Vennerin ja SSO:n innovatiivinen yhteistyö ruokakasvatuksen ympärillä jatkuu

Veloitukseton Vegemi-puuhakirja on suunnattu perheen pienimmille
Seuraavaksi yhteistyö mahdollistaa alueen lapsiperheille iloa ja inspiraatiota kasviksista Vegemi-puuhakirjan muodossa. Yli 3-vuotiaille lapsille suunnattu puuhakirja sisältää paljon puuhasteltavaa ja kivaa tekemistä perheen pienimmille. Vegemi-puuhakirjan ovat mahdollistaneet Suur-Seudun Osuuskaupan lisäksi Champ, Myllärin sekä Venner, ja kiitos heidän tämä värityskirja on veloitukseton! Vegemi-puuhakirja ilahduttaa lapsiperheitä SSO:n alueella vapusta lähtien.
– On mahtavaa jos saamme lapset innostumaan kasviksista ja syömään porkkanan verran terveellisemmin. Se jos mikä on pieni hyvä teko omalle terveydelle ja sijoitus pitkälle tulevaisuuteen, sanoo asiakkuus- ja viestintäpäällikkö Anu Karppinen SSO:lta.
Puuhakirjassa seikkaileva hyvä vatsabakteeri Vegemi kerää kasviksista supervoimia arjen seikkailuihin. Supervoimat on luotu kasvisten sisältämistä vitamiineista sekä kuiduista, hyväksyttyjen terveysväitteiden pohjalta – esimerkiksi porkkanasta Vegemi saa supernäön, kun taas ihmiselle porkkanan sisältämä A-vitamiini on olennainen silmien terveyden kannalta.
– Vegemi opettaa leikin ja pelillistämisen keinoin että sillä mitä syömme on suora vaikutus sekä kehoomme että mikrobiomiimme. Ruoka ei ole vain energiaa vaan suora keino vaikuttaa siihen kuinka hyvin voimme tänään ja tulevaisuudessa. Vegemi on loistava keino viedä tätä ymmärrystä lapsille, kertoo Tuulia Järvinen Venneriltä.
Nouda oma Vegemi-puuhakirja vappuna SSO:n ABC-liikennemyymälöistä
Nyt myös sinulla on mahdollisuus saada inspiroiva Vegemi-puuhakirja perheellesi! Jaamme vappuna 1.5.2023 SSO:n ABC-liikennemyymälöistä Piihovi, Lohja, Perniö tai Masuuni Karkkila, noutopöydästä ruokaileville lapsille Vegemi-puuhakirjan veloituksetta! Puuhakirjoja on rajoitettu erä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja
SSO, asiakkuus- ja viestintäpäällikkö Anu Karppinen, puh. 044 7705 365
Venner, Emilia Järvinen, puh. 050 560 6086
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
PP-auto vahvistaa asemaansa liikkumisen edelläkävijänä ja laajenee Raisioon29.8.2023 13:58:45 EEST | Tiedote
Liikkumisen palveluiden ollessa edelleen vahvassa murroksessa, vahvistaa PP-auto asemiaan ja laajenee syksyllä Raisioon. Muutos on osa PP-auton uudistettua strategiaa, joka elää vahvasti mukana ajassa ja liikkumisessa.
SSO keskittyy Lohjan Tytyrissä ABC Carwash pesutoimintaan sekä polttonestejakeluun28.8.2023 12:06:12 EEST | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO suunnittelee SSO liikennemyymälä Tytyrissä keskittymistä ABC Carwashin autopesutoimintaan sekä mittarikentän polttonesteiden jakeluun. Sisäkaupan tiloihin suunnitellaan uutta liiketoimintaa.
Suur-Seudun Osuuskaupalle myönnettiin Future Workplaces -sertifikaatti neljäntenä yli 1000 henkeä työllistävänä yrityksenä Suomessa!24.8.2023 15:00:00 EEST | Tiedote
Kesäkuussa 2023 Suur-Seudun Osuuskauppa SSO palkittiin Future Workplaces -sertifikaatilla osoituksena yrityskulttuurin johtamisesta poikkeuksellisen hyvällä työntekijäymmärryksellä. SSO on Suomessa neljäs yli 1000 hengen yritys, jolle sertifikaatti on myönnetty. SSO on panostanut työntekijäkokemuksen parantamiseen ja yrityskulttuurin johtamiseen jo pitkään, ja SSO:n ensimmäinen työntekijäkokemusta mittaava Siqni-kysely toteutettiin keväällä 2023. Vastausprosentiksi saatiin huikea 90 %, joka on isolle organisaatiolle erittäin hieno saavutus. Siqnin avulla pureuduttiin syvemmin siihen, mikä SSO:laisille on työssään merkityksellisintä. SSO:n työntekijät kokivat merkityksellisimmiksi asioiksi työpaikallaan mm. vahvan yhteishengen, työn ja vapaa-ajan tasapainon, sekä työympäristön, jossa voi olla oma itsensä. Viime viikolla esihenkilöt saivat tutustua sekä SSO-tasoisiin, että oman yksikkönsä tuloksiin. Esihenkilöpäivillä heille annettiin myös eväät siihen, miten kyselyn tuloksia kannattaa k
ABC Lohja -Suomen sähköisin liikenneasema11.8.2023 14:06:43 EEST | Tiedote
Suomen vilkkaimman väylän ykköstien varrelta löytyvästä ABC Lohjasta on hetkessä tullut yksi eniten sähköauton latausmahdollisuuksia tarjoavista ABC-asemista. Jo pitkään ABC:llä olleen Recharge-latausaseman lisäksi ABC:lle avattiin toukokuussa huippunopea 600 kilowatin ABC-latausasema ja palvelutarjonta kasvoi entisestään, kun Tesla avasi ABC:lle oman suurteholatausasemansa pe 11.8.2023.
Kesän kuumimmat rantabailut ovat täällä - Lohjan Rantajamit alkaa jälleen torstaina 6.7.202330.6.2023 11:44:53 EEST | Tiedote
Jotta bileet nousevat kattoon, tarvitaan ihmisiä! Aurlahden rantaan pystytettävässä teltassa käy kohta kuhina, kun Lohjan kesän kohokohtaa valmistellaan alkavaksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme