Hungry for Finland -ruokamatkailukilpailu 2023 on alkanut – osallistu kilpailuun!

Ensimmäistä kertaa ruokamatkailukilpailun historiassa mukana on myös opiskelijasarja. Kilpailussa menestyvät tuotteet saavat näkyvyyttä kilpailun rahoittajien, kuten Visit Finlandin, kanavissa. Lisäksi luvassa on rahapalkintoja.
Ruokamatkailukilpailun tavoitteena on vahvistaa elämyksellisen ruokamatkailun tuotteistamista Suomessa, etsiä ruokamatkailun kärkituotteita ja vahvistaa aitoa yhteistyötä. Kilpailuun haetaan yrityksiä ja yhteisöjä, jotka ovat innovatiivisia ruokamatkailun edelläkävijöitä ja tarjoavat matkailijoille ruokaan liittyviä elämyksiä.
– Paikallinen ruoka on ruokamatkailun ydintä. Ruuan ja matkailun liitto vahvistuu koko ajan. Tämä luo hyvinvointia koko yhteiskuntaan. Ruokamatkailun kautta saamme vahvistettua myös maakuvaamme. Ruokamatkailukilpailulla saadaan näkyväksi sitä kehittämistyötä, joita yrityksissämme on vuosien varrella tehty, toteaa kilpailuraadin puheenjohtaja Kirsi Viljanen maa- ja metsätalousministeriöstä.
– Ruoka kiinnostaa kansainvälisiä matkailijoita suuresti, se on tärkeä osa matkakokemuksia ja matkalta jääviä muistoja. Kansainvälinen matkailu on elpymässä kriisien jälkeen ja matkailijamäärät lisääntyvät taas. Tulivatpa he mistä syystä tahansa, nämä matkailijat haluavat satsata ruokaan, tutustua paikalliseen elämään ja ruokaan. Ruokamatkailukilpailu on mainio tapa aktivoida uusien tuotteiden kehittämistä, petrata olemassa olevia ja kohdistaa tarjontaansa jälleen ulkomaisille asiakkaille. Toivon, että saamme kilpailuun taas edustavan joukon myös ulkomaisille matkailijoille sopivia kärkituotteita, kertoo Terhi Hook, Development Manager, Visit Finlandista.
Kilpailussa tarkastellaan ruokamatkailutuotetta kokonaisvaltaisesti
Ammattilaissarjan arvioinnissa kiinnitetään huomiota asiakaslähtöisyyteen, elämyksellisyyteen sisältäen paikallisuuden, lähiruoan ja tarinoiden hyödyntämiseen, vastuullisuuteen, liiketoiminnallisuuteen, verkostoihin ja yhteistyökumppaneihin, digitaalisuuteen ja monipuolisuuteen myynti- ja markkinointikanavien hyödyntämisessä sekä ruokamatkailutuotteeseen kokonaisuutena. Opiskelijasarjassa kriteerit ovat muuten samat, mutta ruokamatkailutuotteen ei tarvitse olla myynnissä, vaan se voi olla idea, konsepti tai vaikkapa opinnäytetyönä syntynyt ruokamatkailutuote.
Kilpailuun osallistutaan Hungry for Finlandin verkkosivulla 1.5.–31.7.2023 täyttämällä oman sarjan kilpailulomake. Kyseessä ei ole pelkkä raaka-aine- tai elintarvikekilpailu. Voittajat julkistetaan ja palkitaan 30.11.2023.
Ammattilaissarjan pääpalkinto on 5000 euroa. Kilpailun 2. ja 3. sija palkitaan 2000 eurolla. Opiskelijasarjan voittaja palkitaan 500 euron lahjakortilla valitsemaansa ruokamatkailukohteeseen, 2. ja 3. sija palkitaan tuotelahjoilla.
Kilpailun rahoittavat maa- ja metsätalousministeriö, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Visit Finland, Maa- ja metsätaloustuottajien Keskusliitto MTK ja Lomalaidun ry. Kilpailua koordinoi Haaga-Helia ammattikorkeakoulu.
Vuoden 2023 kilpailu on järjestyksessä viides, edelliset kilpailut olivat vuosina 2015, 2017 ja 2019.
Arviointiraati
- Kirsi Viljanen, kilpailun puheenjohtaja, erityisasiantuntija, maa- ja metsätalousministeriö
- Terhi Hook, Development Manager, Business Finland / Visit Finland
- Kristiina Adamsson, lehtori, ruokamatkailun asiantuntija, Haaga-Helia amk, Hungry for Finland
- Päivi Nerg, elinvoimajohtaja, MTK ry
- Anne Mikkola, ruokamatkailun asiantuntija, Lomalaidun ry
- Mariaana Nelimarkka, ruoka- ja oluttoimittaja
- Anni Korhonen, yrittäjä, Majatalo Puukarin pysäkki
- Katja Tuomainen, Suomen kokkimaajoukkueen joukkueenjohtaja
- Ilias Kuntras, opiskelijaedustaja, Haaga-Helia amk
Lisätietoja
Projektipäällikkö Kristiina Adamsson, Haaga-Helia amk
puh. 040 488 7595, kristiina.adamsson@haaga-helia.fi
Kilpailun arviointiraadin puheenjohtaja, Kirsi Viljanen, MMM
puh. 029 516 2142, kirsi.viljanen@gov.fi
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Koulutamme liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita sekä tutkimme ja kehitämme näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Koulutusalamme ovat liiketalous, tietojenkäsittely, hotelli-, ravintola- ja matkailuala, journalismin koulutus, liikunta-ala sekä ammatillinen opettajankoulutus.
Meille on tärkeää, että opiskelijoillamme on heti valmistuttuaan vahvat siteet työelämään. Panostamme toiminnassamme yrittäjyyteen, yhteistyöhön, innovatiivisuuteen ja kansainvälisyyteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Urheilijoiden kaksoisurien edistäminen kiinnostaa korkeakouluja – Haaga-Heliaan huippu-urheilijamyönteisen korkeakoulun laatutunnus21.9.2023 16:00:00 EEST | Tiedote
Kun urheilusta tulee ammatti, päällimmäisenä ei ehkä ole urheilun jälkeisen uran suunnittelu. Nyt Suomeen on rakentumassa huippu-urheilijamyönteisten korkeakoulujen verkosto, joka haluaa edistää urheilijoiden kaksoisuria.
Hungry for Finland -ruokamatkailukilpailun 2023 finalistit on valittu21.9.2023 09:02:48 EEST | Tiedote
Tänä vuonna Hungry for Finland -kilpailussa on mukana on niin tuoreita konsepteja kuin tunnettuja konkareitakin. Ruokamatkailukilpailun ammattilaissarjaan osallistui 46 tuotetta eri puolilta Suomea.
Elinkeinon huippuammattilaiset kehittämässä restonomikoulutusta8.9.2023 14:05:19 EEST | Tiedote
Restonomikoulutuksen neuvottelukunta kaudelle 2023–2025 on nimetty.
Bambi Dang on Haaga-Helian Vuoden alumni1.9.2023 13:41:29 EEST | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu on valinnut Vuoden alumnin vuodesta 2012. Bambi Dang palkitaan lokakuussa järjestettävässä Alumnigaalassa.
AI in Finland: Insights from Prominent Finnish Influencers in a New Interview Series23.8.2023 07:00:00 EEST | Press release
Artificial intelligence stands as a revolutionary force, molding the way we live, work, and lead. The video interview series 'AI in Finland,' crafted by Haaga-Helia University, elucidates the role of AI in the daily lives and professional journeys of eleven Finnish influencers.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme