Ruskeasuolle nousevan raitiovaunu- ja bussivarikon rakentaminen on pitkällä

Ruskeasuon varikon työmaalla on parhaillaan useita työvaiheita käynnissä. Raitiovaunujen osalta sekä korjaamossa että vaunujen säilytyshallissa tehdään raidetöitä. Varikolle tulee säilytystilaa sadalle raitiovaunulle. Säilytystilan lisäksi raitiovaunuille on kuusi vuorokausihuoltopaikkaa, kahdeksan korjauspaikkaa sekä sorviraide.
Kokoonsa nähden varikko on erittäin kompakti. Muun muassa myötäpäiväinen kulkusuunta tehostaa varikon toimintaa, sillä päivähuollosta raitiovaunut voidaan ajaa suoraan säilytykseen ilman, että varikolla täytyy tehdä ylimääräistä kierrosta.
Lisäksi varikon erikoisuutta, katolle tulevaa bussikantta rakennetaan. Kannelle mahtuu 220 kappaletta 14-metrisiä busseja. Lisäksi varikolle tulee kaksi bussien vuorokausihuoltopaikkaa. Myös bussien tarvitseman ajoluiskan rakennustyöt ovat käynnissä.
Julkisivun osalta varikko alkaa saamaan sille suunniteltua puuverhousta. Lisäksi varikolla tehdään erilaisia maanrakennustöitä ja asennuksia sekä toimistotilojen rakenteita.
Ruskeasuon varikkoa rakennetaan ympäristö huomioiden. Rakentamisessa käytetään vähähiilistä betonia, ja rakennusjätteestä 90 prosenttia menee hyötykäyttöön. Lisäksi uusi varikko lämpenee maalämmöllä. Hankkeelle haetaan BREEAM-ympäristöluokituksen toisiksi korkeinta Excellent-tasoa, millä voidaan varmistaa varikkohankkeelle asetetut kestävän ja ympäristövastuullisen rakentamisen tavoitteet.
Valmistuttuaan varikko on keskeinen raitiovaunu- ja bussiliikenteen solmukohta
Ruskeasuon varikon rakennustyöt aloitettiin talvella 2021, ja kokonaisuudessaan varikko valmistuu alkuvuonna 2024. Rakentaminen ja sen aikataulu sekä hankkeen kustannusarvio noudattavat yhdessä tilaajan ja pääurakoitsijan keskenään sopimia tavoitteita.
Valmistuttuaan Ruskeansuon varikko tulee olemaan Helsingin raitioliikenteen päävarikko Koskelan varikon ohella. Uusi varikko tulee palvelemaan Helsingin länsiosien raitiolinjojen sekä Helsingin seudun liikenteen (HSL) alueellisen bussiliikenteen tarpeita.
Ruskeasuon varikkohanke on osa raitiovaunuvarikoiden kehittämissuunnitelmaa, jonka tarkoituksena on varautua sekä kantakaupungin lisääntyvän raitioliikenteen että tulevien pikaraitoteiden kalustojen tarpeisiin.
Varikon tilaaja on Kaupunkiliikenne Oy:n tytäryhtiö Ruskeasuon Varikkokiinteistö Oy ja pääurakoitsijana toimii Skanska.
Yhteyshenkilöt
Anu Pajala, toimitusjohtaja, Ruskeasuon Varikkokiinteistö Oy
anu.pajala@kaupunkiliikenne.fi, puh. 040 825 8126
Antti Nousiainen, hallituksen puheenjohtaja, Ruskeasuon Varikkokiinteistö Oy
antti.nousiainen@kaupunkiliikenne.fi, puh. 040 579 6074
Petri Mälkiä, projektinjohtaja, Skanska Infra Oy
petri.malkia@skanska.fi, puh. 050 370 4728
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 55250
00099 Helsingin kaupunki
(09) 310 1071https://kaupunkiliikenne.fi/
Kaupunkiliikenne Oy jatkaa HKL:n työtä ja hallinnoi Helsingin joukkoliikenneinfraa ja omistaa raitiovaunukaluston. Vastaamme joukkoliikenteen kokonaisuuden kehittämisestä ja kunnossapidosta. Liikennöimme raitiovaunua ja tuotamme metron liikennöintiä palveluna. Hoidamme lisäksi Suomenlinnan lautan liikenteen sekä järjestämme Helsingin kaupunkipyöräpalvelun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Kaupunkiliikenne kehittää liityntäpyöräpysäköintipalvelua useammalla raideliikenteen asemalla28.9.2023 08:58:47 EEST | Tiedote
Tänä kesänä Kaupunkiliikenne Oy on parantanut pyöräpysäköintipalvelua Kannelmäen, Käpylän, Ruoholahden, Siilitien, Tapanilan ja Vuosaaren asemilla. Lisäämällä ja kehittämällä liityntäpyöräpysäköinnin laatua, turvallisuutta ja käyttökokemusta voidaan edistää kestävän liikkumisen matkaketjuja sekä vaikuttaa joukkoliikenteen saavutettavuuteen ja pyöräliikenteen houkuttelevuuteen.
Pikaraitiovaunu nousi kiskoilta harjoitustilanteessa12.9.2023 10:02:59 EEST | Tiedote
Pikaraitiovaunun teli nousi kiskoilta Latokartanossa koeajon aikana tehdyn häiriönhallinnan harjoituksen yhteydessä maanantaina kello 21 jälkeen. Kyseessä oli suunnanvaihdon harjoitus, jossa vaunu on liikkunut kävelynopeudella. Harjoituksen yhteydessä teli nousi kiskoilta ja vaunu osui radan vieressä olevaan ratapylvääseen. Nyt harjoiteltuja suunnanvaihtoja ei tehdä normaaliliikenteessä, mutta niitä tarvitaan poikkeustilanteissa, joissa vain osa rataa on käytössä.
Poikkeustilanne Myllypuron metroasemalla – liikenne normalisoitunut25.8.2023 12:20:37 EEST | Tiedote
Myllypuron metroasemalla tapahtui poikkeustilanne metroliikenteessä perjantaina aamupäivällä. Asemalta lähteneen junan takimmaisen vaunun kohdalla leimahti valokaari, joka aiheutti savunmuodostusta. Metroliikenne kyseisellä raiteella keskeytettiin tilanteen selvittämisen ja korjaustöiden ajaksi. Tämän hetken tiedon mukaan tapahtuman aiheutti metroradan virtakiskon eristimen vikaantuminen. Pelastuslaitos varmisti paikalla turvallisuuden ja Kaupunkiliikenne Oy:n ratasähköasentajat korjasivat virtakiskon ja varmistivat sen toiminnan. Liikenne saatiin palautettua normaaliksi noin tunnin kuluttua tapahtuneesta. Lisätiedot: Kaupunkiliikenne Oy, turvallisuuspäällikkö Juhana Hietaranta, p. 09 310 70504
Koskelan varikon kehitysvaihe on käynnistynyt25.8.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy on tehnyt sopimuksen Koskelan varikkohankkeen allianssimallisen urakan kehitysvaiheesta. Hankkeen palveluntuottajana on Akseli-niminen ryhmittymä, johon kuuluvat päätoteuttajana Skanska ja suunnitteluosapuolina Sweco Finland Oy, Sipti Infra Oy, Rejlers Rakentaminen Oy ja Arkkitehtityöhuone APRT Oy.
Koskelan varikkohankkeen allianssikumppani on valittu21.6.2023 13:31:20 EEST | Tiedote
Koskelan varikolla vuonna 2024 alkavan mittavan uudishankkeen kilpailutus on edennyt allianssikumppanin valintaan. Valmistuttuaan Koskelasta tulee toinen pääraitiovaunuvarikko rakenteilla olevan Ruskeasuon varikon ohella. Varikkoa rakennuttaa Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme