Historiallinen romaani nuijasodasta on teemoiltaan pelottavan ajankohtainen – Paula Havaste pohtii Lieka-teoksessaan sodan julmuutta, sotilaan moraalia ja siviilien kärsimyksiä

Risto lähetetään enon kasvattipojaksi Turkuun, jossa hän pääsee katedraalikouluun kuunteluoppilaaksi. Kun isä saa hankittua hevosen, Risto kouluttautuu huoviksi. Jo ensimmäinen veronkanto muuttaa elämänsuunnan. Toipuessaan onnettomuudesta munkkiveljien luona hän saa uuden nimen: Kristof. Nuijasota kiskaisee Kristofin taisteluihin, ja lopulta hän on todistamassa sodan julminta hetkeä. Kaipaako sota kunnian miestä?
”En osannut kuvitella, kuinka ajankohtainen nuijasotaan sijoittuva teosparini olisi. Romaanit näyttävät kaksi puolta repivästä sodasta: sotilaan ja siviilin. En päästä Lieka-kirjan päähenkilöä helpolla. Huovi Kristof joutuu pohtimaan tarkkaan, mikä on sotilaan moraali ja mikä siviilien asema sodan jaloissa”, Paula Havaste kertoo.
FT, kirjailija Paula Havasteen tavaramerkiksi on muodostunut huolella tehty taustatyö entisaikojen ihmisten elämästä. Hän kirjoittaa suosittuja historiallisia romaaneja sekä tietokirjoja ja työskentelee Heurekassa.
Paula Havaste: Lieka
388 sivua
Ilmestyy myös äänikirjana 19.6., lukija Jussi Lehtonen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt:
Eeva Herrainsilta, viestintäpäällikkö, p. 040 514 6360, eeva.herrainsilta@gummerus.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Gummerus
Vuonna 1872 perustettu Gummerus on Suomen vanhin yleiskustantamo. Toteutamme edelleen perustajamme Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
Nimitysuutinen: Gummerus vahvistaa suomennetun kaunokirjallisuuden osastoa – Petri Leppänen toimituspäälliköksi ja Leo Taanila kustannustoimittajaksi29.9.2023 11:28:36 EEST | Tiedote
Gummeruksen suomennetun kaunokirjallisuuden osastolle on nimitetty kaksi uutta ammattilaista. Lähes 20 vuotta kirja-alalla työskennellyt Petri Leppänen ryhtyy toimituspäällikkönä rakentamaan Gummeruksen kunnianhimoista käännösfiktiolistaa yhdessä toimituspäällikkö Leenastiina Kakon ja kustantaja Johanna Laitisen kanssa. Leo Taanila aloittaa uudessa tehtävässä suomennetun kaunokirjallisuuden kustannustoimittajana.
Pulitzerilla Luotto-romaanistaan palkittu Hernan Diaz saapuu Helsingin kirjamessuille lokakuussa27.9.2023 11:18:43 EEST | Tiedote
Amerikkalaiskirjailija Hernan Diaz esiintyy Helsingin kirjamessuilla Senaatintori-lavalla sunnuntaina 29.10. klo 14. Hänelle myönnettiin keväällä kirjallisuuden Pulitzer-palkinto nerokkaasta romaanistaan Luotto (Gummerus), joka on ilmestynyt nyt suomeksi.
Tämän seksikkäämpää ei yleissivistys voi olla! – Silvia Hosseinin mehukas tietokirja vie eroottiselle aikamatkalle länsimaisen kirjallisuuden riettaimpiin kolkkiin26.9.2023 07:55:58 EEST | Tiedote
Kirjallisuuden kiihottava historia (Gummerus) kertoo, miten seksiä ja kuumia tunteita on kuvattu kaunokirjallisuudessa antiikista nykypäivään. Kirjailija ja kirjallisuustoimittaja Silvia Hosseini pohtii teoksessaan, mitä erotiikka, pornografia ja kiihottavat klassikot kertovat aikansa kaunokirjallisista ihanteista, seksuaalimoraalista ja mieltymyksistä – moralisoimatta.
Veijarimainen historiallinen romaani mainosmaailman pyörteistä25.9.2023 07:45:00 EEST | Tiedote
Reklaamiprinssi (Gummerus) vie lukijan aikamatkalle historialliseen Helsinkiin kuohuvina vuosina 1916–1932. Vaikutteille altis nuori Sampo, itsenäinen Suomi ja mainosala varttuvat teoksessa rinnakkain. 12 romaania julkaissut Jussi Siirilä sai viime vuonna Lapin taidepalkinnon.
Rehellisyys vai ystävyys? – Pakistanilaissyntyisen Kamila Shamsien uutuusromaani pureutuu ystävyyden, vallan ja siirtolaisuuden teemoihin22.9.2023 08:36:03 EEST | Tiedote
Ystävistä parhain (Gummerus) on Karachissa kasvaneen ja Lontooseen asettuneen Kamila Shamsien tarkkanäköinen kuvaus kahden siirtolaistaustaisen, vaikutusvaltaiseen asemaan nousseen naisen ystävyydestä, 1980-luvun Pakistanista ja nyky-Lontoosta. Shamsien edellinen romaani Joka veljeään vihaa (Gummerus, 2018) sai arvostetun Women’s Prize for Fiction -kirjallisuuspalkinnon. Hänen lukuisia tunnustuksia saaneita teoksiaan on käännetty 34 kielelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme