Acutan prosessiuudistus sai akuuttilääkärit jäämään Taysiin
Ennen 2020-luvun alkua Taysissa akuuttilääketieteeseen erikoistuneet lääkärit eivät pääsääntöisesti jääneet valmistumisensa jälkeen työskentelemään Taysiin ja heidän rekrytointinsa oli haastavaa. Keskeisenä syynä tähän oli akuuttilääkäreiden silloinen kapea työnkuva yhteispäivystyksen erikoisalapäivystäjien rinnalla. Myös esihenkilöstön sitouttamisessa oli haasteita ja lääkärijohtajien vaihtuvuus oli poikkeuksellisen suurta.
Ongelmaan lähdettiin vuonna 2021 vastaamaan hankkeella, jonka tarkoituksena oli vahvistaa potilaan hoitoprosessin mukaista johtamista sekä helpottaa akuuttilääkäreiden rekrytointia. Tavoitteena oli sujuvoittaa Acutan potilasprosesseja, tehostaa toimintaa sekä parantaa henkilöstötyytyväisyyttä.
– Halusimme kehittää Acutasta erinomaista hoitoa tarjoavan päivystyspisteen, jossa työskentely on sujuvaa ja johtaminen selkeää, Pirkanmaan hyvinvointialueen vastaava johtajaylilääkäri Sirpa Rainesalo kertoo.
– Samalla tarkoituksena oli muodostaa akuuttilääkäreiden työnkuvasta mielekäs ja tarjota heille riittävästi haasteita. Akuuttilääketiede on aiemmin jäänyt täällä yliopistosairaalassa muiden erikoisalojen varjoon, päivystyksen vastuualuejohtaja Mikko Franssila toteaa.
– Moni Acutaan erikoistumaan tulevista ei vielä tullessaan tiedä, mihin haluaisi työllistyä valmistumisen jälkeen. Erikoistumisajan kokemuksilla on suuri merkitys tässä päätöksessä. Tehty kehittämistyö näkyy positiivisina tuloksina myös koulutuspaikka-arvioinneissa, hän jatkaa.
Uudistuksen tulokset erinomaisia
Koska pula lääkäreistä oli jo äitynyt hankalaksi, oli uudistus laitettava ripeästi käytäntöön käynnissä olevasta koronaviruspandemiasta huolimatta. Vaikka ajankohta oli haastava, ovat uudistuksen tulokset osoittaneet uuden toimintamallin toimivuuden. Ennen prosessiuudistusta Acutassa oli vakituisessa virkasuhteessa vain kuusi erikoislääkäriä, joista viisi oli akuuttilääketieteen erikoislääkäreitä. Vuosi prosessiuudistuksen jälkeen Acutassa kuitenkin työskenteli jo viisitoista erikoislääkäriä, joista kymmenen oli akuuttilääketieteen erikoislääkäreitä. Vuoden aikana valmistuneista erikoislääkäreistä viisi jäi työskentelemään Acutaan ja lähes kaikki tällä hetkellä Acutassa akuuttilääketieteeseen erikoistuvista lääkäreistä ovat ilmoittaneet halukkuudestaan jatkaa töitä Acutassa myös valmistumisen jälkeen.
– Toiveenamme on, että toiminnan vakiinnuttua muutoksen vaikutukset aletaan huomaamaan myös Acutan ulkopuolella. Potilaat hyötyvät siitä, että heidät on tutkittu ja hoidettu päivystyksessä monipuolisesti, Franssila korostaa.
Vaikka prosessiuudistuksen ensimmäiset onnistumiset näkyivät juuri akuuttilääkäreiden ammattiryhmässä, vaikuttavat monet uudistuksella muodostetuista käytänteistä kaikkiin Acutassa työskenteleviin ammattiryhmiin.
– Lääkärihenkilöstön pysyvyys näkyy toiminnan kehittämisessä ja vaikuttaa myönteisesti myös muiden ammattiryhmien toimintaan, Franssila muistuttaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sirpa Rainesalo, vastaava johtajaylilääkäri, Pirkanmaan hyvinvointialue
sirpa.rainesalo@pirha.fi
puh. 0503520929
Mikko Franssila, vastuualuejohtaja, Pirkanmaan hyvinvointialue
mikko.franssila@pirha.fi
puh. 0444729662
Tietoja julkaisijasta
Pirkanmaan hyvinvointialue järjestää ja pääosin myös tuottaa julkiset sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut Pirkanmaalla. Hyvinvointialue aloitti toimintansa 1.1.2023.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Muutoksia työikäisten sosiaalipalvelujen avoimiin neuvontapisteisiin Tampereella 2.10.2023 alkaen28.9.2023 14:57:14 EEST | Tiedote
Tampereella Linnainmaan terveysaseman työikäisten sosiaalipalvelujen avoin neuvontapiste poistuu toistaiseksi käytöstä.
Aluevaltuusto koolla maanantaina 2.10. – seuraa kokousta suorana verkossa28.9.2023 13:43:32 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston kokous pidetään maanantaina 2.10. klo 17 alkaen Tampere-talon Duetto-salissa, Yliopistonkatu 55, 33101 Tampere. Kokoukseen voi osallistua myös etäyhteydellä.
Pirkanmaan hyvinvointialueen kumppanuus- ja yleisavustusten haut alkavat marraskuussa26.9.2023 09:53:58 EEST | Tiedote
Kumppanuusavustushaku vuodelle 2024 on käynnissä 1.–30.11. ja yleisavustushaku 15.11.–14.12. Kumppanuushaku on nyt ensimmäistä kertaa avoin kaikille pirkanmaalaisille järjestöille.
Tena-tuotteiden kotiinkuljetusasiakkaiden tietoja joutunut mahdollisesti vääriin käsiin22.9.2023 17:23:42 EEST | Tiedote
Pirkanmaalla asuvien Tena-inkontinenssituotteiden kotiinkuljetuspalvelujen tilaajien henkilötietoja on saattanut joutua vääriin käsiin, sillä Essity Oy:n tuotteiden kuljetuspalvelusta vastaava Westlog Oy on ilmoittanut henkilötietojen vaarantuneen kyberhyökkäyksessä elokuussa. Tilaajien tietoja on mahdollisesti vuotanut ulkopuolisten tietoon.
Asukastilaisuudet jatkuvat keskustelulla ikäihmisten palveluista sekä erityisryhmien asumispalveluista22.9.2023 14:55:31 EEST | Tiedote
Hyvinvointialue jatkaa asukastilaisuuksien sarjaa järjestämällä tilaisuuksia seuraavaksi Tampereella, Nokialla ja etäyhteydellä Teamsissa. Seuraavassa tilaisuudessa Tampereen Koukkuniemessä 27.9. keskustellaan erityisesti ikäihmisten ja vammaisten palveluista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme