Antiloopin vastuullisuusraportti 2022 julki: Merkittävin harppauksin kohti hiilineutraaliutta

Pääkaupunkiseudulla toimiva kiinteistösijoitusyhtiö Antilooppi on julkaissut vuoden 2022 vastuullisuusraporttinsa. Yhtiö otti viime vuonna merkittäviä edistysaskelia vastuullisuustyössään haastavasta yhteiskunnallisesta toimintaympäristöstä huolimatta. Vastuullisuus on aina ollut olennainen osa Antiloopin liiketoimintaa, ja viime vuoden positiivista kehitystä vauhdittivat erityisesti konkreettiset, hiilineutraaliutta edistävät toimenpiteet.
”Antiloopille vastuullisuus on aina ollut liiketoimintamme ytimessä, ja se on yksi arvoistamme. Kehitämme olemassa olevaa kiinteistökantaa sekä kiinteistöjä ympäröiviä alueita kestävästi asiakkaita kuunnellen. Vuosi 2022 oli meille loistava ja tapahtumarikas vastuullisuuden vuosi, toteutimme monia konkreettisia vastuullisuustekoja. Käynnistimme neljä uutta aurinkovoimalaa ja kahdeksan kiinteistöämme saavutti energiankäytön osalta täyden hiilineutraaliuden. Koko portfoliomme siirtyi uusiutuvan tuulivoimasähkön käyttöön. Lisäksi aloitimme mittavat energiansäästötoimet ensimmäisten joukossa osana kansallisia energiansäästötalkoita”, kertoo Antiloopin vastuullisuusjohtaja Hannamari Koivula.
Toimenpiteiden ansiosta yhtiön hiilidioksidipäästöt vähenivät 40 % edellisvuoteen verrattuna. Antiloopin tavoitteena on saavuttaa täysin hiilineutraali kiinteistöportfolio vuoteen 2030 mennessä sekä energiankäytön että rakennuttamisen osalta Net Zero Carbon Buildings -sitoumuksen mukaisesti. Seuraava välietappi on 75 % päästövähennyksen saavuttaminen vuoteen 2025 mennessä.
Uusi vastuullinen toimitilakategoria, Suomen ensimmäinen hiilineutraali tilaverkosto ja Platinum-tason vastuullisuutta
Antiloopin vastuullisuusstrategian pääpainopisteet ovat hiilineutraalius ja ihmisten hyvinvointi. Yhtiö tukee asiakasyritysten menestystä ja hyvinvointia tarjoamalla luovia, joustavia ja vastuullisia tilaratkaisuja.
Vuonna 2022 Antilooppi toi markkinoille täysin uudenlaisen Aina Valmis -tilakonseptin, joka avaa ovet muuttovalmiisiin, laadukkaisiin ja kokonaisvaltaisesti vastuullisiin toimitiloihin. Antiloopin suosittu POOL-joustotilaratkaisu puolestaan jatkoi kasvuaan, kun se laajeni yhtiön kiinteistöihin Tallbergintaloon, Merikortteliin, Siltasaari 10:iin ja Stella Business Parkiin. Antilooppi lanseerasi POOLin vastikään täysin hiilineutraalina konseptina tehden siitä Suomen ensimmäisen hiilineutraalin toimitilaverkoston.
”Haluamme luoda hyvän työn paikkoja, jotka vastaavat tämän päivän työelämän tarpeisiin ja asiakkaidemme muuttuviin odotuksiin. Näin voimme tuottaa lisäarvoa asiakkaillemme ja tukea heidän omia vastuullisuustavoitteitaan. Hyödynnämme vastuullisuustyössämme myös kansainvälisesti arvostettuja LEED- ja BREEAM-ympäristösertifikaatteja. Etenemme vauhdikkaasti kohti tavoitettamme sertifioida koko kiinteistökantamme vuoden 2023 aikana”, Antiloopin toimitusjohtaja Tuomas Sahi sanoo.
Vuonna 2022 sertifiointiaste nousi 55 prosenttiin, kun yhdelletoista Antiloopin kiinteistölle myönnettiin BREEAM In-Use -sertifikaatti. Siltasaari 10 -kiinteistö puolestaan saavutti LEED v4 Platinum -sertifikaatin Suomen korkeimmalla pistemäärällä. Siltasaari 10:n odotetaan lähiaikoina saavuttavan harvinaisen WELL-sertifikaatin, joka on käyttäjien terveyteen, hyvinvointiin ja viihtyvyyteen keskittyvä sertifiointi.
Vastuullisuustyö jatkuu varmoin askelin yhdessä asiakkaiden kanssa
Vastuullisuusraportti avaa myös Antiloopin vastuullisuuden johtamista, henkilöstövastuuta, sidosryhmäyhteistyötä, tunnuslukuja ja tavoitteita. Yhtiö aikoo vauhdittaa vihreän siirtymän edistämistä hiilineutraaliustiekarttansa mukaisesti panostamalla kiinteistöjensä energiatehokkuuteen ja omaan uusiutuvan energian tuotantoon. Vastuullisuustyötä ohjaa myös EU-taksonomia, ja Antiloopin tavoitteena on raportoida kiinteistökantansa taksonomian mukaisuudesta kuluvasta vuodesta alkaen.
”Tavoitteemme ovat kunnianhimoiset ja työtä riittää vastaisuudessakin. Toivomme voivamme toimillamme edistää kestävämpää kiinteistöliiketoimintaa ja kirittää koko kiinteistöalan vähähiilisyyttä ja vastuullisuutta. Haluamme, että toimitilamme tukevat asiakkaiden hyvinvointia ja tuottavaa työntekoa tärkeät ilmastotavoitteet huomioiden. Ympäristövastuullisuuden ohella tulemme tänä vuonna keskittymään vahvasti toiseen vastuullisuuden pääteemaamme eli hyvinvointiin. Etenemme systemaattisesti kohti tavoitteitamme konkreettisten vastuullisuustekojen avulla”, Koivula toteaa.
”Olemme löytäneet mallin, jossa vastuullisuus toimii meille hyvänä vauhdittajana entistä parempaan liiketoimintaan toimintaympäristömme muutoksista huolimatta. Pohdimme aktiivisesti, miten voimme tehdä vielä enemmän toimintamme vastuullisuuden eteen. Jatkossa aiomme kehittää vastuullisuustyötämme entistä enemmän yhdessä asiakkaidemme ja kumppaneidemme kanssa”, Sahi päättää.
Voit tutustua Antiloopin vuoden 2022 vastuullisuusraporttiin tästä.
Lue lisää Antiloopin Aina Valmis -toimistoista ja POOL-joustotiloista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hannamari Koivula
Head of Sustainability and Property Management
puh. +358 40 581 9921
Tuomas Sahi
Chief Executive Officer
puh. +358 40 090 7877
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Antilooppi on suomalainen toimistokiinteistöihin keskittynyt vastuullinen kiinteistönomistaja. Kehitämme omistamiamme kohteita vastuullisesti ja pitkäjänteisesti yhdessä asiakkaiden kanssa. Kiinteistö on aina tiiviissä vuorovaikutuksessa lähiympäristönsä kanssa – meille on erityisen tärkeää kehittää paitsi kiinteistöä myös sen palveluja ja lähialueita entistä toimivammaksi. Tunnetuimpia Antiloopin kiinteistöistä ovat Ympyrätalo ja historiallinen entinen HOK Elannon kiinteistö Siltasaari 10 ja muut Hakaniemen ja Hämeentien maamerkkirakennukset, Merikortteli Punavuoressa sekä Kiilakortteli Ruoholahdessa. Kaikkiaan meillä on vuokrattavaa tilaa noin 400 000 m2, arvoltaan 1,4 mrd. euroa. Antiloopin omistavat suomalainen eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ja ruotsalainen eläkevakuutusyhtiö AMF Tjänstepension AB.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Antilooppi Ky
Hakaniemen uusin ravintolatulokas tuo ranskalaiset bistroherkut Siltasaari 10:een – taustalla Munkkiniemen hehkutetun Mauritz-ravintolan omistajat20.9.2023 17:50:29 EEST | Tiedote
Vastikään avatun Bistro Le Coinin laadukas ruoka- ja juomatarjonta ja lämminhenkinen tunnelma kutsuvat viihtymään niin lounaalla kuin illallisellakin. Ravintoloitsijoina toimivat Helsingin huippuravintoloissa työskennellyt Eero Suhonen ja ravintola-alan ammattilainen Hanna Kaartoaho. Ravintolan pääomistajat puolestaan tunnetaan huippuarvioita ja mediahuomiota niittäneestä Mauritz-bistrosta.
Huippukokit Kape Aihinen ja Olli Kolu avaavat uuden ravintolan Punavuoren Merikortteliin2.8.2023 00:15:00 EEST | Tiedote
Loppuvuodesta 2023 avautuvassa à la carte -ravintolassa tarjoillaan ajatonta, juurevaa ja omistajien tyylille uskollista ruokaa. Arkisin tarjolla on myös laadukasta pöytiin tarjoiltua lounasta.
Antiloopin Siltasaari 10 on saavuttanut edistyksellisen WELL Gold -hyvinvointisertifioinnin12.6.2023 11:59:00 EEST | Tiedote
Hakaniemessä sijaitseva Siltasaari 10 on historiallinen kohde, joka huokuu hyvinvoinnin edelläkävijyyttä. Gold-tason WELL-sertifikaatti osoittaa, että kiinteistö tarjoaa käyttäjilleen varmennetusti hyvinvoivan työympäristön. Siltasaari 10 on jo aiemmin saavuttanut arvostetun LEED-ympäristösertifioinnin parhaalla Platinum-tasolla.
Antilooppi jatkaa investointeja uusiutuvaan energiaan – kaksi uutta aurinkovoimalaa käynnistetty24.5.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Uusien aurinkovoimaloiden myötä Antilooppi ottaa jälleen yhden merkittävän askeleen kohti hiilineutraalia kiinteistöportfoliota 2030 mennessä. Oma uusiutuvan energian tuotanto vastaa myös asiakkaiden kasvaviin odotuksiin ilmastoystävällisistä toimitiloista.
Antiloopin vuokrausliiketoiminta jatkoi kasvuaan vuonna 202212.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Onnistuneeseen vuoteen siivittivät vahva strategia ja kyky vastata asiakkaiden kasvaviin odotuksiin oman tiimin voimin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme