Kytömäen I ja Myllyojan sillat Uudessakaupungissa korjataan

Molempien siltakohteiden korjauksen aikana liikenne joudutaan rajoittamaan yhdelle kaistalle. Tällöin liikennettä ohjataan liikennevaloilla tai käsiohjauksella. Ajoneuvojen jonotusajat pyritään pitämään mahdollisimman lyhyenä, mutta tienkäyttäjien kannattaa varautua Lokalahdentiellä (Kytömäen I siltakohde) ajoittaisiin ruuhkiin ja varata riittävästi matka-aikaa. Liikennemäärä Kytömäen I sillalla on n. 3 228 ajoneuvoa vuorokaudessa ja vastaava lukema Myllynojan sillalla on n. 82 ajoneuvoa vuorokaudessa. Tien nopeusrajoitusta on alennettu työmaiden kohdalla 30 km:iin tunnissa.
Korjaustöiden on tarkoitus käynnistyä Kytömäen I sillalla vko:lla 17 ja Myllynojan sillalla vko:lla 24.
Korjaustöiden aikana uusitaan molempien siltojen reunapalkit, vesieristys, päällyste ja kaiteet. Korjaustyön jälkeen Kytömäen I silta levenee noin puoli metriä. Lisäksi silloilla tehdään muita pieniä korjaus- ja huoltotöitä.
Kytömäen I silta on valmistunut 1961 ja Myllyojan silta 1911. Molemmat sillat ovat tyypiltään teräsbetonisia laattasiltoja. Kytömäen I sillalle on tehty aikaisemmin useita ylläpitokorjauksia 90-luvulta alkaen. Myllyojan sillalla on aiemmin tehty peruskorjaus vuonna 1966. Molemmat siltakohteet ovat peruskorjauskunnossa. Peruskorjaustarpeessa olevissa silloissa on tyypillisesti ongelmina vesieristeen vuotaminen, betonin rapautuminen sekä silta- ja tiekaiteiden huono kunto sekä liian lyhyet ja matalat kaidemitoitukset. Molemmille silloille on tehty erikoistarkastukset vuonna 2022, jolloin tarkastuksissa on havaittu korjausta edellyttäviä vaurioita molemmissa silloissa.
Urakoitsijana molemmissa siltahankkeissa toimii Destia Oy.
Tienkäyttäjiltä toivotaan erityistä varovaisuutta siltatyömaan kohdalla. Tilaa on normaalia vähemmän ja sillalla työskennellään samanaikaisesti. Alennettujen nopeusrajoitusten noudattaminen on tärkeä turvallisuustekijä työmaan työntekijöille.
Kytömäen I sillan sijainti kartalla (maps.google.fi)
Myllyojan sillan sijainti kartalla (maps.google.fi)
Lisätietoja:
- Varsinais-Suomen ELY-keskus: projektipäällikkö Antti Hirvonen, p. 029 502 2529
- Destia Oy: työpäällikkö Jaakko Vanha-Kuitti, p. 040 1678 797
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Itsenäisyydenaukio 2
20800 Turku
0295 022 500 (vaihde)http://www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Varsinais-Suomen ja Satakunnan päällystystyöt viikolla 2513.6.2025 10:15:05 EEST | Tiedote
Viikolla 25 Varsinais-Suomessa päällystetään Aurassa, Naantalissa, Pöytyällä, Salossa ja Laitilassa. Satakunnassa päällystystöitä tehdään Porissa ja Huittisissa. Myös erilaisia päällystystöitä valmistelevia toimenpiteitä tehdään molemmissa maakunnissa.
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon ABO Energy Suomi Oy:n suunnitteleman Maanpäänkulman tuulivoimahankkeen YVA-ohjelmasta, Pöytyä13.6.2025 09:40:07 EEST | Tiedote
ABO Energy Suomi Oy on toimittanut 11.4.2025 Varsinais-Suomen ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee Maanpäänkulman tuulivoimahanketta.
Polsun sillan rakentaminen alkaa Säkylässä heinäkuussa – nykyinen silta pysyy käytössä rakentamisen ajan12.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa Polsun sillan rakentamistyöt Säkylässä maantiellä 12689 (Kirkkosaarentie). Työt on suunniteltu aloitettavan heinäkuun puolivälissä viikolla 29. Liikenne pysyy nykyisellä sillalla rakentamistöiden ajan, kunnes uusi silta on otettu käyttöön. Näin ollen töistä ei aiheudu merkittävästi liikennehaittoja. Uusi silta on tarkoitus ottaa liikennekäyttöön elokuun 2026 loppuun mennessä. Vanhan sillan purkutyöt ja siltapaikan viimeistelytyöt kestävät loppuvuoteen 2026 asti.
Varsinais-Suomen ja Satakunnan päällystystyöt viikolla 246.6.2025 12:42:51 EEST | Tiedote
Viikolla 24 päällystystyöt jatkuvat laajalti Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Myös erilaiset päällystystä valmistelevat toimenpiteet, kuten rummun vaihdot, näkyvät tiestöllä. Maanteiden lisäksi päällystyksiä tehdään kevyen liikenteen väylillä.
Varsinais-Suomen ja Satakunnan päällystystyöt viikolla 232.6.2025 09:15:06 EEST | Tiedote
Viikolla 23 päällystystöitä on käynnissä useilla kohteilla Varsinais-Suomessa. Päällystystöiden lisäksi tehdään erilaisia päällystystä valmistelevia töitä. Satakunnassa päällystetään Porissa ja Raumalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme