Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Kampin metroaseman Fredrikinkadun sisäänkäynnin liukuportaat suljetaan viikonlopuksi 5.–7. toukokuuta

Jaa
Kampin metroaseman Fredrikinkadun sisäänkäynnin kaikki liukuportaat poistetaan käytöstä viikonlopuksi perjantaina 5. toukokuuta noin kello 18. Liukuportaat otetaan takaisin käyttöön maanantaina 8. toukokuuta metroliikenteen käynnistyessä.
Kampin metroaseman Fredrikinkadun sisäänkäynti. HSL.
Kampin metroaseman Fredrikinkadun sisäänkäynti. HSL.

Kun Fredrikinkadun sisäänkäynnin liukuportaat ovat kiinni, metrolaiturille pääsee parhaiten Kampin liikekeskuksen kautta. Metroaseman Fredrikinkadun sisäänkäynnin hissit ovat käytettävissä, mutta niille on odotettavissa ruuhkautumista.

Maanantaiaamusta 8. toukokuuta alkaen metroaseman Fredrikinkadun puoleisella sisäänkäynnillä avautuu kaksi liukuporrasta, joista toisella pääsee ylös ja toisella alas. Kolmas liukuporras pysyy toistaiseksi kiinni.

Liukuportaiden tilapäinen sulkeminen on välttämätöntä, koska liukuportaiden väliin rakennetaan väliaikainen suojaseinäke. Tulevien vuosien aikana liukuportaat uusitaan kokonaan.

Porrastyöt ovat osa meneillään olevaa esirakentamista

Kampissa korjataan alueen infraa ja valmistaudutaan uuden terveys- ja hyvinvointikeskuksen rakentamiseen. Töiden tilaaja on Helsingin kaupunki ja ne toteuttaa YIT.

Kampin metroaseman Fredrikinkadun lippuhallin ympäristön katualueella jatkuvat kunnallistekniikan johtojen siirtotyöt.

Toukokuussa aloitetaan myös pienimuotoisia tekniikkasiirtoja lähiliikenteen (Espoon) bussiterminaalissa, joka sijaitsee Kampin liikekeskuksen alakerrassa. Työt vaikuttavat vähäisissä määrin siihen, missä kohdassa saapuvat linja-autot päästävät asiakkaat terminaaliin.

Mikäli rakentamisen mahdollistava asemakaava tulee voimaan, uuden terveys- ja hyvinvointikeskuksen talonrakennustyöt käynnistetään arviolta vuodenvaihteessa 2023–2024.

Esirakentamisen etenemistä voi seurata verkossa: www.yit.fi/keskustanthk
Joukkoliikennettä koskevat tiedot: hsl.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

työmaan töihin liittyvät kysymykset
vastaava työnjohtaja Kalle Jääskeläinen
p. 050 537 6538, kalle.jaaskelainen@yit.fi
YIT


projektinjohtaja Tuomo Salonpää (töiden tilaajan edustaja)
p. 040 644 9784, tuomo.salonpaa@hel.fi
Helsingin kaupunki
kaupunkiympäristö / hankkeet

Kuvat

Kampin metroaseman Fredrikinkadun sisäänkäynti. HSL.
Kampin metroaseman Fredrikinkadun sisäänkäynti. HSL.
Lataa
Metron Fredrikinkadun sisäänkäynti sijaitsee Sähkötalon ja Autotalon välisellä alueella. Helsingin kaupunki/ Cyclomedia
Metron Fredrikinkadun sisäänkäynti sijaitsee Sähkötalon ja Autotalon välisellä alueella. Helsingin kaupunki/ Cyclomedia
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Nya spårövergångar gör spårvagnstrafiken smidigare i stadskärnan – fotgängare väjer för spårvagnarna4.7.2025 08:43:15 EEST | Pressmeddelande

Spårövergångar, som är bekanta från de nya snabbspårvägarna, finns nu även bland annat på Busholmen, i Gräsviken och i Böle. Övergångsställena har ändrats till spårövergångar för att spårvagnarna ska kunna hålla sig bättre till tidtabellen. Vid spårövergångarna ska fotgängarna väja för spårvagnar, men vid körbanan finns fortfarande ett övergångsställe. Efter de aktuella ändringarna har innerstadens spårvägsnät nu sammanlagt cirka 40 spårövergångar.

Uudet ylityspaikat sujuvoittavat raitiovaunujen liikennettä kantakaupungissa – jalankulkija väistää raitiovaunua4.7.2025 08:43:15 EEST | Tiedote

Uusien pikaraitioteiden varrelta tuttuja raitiotien ylityspaikkoja löytyy nyt myös muun muassa Jätkäsaaresta, Ruoholahdesta ja Pasilasta. Suojateitä on muutettu ylityspaikoiksi, jotta raitiovaunut pysyvät paremmin aikataulussa. Ylityspaikoilla jalankulkijan on väistettävä raitiovaunuja, mutta ajoradan kohdalla on edelleen suojatie. Nyt tehtyjen muutosten jälkeen kantakaupungin raitiotieverkolla on yhteensä noin 40 ylityspaikkaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye