Tiede ja taide kohtaavat näyttelyssä Vaasan Taidehallissa 22.4.–11.6.2023
21.4.2023 13:45:00 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote

Vaasan Taidehallissa nähtävä näyttely yhdistää kuvataiteen, musiikin, videon, muotoilun ja teknologian. Siinä sovelletaan Jyväskylän yliopiston tutkimushankkeen pohjalta ensimmäistä kertaa Kaikutiimin kehittelemiä sensoreita kuvataiteeseen.
Kuvataiteilija Johanna Piston ja työryhmän toteuttama vuorovaikutteinen näyttely tarjoaa kävijöille toiminnallista taidetta, kokeellisia elämyksiä, vaihtelevia pintoja, värejä ja äänimaailmoja. Teoksissa on hyödynnetty digitekniikkaa, kuten laserkaiverrusta, tasoleikkausta, uv- ja sublimaatiotulostamista.
Tuolia tunnustelemalla saat aikaan ääntä ja kuvaa
Teokset reagoivat kosketukseen tuottaen samalla ääntä ja liikkuvaa kuvaa. Esimerkiksi tuolia tunnustelemalla voi kuunnella syntyvää ääntä ja katsoa, miten se tuottaa muuttuvaa kuvaa.
Näyttely syntyykin erilaisten osallistujien, materiaalien, näkökulmien ja digitekniikoiden nivoutumisesta yhteen tarjoten mielenkiintoa kokijalleen.
Jyväskylässä asuva kuvataiteilija Johanna Pisto (s. 1975) yhdistelee erilaisia materiaaleja ja tekniikoita, mikä tarjoaa taiteilijalle jatkuvaa mielenkiintoa sekä kokeellisuutta kuvan luomiseen. Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahasto on myöntänyt hänelle 2-vuotisen apurahan vuosille 2022–23. Pisto on Jyväskylän taiteilijaseuran jäsen ja Taidemaalariliiton kokelasjäsen.
Monialaiseen työryhmään kuuluvat Piston lisäksi musiikkitieteen professori emeritus Jukka Louhivuori (sensoriteknologia), ohjelmoija Joel Kivelä (audio- ja videosovellus, Cathodemer), muusikko Antti Peltomaa (äänimaisema, sävellys), muotoilija Jonas Hakaniemi (pallo ja tuoli, muotoilu), ohjaaja Sini Riipinen (Cathodemer sovelluksen toiminta), videokuvaaja Sebastian Trzaska (videokuvaus, editointi) sekä Gradia / Jyväskylä (media-ala).
Näyttely Johanna Pisto & Team nähdään 22.4.–11.6.2023 Vaasan Taidehallissa. Näyttelyvalinnan on tehnyt Vaasan kaupungin kulttuuripalvelut.
Näyttelyä on tukenut Suomen kulttuurirahaston Keski-Suomen rahasto.
Tiedotuskuvat: https://kuvapankki.vaasa.fi/s/o/VRBAgzJZzLvc8o7b
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
kulttuuripäällikkö Jenni Niemi, Vaasan kaupungin kulttuuri- ja kirjastopalvelut, p. 040 628 9347, jenni.niemi@vaasa.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Alltid soliga Vasa är Nordens energihuvudstad som förenar innovativitet, teknologi, högklassiga tjänster, mångsidigt utbildnings- och kulturutbud och positiv energi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Ett gemensamt verk av unga konstnärer uppmanar till att stanna upp inför förändring18.5.2026 09:40:21 EEST | Pressmeddelande
Elever inom den grundläggande konstundervisningen i Vasa skapar en unik konstupplevelse i Wärtsiläs lokstall fredagen och lördagen den 22–23.5. Föreställningen förenar teater, dans och bildkonst samt musik, som alla lyfts fram tillsammans och smälter samman till ett enhetligt verk.
Nuorten taiteilijoiden yhteinen teos kutsuu pysähtymään muutoksen äärelle18.5.2026 09:38:17 EEST | Tiedote
Vaasan taiteen perusopetuksen oppilaat luovat Wärtsilän Veturitallille ainutlaatuisen taide-elämyksen perjantaina ja lauantaina 22.–23.5. Esityksessä yhdistyvät teatteri-, tanssi- ja kuvataide sekä musiikki, jotka kaikki nousevat esiin yhdessä ja sulautuvat yhtenäiseksi teokseksi.
Ansökningstiden för talkounderstöd pågår13.5.2026 10:59:32 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad erbjuder föreningar och sammanslutningar möjlighet att delta i skötseln av grönområden i den egna närmiljön och få talkounderstöd för utfört arbete.
Talkooavustusten haku on käynnissä13.5.2026 10:59:07 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunki tarjoaa yhdistyksille ja seuroille mahdollisuuden osallistua kotikulmiensa viheralueiden hoitoon ja saada tehdystä työstä talkooavustusta.
Öppet hus vid Alma K15 – den grundrenoverade byggnaden på Kyrkoesplanaden 15 välkomnar alla besökare13.5.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Vasa medborgarinstitut Alma ordnar öppet hus i byggnaden Alma K15 torsdagen den 21.5.2026 kl. 17.00. Institutet firar färdigställandet av den grundläggande renoveringen som genomförts i den historiskt värdefulla byggnaden på Kyrkoesplanaden 15, samt byggnadens 150‑åriga historia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
