Huoltovarmuuskeskuksen vuosikatsaus summaa poikkeuksellisen ajan toimet

Poikkeuksellinen maailmantilanne nosti huoltovarmuuden merkityksen yleiseen tietoisuuteen samalla kun huoltovarmuuteen kohdistuvien riskien todennäköisyys kasvoi. HVK:n ja sen vahvan verkoston tiivis yhteistyö osoitti voimansa, kun HVK alkoi yhdessä Huoltovarmuusorganisaation (HVO) kanssa koota ja seurata sodan vaikutuksia Suomen huoltovarmuudelle. Alkunsa sai talon oma tilannetoimisto. Sen tuottaman säännöllisen tilannekuvan valossa suunniteltiin HVK:n erityistoimenpiteitä sekä tarjottiin jatkuvaa, ajankohtaista tietoa Suomen huoltovarmuudesta valtionhallinnolle ja poliittisille päättäjille.
Toimitusjohtaja Janne Känkänen summaa tekstissään toimintavuoden erittäin aktiivista ja monipuolista toimintaa, kuten lukuisia Ukrainan sotaan liittyviä erityistehtäviä ja näiden rinnalla talon omaa kehittämistyötä, joista suurimpana organisaatiouudistus. HVK:n hallituksen puheenjohtaja Ilona Lundström toteaa vuosikatsauksessa, että Huoltovarmuuskeskus on suoriutunut tehtävistään vaikeana vuonna kiitettävästi.
Vuoden aikana valtioneuvosto antoi eduskunnalle kautta aikain ensimmäisen huoltovarmuuden selonteon, jonka valmisteluun HVK aktiivisesti osallistui. Selonteko antaa hyvän pohjan kansallisen varautumisen ja huoltovarmuuden kehittämiseen tulevaisuudessa.
Irtautuminen idästä tulevista raaka-aineista ja energiasta
Maailmantilanteen järkkyminen muutti myös energia- ja raaka-ainevirtoja. HVK oli aktiivisesti mukana edistämässä ratkaisuja ja turvaamassa kriittisiä toimintoja, kun energiantuotannon ja teollisuuden oli nopeasti löydettävä korvaavia hankintareittejä.
Kriittisin tilanne oli toimialoilla, joiden raaka-aineista merkittävä osuus oli tullut itärajan takaa. Vuoden aikana lähes kolmannes Suomen kokonaisenergian käytöstä täytyi järjestää uudestaan. HVK antoi osaamisensa ja ammattitaitonsa siihen, että Venäjän tuonti pystyttiin korvaamaan kotimaisin energiavaroin ja tuomalla energiaa muista maista. Vuosikatsaus avaa näkymän siihen voimakkaaseen työhön ja lukuisiin toimiin, joita HVK teki energiahuoltovarmuuden turvaamiseksi ja varautumiseksi kriisin mahdolliseen syventymiseen.
Asiantuntijoiden vahva ja syvä osaaminen korostuu
Haastava vuosi testasi laajalti koko yhteiskuntaa ja sen huoltovarmuuskriittisiä toimintoja sekä niiden varautumista. HVK vahvisti kyberturvallisuustyön laajuutta ja lujitti yhteistyötä, jotta yhteiskunnan kriittiset toiminnot pysyvät toimintakykyisinä myös häiriötilanteissa.
Logistiikan huoltovarmuutta ja sen kehittämistä leimasi myös muuttunut turvallisuusympäristö ja etenkin satamien ja logististen solmukohtien huoltovarmuus oli tiiviissä seurannassa.
Terveydenhuollossa koronapandemia aiheutti yhä erityisiä toimia, kun HVK käynnisti koululaisten ja toisen asteen opiskelijoiden koronatestien jaon kunnille ja kuntayhtymille sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ohjauksen mukaisesti. HVK:n tilaamat testit olivat jokaisen 300:n kunnan saatavilla alkuvuodesta 2022. Vuosikatsaus kertoo terveydenhuollon monipuolisesta ja laajasta yhteistyöstä ja siitä, kuinka alan huoltovarmuutta on kehitetty ja vahvistettu. Vuoden aikana valmistui myös ainutlaatuinen selvitys kotimaisesta pandemiarokotetuotannosta talouspoliittisen ministeriövaliokunnan toimeksiannosta.
Muuttunut maailmantilanne näkyi myös alkutuotannossa ja elintarvikehuollossa. Syksyllä 2022 HVK teki päätöksen ja käynnisti toimet elintarvikeviljan varmuusvarastojen kasvattamiseksi vastaamaan yhteensä noin 8,5 kuukauden kulutusta. Tavoitteena on pitkän aikavälin varautumisen tason nosto johtuen epävarmasta markkinatilanteesta, johon vaikuttaa oleellisesti myös Venäjän hyökkäyssota sekä sen vaikutukset kansainväliseen viljamarkkinaan.
Tilikausi oli edelleen poikkeuksellinen
Vuosikatsaus kertoo huoltovarmuuden tärkeimmät tunnusluvut. Tilikausi 2022 jatkui edellisen vuoden tavoin poikkeuksellisena ja mennyt tilikausi osoitti jälleen huoltovarmuuteen kohdentuvien uhkien ja riskien moninaisuuden. Huoltovarmuusmaksun tuotto 40,3 miljoonaa euroa pysyi edellisen vuoden tasolla, mutta alitti jonkin verran budjetoidun tason, mikä johtui osittain Ukrainan tilanteen heijastuttua liikennepolttoaineiden hintaan. Polttoaineiden kuluttajahinnat nousivat poikkeuksellisen korkealle tasolle, mikä vaikutti kulutuksen vähenemiseen.
Tilikauden tulos oli tappiollinen -46,8 miljoonaa euroa (399,8 miljoonaa euroa vuonna 2021), johtuen osin vaihto-omaisuuteen tehdystä 112,6 miljoonan arvonalennuksesta suojainvälinehankintoihin markkinatilanteiden muutosten vuoksi. HVK:n taseen loppusumma laski vuoden takaisesta 22,1 miljoonaa euroa, ollen 2,3 miljardia euroa. Valtioneuvosto on vahvistanut 5.4.2023 HVK:n tilinpäätöksen vuodelta 2022.
Vuosikatsaus on luettavissa HVK:n verkkosivuilla kohdassa "Julkaisut": https://www.huoltovarmuuskeskus.fi/julkaisut
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riitta VäkeväinenViestintäjohtajaHuoltovarmuuskeskus / Viestintä
Puh:0295051117Puh:0407491359riitta.vakevainen@nesa.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta

Aleksanterinkatu 48 A
00100 Helsinki
+358 (0)29 505 1000http://www.huoltovarmuuskeskus.fi
Huoltovarmuuskeskus (HVK) on työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) hallinnonalan laitos, jonka tehtävänä on maan huoltovarmuuden ylläpitämiseen ja kehittämiseen liittyvä suunnittelu sekä operatiivinen toiminta. Yhteistyössä muiden viranomaisten ja elinkeinoelämän kanssa HVK varmistaa, että yhteiskunnan kriittisten toimintojen jatkuvuus voidaan turvata kriisi- ja häiriötilanteissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Huoltovarmuuskeskus
HVK:lle uusi hallitus, puheenjohtajaksi Tiina Korhonen29.6.2023 15:48:13 EEST | Tiedote
Valtioneuvosto on nimittänyt Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) hallituksen seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Hallitus koostuu elinkeinoelämän ja eri ministeriöiden edustajista.
Varmuusvarastoviljan lisähankinnat on saatu päätökseen27.3.2023 13:25:11 EEST | Tiedote
Huoltovarmuuskeskus (HVK) päätti joulukuussa kasvattaa oman tilannearvionsa perusteella viljan varmuusvarastoja. Viljaa ostettiin lopulta hieman suunniteltua enemmän ja valtion varmuusvarastossa on nyt noin yhdeksän kuukauden edestä viljaa aiemman kuuden kuukauden sijaan.
Försörjningsberedskapen måste ses tydligare som en del av den övergripande säkerheten, betonar Försörjningsberedskapscentralen23.2.2023 09:51:28 EET | Tiedote
Försörjningsberedskapscentralen (FBC) påminner att Finland parallellt med den militära prestationsförmågan också måste se efter civilsamhällets kristålighet. I sina mål för regeringsprogrammet konstaterar FBC att hoten mot samhället både ökar och blir allt mer varierade samtidigt som resurserna för att bemöta dessa hot minskar. Kraftiga förändringar i verksamhetsmiljön kräver en höjning av försörjningsberedskapens nivå och att stärka finansieringens grunder.
Huoltovarmuus nähtävä vahvemmin osana kokonaisturvallisuutta, painottaa Huoltovarmuuskeskus23.2.2023 09:51:01 EET | Tiedote
Huoltovarmuuskeskus (HVK) muistuttaa, että Suomen on huolehdittava siviiliyhteiskunnan kriisinkestävyydestä sotilaallisen suorituskyvyn rinnalla. Hallitusohjelmatavoitteissaan HVK toteaa, että yhteiskuntaan kohdistuvat uhkat lisääntyvät ja moninaistuvat samaan aikaan kun resurssit niukkenevat. Voimakas toimintaympäristön muutos edellyttääkin huoltovarmuuden tason nostoa ja rahoituspohjan vahvistamista.
HVK:n selvitys: Suomi ei yksin pysty pandemiarokotetuotantoon22.12.2022 10:02:19 EET | Tiedote
Huoltovarmuuskeskus (HVK) on kartoittanut yhdessä laajan työryhmän kanssa kansallisen pandemiarokotetuotannon vaihtoehtoja tuleviin pandemioihin varautumisessa. Oma pandemiarokotetuotanto ei ole selvityksen mukaan täysin mahdotonta, mikäli sen tueksi kyetään hankkimaan kansainvälisiä kumppaneita ja merkittävää rahoitusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme