Ensimmäistä kertaa suomalaisten enemmistö suhtautuu työperäiseen maahanmuuttoon myönteisesti

”Selvimmin suomalaisten lämpeneminen työperäiselle maahanmuutolle näkyy suhtautumisessa ulkomaalaisiin osaajiin, joiden maahanmuuton helpottamisesta vallitsee likimain konsensus. Suhtautuminen pakolaisuuteen sen sijaan on torjuvaa. Näkemys saattaa heijastella pikemminkin epävarmuutta tai huolta tulevasta kuin yksityiskohtaista tietoa tämänhetkisistä tulijamääristä. Pakolaisia on kuitenkin maahanmuuttajista vain joka kymmenes”, sanoo EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.
Enemmistö (52 %) katsoo, että liian suuri osa Suomeen tulevista maahanmuuttajista on pakolaisia.
Eduskuntavaalien suurimman puolueen kokoomuksen äänestäjillä erittäin myönteinen suhtautuminen työperäiseen maahanmuuttoon yhdistyy nuivaan asennoitumiseen humanitääristä maahanmuuttoa kohtaan.
Muista suurista puolueista perussuomalaisten kannattajat suhtautuvat torjuvasti sekä humanitääriseen että työperäiseen maahanmuuttoon, jonka osalta he helpottaisivat vain koulutettujen ja osaavien muuttoa Suomeen. SDP:n kannattajien suhtautuminen työperäiseen maahanmuuttoon on myönteistä ja suhtautuminen humanitääriseen maahanmuuttoon neutraalia.
Tulokset perustuvat 2 043 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 31.1.–13.2.2023. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pl. Ahvenanmaa). Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla. Aineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen jatkoanalyysin ja tulosgrafiikan on tehnyt Pentti Kiljunen (Yhdyskuntatutkimus Oy). Tulokset ja niiden tarkemmat väestöryhmittäiset erittelyt löytyvät EVAn kotisivuilta. EVAn Arvo- ja asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984.
Ilkka Haavisto: Maahanmuuton leirit -EVA Analyysi keskiviikkona 26.4. kello 6.00 osoitteessa www.eva.fi
Lisätiedot: tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto, ilkka.haavisto@eva.fi tai +358 50 331 3823
Julkaisun ennakkopyynnöt: viestintäpäällikkö Heini Larros, heini.larros@eva.fi tai +358 40 526 9728
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilkka HaavistoTutkimuspäällikkö
Puh:+358 50 331 3823ilkka.haavisto@eva.fiHeini LarrosViestintäpäällikkö
Puh:+358 40 526 9728heini.larros@eva.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä.EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
Naisjohtajien määrä junnaa paikallaan Suomessa20.9.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Naisten osuus kaikista johtavissa tehtävissä toimivista henkilöistä on 36,3 prosenttia Suomessa vuonna 2022, käy ilmi EVAn päivitetystä Lasikattomittarista. Suomessa on enemmän naisia johtavissa tehtävissä kuin OECD-maissa keskimäärin. Naisjohtajien osuus Suomessa on pienentynyt viime vuosina.
Jäykkä sääntely ja viranomaistoiminta haittaavat yritystoimintaa Suomessa5.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Yritysten oikeusturvassa on viisi suurta ongelmaa: sääntely on lisääntynyt hallitsemattomasti, valitusprosessit hidastavat investointeja, säännöt ovat erilaisia julkiselle ja yksityiselle toimijalle, viranomaistoiminta on ennakoimatonta ja kirjavaa, eikä lainsäädäntöprosessissa oteta huomioon yritysvaikutuksia, kirjoittavat EVAn johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää ja oikeustieteen professori Juha Raitio EVA Analyysissa Hiekkaa rattaissa.
KUTSU MEDIALLE: Miksi yritykset jäävät usein vaille lain turvaa?29.8.2023 08:12:00 EEST | Kutsu
EVAlla on ilo kutsua median edustajat tilaisuuteen, jossa keskustellaan yritysten oikeusturvasta.
Suomalaisilta vahva tuki presidentin ulkopoliittiselle vallalle18.7.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Vain yhdeksän prosenttia suomalaisista katsoo, että pääministerin tulisi johtaa Suomen ulkopolitiikkaa presidentin sijaan. 70 prosenttia torjuu ajatuksen pääministerin johtamasta ulkopolitiikasta, käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta.
Suomessa siirrytty hienoisesti kulutuksen verottamisesta työn verottamiseen – toisin kuin OECD suosittelee28.6.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Työn verojen suhde bruttokansantuotteeseen on viime vuosina Suomessa hieman kasvanut, kun taas kulutus- ja haittaverojen suhde bruttokansantuotteeseen on pienentynyt. Työn ja kulutuksen verojen suhde bruttokansantuotteeseen pysyi pitkään vakaana, mutta nyt Suomessa on siis siirrytty hienoisesti kulutuksen verottamisesta työn verottamisen suuntaan. Myös yritys-, pääomatulo- ja omaisuusverojen suhde bruttokansantuotteeseen on kasvanut. Tiedot käyvät ilmi EVAn päivitetystä Verojen kirja -julkaisusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme