Fira kieltää kevytyrittäjyyden rakennustyömaillaan
27.4.2023 13:42:49 EEST | Fira | Tiedote

Päätös tehtiin tämän vuoden puolella ja siitä viestittiin kumppaniverkostolle huhtikuussa. Kielto kevytyrittäjyydestä Firan työmailla astui voimaan välittömästi tarkoittaen sitä, että Fira ei solmi enää uusia kevytyrittäjäsopimuksia työntekijöiden kanssa ja vanhojen sopimusten osalta siirtymäaika on kesäkuun 2023 loppuun mennessä. Kevytyrittäjyyden kielto koskee myös Firan aliurakoitsijoita sekä heidän allaan toimivia aliurakoitsijoita. Kielto koskee kevytyrittäjänä laskutuspalvelun kautta ilman omaa Y-tunnusta työskenteleviä henkilöitä.
Vastuullinen ja läpinäkyvä toimitusketju on yksi Firan vastuullisuusohjelman kuudesta pääteemasta.
− Rakennusalan yrityksenä meillä on tärkeä rooli harmaan talouden torjunnassa ja vastuumme ulottuu myös yhteistyösuhteisiimme. Emme voi hyväksyä kevytyrittäjyyttä työmaillamme siihen liittyvien vakavien epäkohtien vuoksi. Päätöksen myötä haluamme varmistaa, että Firan rakennustyömailla työskentelevät ovat turvassa työperäiseltä hyväksikäytöltä ja heidän eläke- ja vakuutusturvastaan huolehditaan asianmukaisesti lain vaatimalla tavalla, toteaa Firan hankintajohtaja Mikko Anttila.
Rakennusalan kevytyrittäjyyteen liittyvät ongelmat nousivat laajasti keskusteluun viime vuoden lopulla. Vuoden 2023 maaliskuussa Rakennusalan ammattilaisten etujärjestö Rakennusliitto ja rakennusalan yritysten edunvalvoja Rakennusteollisuus RT ry julkaisivat yhteisen kevytyrittäjyyttä koskevan kannanoton osana uutta työehtosopimusta. Fira toimii Rakennusteollisuuden ja Rakennusliiton antaman suosituksen mukaisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Anttila, hankintajohtaja, puh. 040 1374 035, mikko.anttila@fira.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Fira on rakennusalan rohkea uudistaja. Maailma muuttuu koko ajan ja uskomme, että rakennusalan tulee muuttua sen mukana. Tavoitteenamme on tarjota ylivoimaista palvelurakentamista, jonka keskiössä on asiakas – sekä tietysti ihmiset, jotka tiloja käyttävät. Siksi kehitämme rakentamisen ja asumisen ratkaisuja, jotka huomioivat ympäristön sekä ilahduttavat ja auttavat asiakasta ylittämään tavoitteensa. Olemme merkittävä rakentaja pääkaupunkiseudulla, ja liikevaihtomme oli 269 miljoonaa euroa vuonna 2022. Palvelualueitamme ovat asuntorakentaminen, toimitilarakentaminen, modernisointi sekä putkiremontit ja asuntokorjaukset.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fira
Firalle jälleen hotellikonversiohanke Helsingin keskustasta28.9.2026 08:56:35 EEST | Tiedote
Rakennusalan palveluyhtiö Fira on aloittanut Helsingin Kampissa mittavan muutoshankkeen, jossa suojeltu toimistorakennus muutetaan hotelliksi. Hankkeen tilaajana toimii Union Investment, tulevana hotellioperaattorina Ruby Group ja Fira vastaa kohteen toteutuksesta.
AI Champion -hanke vauhdittaa rakennusalan tekoälymurrosta – Fira yksi hankkeen perustajista15.9.2026 09:03:46 EEST | Tiedote
Tampereen yliopiston koordinoiman ja Business Finlandin rahoittaman AI Champion for Intelligent Supply Chain Management in AEC -hankkeen tavoitteena on kehittää rakennusalan toimintaa tekoälyn avulla. Hankkeessa tutkitaan muun muassa tekoälyagenttien hyödyntämistä toimitusketjujen hallinnassa, tiedonkäsittelyn automatisoinnissa, tuote- ja suunnittelutiedon hallinnassa ja rakenteistamisessa sekä uusien digitaalisten palveluiden kehittämisessä.
Fira aloitti suuren linjasaneeraushankkeen – putkea vaihdetaan 22 kilometriä8.9.2026 08:23:26 EEST | Tiedote
Rakentamisen palveluyhtiö Fira on aloittanut Vantaan Myyrmäessä asuntomäärässä mitattuna historiansa suurimman linjasaneerauksensa. Asunto Oy Myyrinaapassa on kaikkiaan 282 asuntoa ja yli 2 000 neliömetriä liiketiloja. Hankkeen rakennustyöt käynnistyivät elokuussa.
Firalle uusi talousjohtaja18.8.2026 07:53:00 EEST | Tiedote
Rakentamisen palveluyhtiö Firan uudeksi talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty kauppatieteen maisteri Antti Viklund. Hän on aikaisemmin työskennellyt muun muassa Bonavan talousjohtajana.
Rakentamisen palveluyhtiö Fira valittu pääurakoitsijaksi yhteen Euroopan suurimmista tekoälydatakeskushankkeista11.8.2026 08:12:18 EEST | Tiedote
Fira on aloittanut laajan datakeskuskampuksen rakentamisen Lappeenrantaan. Hankkeen rakennuttajana toimii tekoälypilvi-infrastruktuuriin erikoistunut Nebius. Datakeskuksen ensimmäisen vaiheen on määrä valmistua vuonna 2027.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

