Veritaksen osavuosikatsaus 1.1.–31.3.2023: Veritas on vähentänyt sijoitustensa hiili-intensiteettiä merkittävästi

”Veritakseen siirtyi viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ennätysmäärä vakuutuksia ja tänä vuonna nuo luvut ylitettiin kirkkaasti. Asiakkaat arvostavat sitä, että meiltä saa YEL- ja TyEL-vakuutuksen lisäksi oman vakuutusneuvojan”, kertoo Veritaksen toimitusjohtaja Carl Haglund.
Veritaksessa vakuutettujen yritysten palkkasumma jatkoi kasvua alkuvuonna.
”Työllisyystilanne on pysynyt hyvällä tasolla, vaikka avoimien työpaikkojen määrä kääntyikin loppuvuodesta laskuun. Osaavasta työvoimasta on pulaa monella alalla, eikä tilanne ole ainakaan helpottamassa tulevina vuosina.”
Työuria on onnistuttu pidentämään loppupäästä, mutta Haglundin mukaan uran alku- ja keskivaiheisiin pitäisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota.
”Meillä ei ole varaa menettää nuoria työkyvyttömyyseläkkeelle nykyisellä tahdilla. Vuonna 2021 mielenterveyssyyt veivät joka päivä kahdeksan alle 35-vuotiasta nuorta työkyvyttömyyseläkkeelle.”
Osake- ja korkosijoitukset toivat positiivista tuottoa
Veritaksen sijoitusten tuotto oli 1,6 prosenttia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Korkosijoitukset tuottivat 2,0 prosenttia, osakesijoitukset 2,4 prosenttia, kiinteistöt 1,1 prosenttia ja muut sijoitukset -0,6 prosenttia.
”Positiivinen vire sijoitusmarkkinoilla on pitänyt, vaikka muutamien pankkien ongelmat toivat turbulenssia markkinaan maaliskuussa. Osake- ja korkosijoituksista on saatu positiivista tuottoa, toisin kuin samaan aikaan viime vuonna”, kertoo Veritaksen sijoitusjohtaja Kari Vatanen.
Kokonaisinflaatio on jatkanut hidastumistaan ja erityisesti energian hinta on laskenut alkuvuoden aikana. Pahimpien inflaatiopelkojen hellittäminen on piristänyt markkinaympäristöä, vaikka keskuspankit ovatkin jatkaneet rahapolitiikan kiristämistä nostamalla ohjauskorkojaan.
Markkinakorkojen nousu palauttanee realismia sijoitusmarkkinoille, kun nollakorkojen aika on nyt ohi.
”Näillä korkotasoilla korkosijoitukset ovat jälleen varteenotettava vaihtoehto instituutiosijoittajan salkussa. Sen sijaan riskisijoitusten arvostustasoja jouduttaneen vielä testaamaan, jos keskuspankkikorkojen nousu jatkuu.”
Hiilineutraali sijoitussalkku vuoteen 2035 mennessä
Veritas on onnistunut vähentämään sijoitussalkun hiilidioksidipäästöjä merkittävästi vuosien 2020–2022 aikana. Noteerattujen osakkeiden ja yrityslainojen osalta sijoitussalkun painotettu hiili-intensiteetti on laskenut yli 40 prosenttia. Lisäksi Veritaksen omistamissa kiinteistöissä on siirrytty käyttämään sekä fossiilitonta sähköä että kaukolämpöä.
”Tavoitteenamme on saavuttaa sijoitussalkun hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä. Olemme nyt tavoitteitamme edellä, mutta loppumetrit tulevat varmasti olemaan alkuaskeleitamme vaikeampia toteuttaa.”
Kuva Veritaksen pääkonttorista: Wellu Hämäläinen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Carl HaglundToimitusjohtaja
Puh:+358 (0)10 550 1600carl.haglund@veritas.fiKari VatanenSijoitusjohtaja
Puh:+358 (0)10 550 1882kari.vatanen@veritas.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Veritas on vastuullinen ja vakavarainen työeläkeyhtiö, joka huolehtii yli 120 000 henkilön työeläketurvasta. Veritaksen sijoitusten arvo oli 4,3 miljardia euroa maaliskuun lopussa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Eläkevakuutusyhtiö Veritas
Veritas delårsöversikt 1.1–31.3.2025: Veritas fortsatte växa25.4.2025 09:30:00 EEST | Pressmeddelande
Arbetspensionsbolaget Veritas fortsatte växa under årets början. Nästan 1 200 ArPL- och FöPL-kunder flyttade över från andra pensionsbolag till Veritas.
Veritaksen osavuosikatsaus 1.1.–31.3.2025: Veritaksen kasvu jatkuu25.4.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Työeläkeyhtiö Veritaksen kasvu jatkui alkuvuonna. Veritakseen siirtyi lähes 1 200 TyEL- ja YEL-asiakasta muista eläkeyhtiöistä.
Pia Lamberg har valts till Veritas personaldirektör22.4.2025 07:45:00 EEST | Pressmeddelande
Pia Lamberg (fil. mag, ekon.kand.) har valts till personaldirektör och ledningsgruppsmedlem för arbetspensionsbolaget Veritas. Lamberg inleder sitt arbete 4.8.2025.
Pia Lamberg on nimitetty Veritaksen henkilöstöjohtajaksi22.4.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Pia Lamberg (FM, KTK) on nimitetty työeläkeyhtiö Veritaksen henkilöstöjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Lamberg aloittaa tehtävässään 4.8.2025.
Veritas årsberättelse och företagsansvarsrapport för år 2024 har publicerats10.4.2025 10:20:00 EEST | Pressmeddelande
Arbetspensionsbolaget Veritas årsberättelse och företagsansvarsrapport för år 2024 har publicerats.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme