Olli Ikäheimo nimitetty Business Tampereen viestintäjohtajaksi – ”Tampereen seutu on uudistumiskyvyltään ylivoimainen”

Ikäheimo on aiemmin työskennellyt markkinointiviestinnän tehtävissä muun muassa Sanoma Media Finlandissa ja Alma Mediassa. Hän on vastannut sisältömarkkinointiliiketoiminnan käynnistämisestä Aamulehdessä. Ikäheimolla on laaja-alainen median tuntemus ja vahvaa kokemusta yritysten ja yhteisöjen markkinointiviestinnän käytännön toteutuksista.
"Olen innoissani saadessani mahdollisuuden työskennellä Business Tampereen kaltaisessa oikeasti eteenpäin katsovassa organisaatiossa. Minulle merkityksellistä on koko Tampereen seudun vahva etunoja ja ennakkoluuloton tekeminen. Odotan innolla pääseväni kehittämään laajalla yhteistyöllä Tampereen seutua yrityksille, sidosryhmille ja koko elinkeinoelämälle entistäkin vahvemmaksi", Ikäheimo puntaroi.
Business Tampereen toimitusjohtaja Harri Airaksinen on tyytyväinen Ikäheimon valintaan.
"Olli on vahva ammattilainen viestinnän alalla ja hänellä on erittäin hyvät edellytykset viedä Business Tampereen strategiaa ja siihen olennaisesti kuuluvaa viestintää eteenpäin. Uskon, että hänen laaja-alainen kokemuksensa mediasta sekä ennakkoluuloton ja palkittu tekeminen alueen yritysten kanssa on arvokasta Business Tampereen tulevaisuuden kannalta."
Business Tampere on Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö, jonka tehtävä on edistää investointeja sekä luoda paras ympäristö yritystoiminnalle. Yhtiö palvelee yrityksiä Tampereen kaupunkiseudun elinkeinostrategian mukaisesti. Lue lisää www.businesstampere.com.
Lisätietoja:
Harri Airaksinen, toimitusjohtaja, Business Tampere
puhelin: 040 742 2304
Sähköposti: harri.airaksinen@businesstampere.com
Olli Ikäheimo, viestintäjohtaja, Business Tampere 1.6.2023 alkaen
puhelin: 044 979 2106
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Olli Ikäheimo, viestintäjohtaja, Business Tampere 1.6.2023 alkaen
puhelin: 044 979 2106
Harri AiraksinenToimitusjohtaja
Puh:040 504 1215harri.airaksinen@businesstampere.comKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Business Tampere on Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö, jonka tehtävä on edistää investointeja sekä luoda paras ympäristö yritystoiminnalle. Yhtiön toimintaa ohjaa Tampereen kaupunkiseudun elinkeinostrategia. Rakennetaan uutta Tampereen seutua. Yhdessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Tampere
Tampereen seutu vahvistaa panostusta siruteollisuuteen20.6.2023 14:11:06 EEST | Tiedote
Petri Räsänen aloittaa 14. elokuuta siruteknologian ohjelmajohtajana Business Tampereessa. Räsäsen ensimmäisenä tehtävänä on laatia ohjelma, joka vahvistaa Tampereen seudun asemaa siruteknologiassa.
Tampereella on avautunut Suomen ensimmäinen robottibussiliikenteen etävalvontakeskus5.6.2023 14:28:06 EEST | Tiedote
Autonomisten ajoneuvojen etävalvontakeskus hallinnoi ja valvoo robottibussien liikennettä. Etävalvomo on jo toiminnassa ja sieltä valvotaan aluksi kolmea ajoneuvoa.
KUTSU MEDIALLE: Tervetuloa Tampereen autonomisen ajamisen etäoperointikeskuksen esittelytilaisuuteen30.5.2023 11:31:52 EEST | Kutsu
Tampereen kaupunki, Business Tampere, Remoted Oy ja VTT kutsuvat median edustajat autonomisen ajamisen etäoperointikeskuksen esittelytilaisuuteen.
Uusi tuotantolaitos kirittää Tampereen laserkeskittymän kasvua maailmanlaajuisille markkinoille21.4.2023 14:21:44 EEST | Tiedote
Tampereella vihittiin tällä viikolla käyttöön lasertuotantolaitos, jossa puolijohde- ja laserteknologian yritykset Vexlum, Picophotonics ja RefleKron kehittävät ja valmistavat uusia ratkaisujaan maailmanlaajuisille lasermarkkinoille.
Tampere mukana kehittämässä kansainvälistä tekoälyn testiympäristöverkostoa29.3.2023 14:52:39 EEST | Tiedote
EU on käynnistänyt merkittävän investoinnin nopeuttaakseen vastuullisen tekoälyn (AI) kehittämistä Euroopassa. Investoinnin tavoitteena on luoda Euroopan laajuinen verkosto testiympäristöjä tekoälykehityksen tueksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme