Art Breaks Walls -kirjoituskilpailu jatkuu

Jokaisella Suomessa asuvalla on omaa tai läheltä koettua tuntumaa kahden erilaisen kulttuurin kohtaamisesta. Muuttaessa Suomeen – tai Suomen sisällä – tuo muutossa mukanaan palan omaa kulttuuriaan. Tämä kulttuuri on usein törmännyt vallitsevaan kulttuuriin tai muokannut sitä, kenties ajan myötä sulautunut sen osaksi.
Jokaisen muuttajan tarina on omanlaisensa. Jokainen kohtaaminen on tarinan arvoinen. Kilpailussa etsitään novellimuotoisia tarinoita eri puolilta maailmaa Suomeen saapuneilta henkilöiltä. Toivomme mukaan myös suomalaisten kirjoituksia kohtaamisista uusien kulttuurien kanssa.
– Meistä jokaisella on kokemuksia vieraan kulttuurin kohtaamisesta ja siitä, miten pinttyneimmätkin ennakkoluulot karisevat tarkemman tutustumisen myötä. Sen kuvaamisessa on kirjallisuudella loputon työsarka, Hannu Luntiala pohtii.
Luntiala kertoo omakohtaisen esimerkin. Hän tutustui työssään somalialaissyntyiseen siivoojaan. Tämän innoittamana hän kirjoitti novellin ”Musta”, jolla hän voitti Kymen Sanomien järjestämän, Toivo Pekkasen syntymän satavuotisjuhlan kunniaksi järjestetyn novellikilpailun. Tästä käynnistyi Luntialan edelleen jatkuva kirjailijanura.
Näin osallistut
Tekstin suositeltava pituus on 5–20 liuskaa. Koska kyseessä on novellikilpailu, tarinoissa on mahdollista ja jopa suotavaa käyttää myös mielikuvitusta. Kilpailuun voi osallistua omalla äidinkielellään, mutta suomesta poikkeavalla äidinkielellä kirjoitetun tekstin lisäksi kilpailuun tulee lähettää tarinasta mahdollisimman huolella laadittu suomenkielinen käännös.
Kilpailutyö lähetetään postitse osoitteeseen: Aviadorin Kulttuurikulma, Liisankatu 19, katutaso, 00170 Helsinki tai sähköpostitse osoitteella kirjoituskilpailu@aviador.fi. Lähetysten tulee olla perillä viimeistään 15.6.2023.
Kilpailuun osallistutaan nimimerkillä. Tarinan sisältävään kirjekuoreen tulee laittaa lisäksi suljettu kirjekuori, jonka päällä on nimimerkki ja sisällä kirjoittajan nimi- ja yhteystiedot. Lähetettäessä sähköpostitse oma nimi saa esiintyä lähetysosoitteessa, sillä tekstit ohjataan raadille nimettöminä.
Kilpailun voittajat valitsee Aviador Kustannuksen nimeämä raati lokakuun 2023 aikana. Parhaiden tarinoiden kirjoittajille on varattu yhteissummaltaan 5000 euron palkintosumma, jonka jakamisesta raati päättää. Kiehtovimmista tarinoista kootaan Aviadorin toimittama antologia, joka julkaistaan loppuvuodesta 2023.
Valtioneuvosto on nimennyt Kulttuurit kohtaavat-kirjoituskilpailun vuoden 2023 merkittäväksi taidekilpailuksi, jonka palkinnot ovat saajalleen verovapaita.
Aviador Kustannus on vuonna 2012 perustettu kustantamo, joka keskittyy korkealaatuiseen, lukuelämyksiä tuottavaan kauno- ja tietokirjallisuuteen.
Art Breaks Walls on kirjailija Hannu Luntialan ideoima ja hallinnoima toimintamalli, joka tukee taloudellisesti kulttuuritoimintaa, etenkin kirjallisuuden ja jazz-musiikin alalla toimivia lahjakkaita taiteilijoita.
Lisätietoja antavat:
kustantaja Vesa Tompuri, 050 591 6059, vesa@aviador.fi sekä
kirjailija Hannu Luntiala, 045 699 4530, hannu.luntiala@elisanet.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa TompuriKustantaja
Puh:+358 50 591 6059vesa@aviador.fiHannu LuntialaKirjailija, Art Breaks Walls -toimintamallin perustaja
Puh:045 699 4530hannu.luntiala@elisanet.fiMiksu VäkipartaTiedottaja
Puh:+358 40 559 9575miksu@aviador.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus
Runoa draamasta – Hyde Hytin Esitys joksikin15.9.2023 12:48:42 EEST | Tiedote
ESITYS JOKSIKIN on draamaa ja runotekstiä esitystekstikontekstissa. Kenellä on näyttämön valta ja miksi? Kuka määrittelee kenet? Kuka luulee päättävänsä, käyttävänsä ääntä? Mitä muuta luovuus on kuin uskallusta olla oma itsensä? Mistä syntyy hauraus ja miksi sille pitää olla sijansa? Kaikkia meitä vaivaavat kysymykset.
Onhan sentään linnut -runokokoelmasta lisäpainos13.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Uni Ojuvan maaliskuussa 2023 ilmestyneen toisen runokokoelman Onhan sentään linnut lisäpainos on nyt saatavilla.
Uutuuskirja maailmaa mullistaneen jousisoitinten opetusmetodin kehittäjistä12.9.2023 15:00:00 EEST | Tiedote
Olli Varosen kirjoittaman tietoteoksen pääosassa on Suomeen 1970-luvulla saapuneiden unkarilaissyntyisten Szilvayn veljesten elämäntyö, saavutuksinaan muun muassa Helsingin Juniorijousien perustaminen ja johtaminen sekä nyttemmin maailmanlaajuisessa käytössä olevan Colourstrings-opetusmetodin kehittäjinä.
Janika Haatajan esikoisrunokokoelmassa ylevä ja arkinen yhdistyvät5.9.2023 12:52:03 EEST | Tiedote
Janika Haatajan runokokoelma Kukkiva nahka on julkaistu Aviadorin kustantamana. Janika Haataja yhdistää esikoisrunokokoelmassaan Kukkiva nahka uudella tavalla ylevää ja arkista. Kaupan ja teollisuuden tuotebrändit ovat runojen materiaalia yhtä lailla kuin oman identiteetin pohdinnat ja taidekokemukset. Tämä kaikki muodostaa yhdessä jäljittelemättömän kokonaisuuden, joka heijastelee nykyihmisen nopeaa tapaa kokea ympärillään risteilevät viestit ja mielikuvat olemalla samalla kertaa ”auki kuin taivas” ja ”silti lukossa”. Helsingissä asuva Janika Haataja (s. 1989) on opiskellut pakkausmuotoilua ja brändäystä Lahden Muotoiluinstituutissa. HAATAJA, JANIKA : Kukkiva nahka 76 sivua Sidottu, kovakantinen ISBN 9789523811683 Ilmestymisaika: Syyskuu 2023 Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää osoitteeseen tilaukset@aviador.fi. Haastattelupyynnöt sekä tiedustelut
Isä joka katosi – konkarikirjailijan uusin teos pohtii isäsuhdetta ja anteeksiantoa25.8.2023 09:45:00 EEST | Tiedote
Jukka Pakkasen kahdeksastoista romaani tutkii sodanjälkeisen sukupolven isäkapinaa: miten käsitellä menneisyyttä ja elämän kipupisteitä ja samalla osoittaa rakkautta lähimpiään ja juuriaan kohtaan?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme