janne Tikkamäki Skanskasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Skanska Infra Oy, tulosyksikön johtaja Janne Tikkamäki, puh. 0400 712 304 janne.tikkamaki[at]skanska.fi
Väylävirasto, projektipäällikkö Marja Wuori, puh. 0295 343 834, marja.wuori[at]vayla.fi
Skanska Oy, viestintäpäällikkö Pilvimaari Strömberg, puh. 040 519 4787, pilvimaari.stromberg[at]skanska.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimimme valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa luomme innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien. Suomessa toimintamme kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen. Skanska työllisti vuoden 2022 lopussa noin 2 000 henkilöä Suomessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Skanska Oy
Skanskalle menestystä kansainvälisessä WDBE Awards -kilpailussa22.9.2023 11:30:00 EEST | Tiedote
Kuudetta kertaa peräkkäin rakennetun ympäristön digitalisaation ammattilaiset kokoontuivat yhteen 19-20.9. järjestetyssä World of Digital built Environment WDBE Summitissa. Osana kansainvälistä konferenssia järjestettiin myös toistamiseen Awards-juhlallisuudet, joissa palkittiin rakennetun ympäristön parhaita digitekoja kuudessa kategoriassa. Ehdotuksia saapui ympäri maailmaa.
Betonielementtien irrotusvaihe käynnistynyt ReCreate-hankkeessa – yli 300 elementtiä siirretään tehdaskunnostukseen5.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Kansainvälinen ReCreate-tutkimushanke on siirtynyt betonielementtien irrotusvaiheeseen Tampereella. Ehjinä uudelleenkäyttöä varten irrotetut 1980-luvulla valmistuneen kerrostalon elementit siirretään tehdaskunnostukseen Parman elementtitehtaalle.
Skanska osallistuu UN Global Compactin Tieteeseen perustuvat luontotavoitteet -koulutusohjelmaan4.9.2023 10:30:00 EEST | Tiedote
Skanska on valittu Tieteeseen perustuvat luontotavoitteet -koulutusohjelmaan. Ohjelmassa osallistujat perehtyvät Science Based Targets Networkin (SBTN) julkaisemaan ohjeistukseen tiedepohjaisista luontotavoitteista.
Skanska rakentaa Kuopion Opiskelija-asunnoille kaksi kerrostaloa1.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Skanska ja Kuopion Opiskelija-asunnot Oy ovat sopineet kahden kerrostalon kokonaisuudesta Kuopiossa. Savilahden rannalle rakennetaan yhteensä 265 opiskelija-asuntoa. Rakentaminen käynnistyy kuluvan vuoden lokakuussa, ja alustavan arvion mukaan ensimmäinen talo valmistuu syksyllä 2025 ja toinen vuoden 2026 kesän aikana.
Koskelan varikon kehitysvaihe on käynnistynyt25.8.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy on tehnyt sopimuksen Koskelan varikkohankkeen allianssimallisen urakan kehitysvaiheesta. Hankkeen palveluntuottajana on Akseli-niminen ryhmittymä, johon kuuluvat päätoteuttajana Skanska ja suunnitteluosapuolina Sweco Finland Oy, Sipti Infra Oy, Rejlers Rakentaminen Oy ja Arkkitehtityöhuone APRT Oy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme