Tutkittua tietoa huonekasvien historiasta esillä Espoossa

Hurmaavat huonekasvit - Kaukomailta koteihin näyttelyn tekstit on kirjoittanut kasvibiologi ja tietokirjailija Teija Alanko. Näyttely kertoo kuinka nykyisin tutut kotiemme viherkasvit ovat ennen olleet haluttuja harvinaisuuksia, joita ovat omistaneet vain kartanoiden säätyläiset. Kalliit, ulkomaalaiset kasvit herättivät ihmetystä ja ihastusta. Aikojen kuluessa kasvit alkoivat yleistyä ja niistä tuli tavallisempia myös köyhempien ihmisten kodeissa. Näyttelyssä selviää mistä kasvit ovat kotoisin, mitkä ovat milloinkin olleet muotia ja mitä kulttuurihistoriaa niihin liittyy. Millaiset ihmiset ovat kasveja pitäneet ja miksi?
KAMU Espoon kapupunginmuseon kuvakokoelmien upeat kuvat esittelevät kasvikauneutta parhaimmillaan, sekä entisaikojen kartanoiden kasvikeskeistä elämäntapaa. Teija Alangon tutkimuksen myötä viherkasvien matka harvinaisuuksista nykyajan sisustuselementeiksi avautuu uudella ja jännittävällä tavalla. Näyttelyn kautta pääsee kurkistamaan huonekasvien historiaan, ja siihen mistä ne ovat Suomeen, ja aina nykypäivän espoolaisten ikkunalaudalle tiensä löytäneet.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Iris Hyyrynen
KAMU Espoon kaupunginmuseo
museolehtori, Talomuseo Glims
iris.hyyrynen@espoo.fi
0406393078
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
KAMU Espoon kaupunginmuseo tutkii, säilyttää ja esittelee Espoon historiaa ja lähiympäristöä yhdessä kaupungin asukkaiden kanssa. KAMUn museoperheeseen kuuluvat Talomuseo Glims, KAMU Näyttelykeskus WeeGeellä, Huvilamuseo Villa Rulludd, Koulumuseo Lagstad ja Saaristomuseo Pentala.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon uusivuosi 2026 tarjoaa maailmanluokan valotaidetta ja koko perheelle suunnattua ohjelmaa19.12.2025 12:17:54 EET | Tiedote
Espoon uuttavuotta juhlitaan Tapiolan keskuksen alueella keskiviikkona 31.12.2025 kello 17–22. Tapiolan Jääpuutarhassa sijaisteva valotaideteos on mahdollista kokea sekä jalkaisin että luistellen revontulten maagisen loisteen alla, kun sveitsiläisen taiteilijan Dan Acherin teos Borealis valaisee taivaan. Lisäksi Tapiolan Keskusaltaan ympäristössä ja Espoon Kulttuurikeskuksessa on paljon monipuolista ohjelmaa, kuten disko, karuselli, DJ-musiikkia sekä valo- ja mediataidetta.
Marjo Poutanen on valittu KAMU Espoon kaupunginmuseon museonjohtajaksi18.12.2025 15:26:07 EET | Tiedote
Marjo Poutanen on valittu museonjohtajaksi KAMU Espoon kaupunginmuseoon. Kaupunginmuseo kuuluu Espoon kaupungin organisaatioon ja kulttuurin tulosyksikköön.
Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote joulukuu 202517.12.2025 16:35:50 EET | Tiedote
Espoon väkiluku oli lokakuun 2025 lopussa ennakkotietojen mukaan 325 510. Etenkin pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyys kasvoivat voimakkaasti. Eetvartti 4/2025 toimintaympäristökatsaus julkaistu.
Vuoden 2026 taiteilija-apuraha myönnettiin sirkustaiteilija Kalle Niolle17.12.2025 10:10:12 EET | Tiedote
Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päätti vuoden viimeisessä kokouksessaan toiminta- ja vuosiavustuksista aluenuorisojärjestöille, ammatillisille taide- ja kulttuuriyhteisöille, taiteen perusopetuksen oppilaitoksille, taide- ja kulttuuriyhdistyksille sekä kotiseutuyhdistyksille vuodelle 2026. Vuoden 2026 taiteilija-apuraha myönnettiin ensimmäistä kertaa sirkustaiteilijalle.
Kaupunginhallitus: Espooseen uusi rekrytointituki vuodelle 202615.12.2025 19:48:30 EET | Tiedote
Espoo ottaa ensi vuonna käyttöön uuden rekrytointituen tukemaan espoolaisten nuorten ja vieraskielisten työnhakijoiden työllistymistä. Rekrytointituen kohdentamista puoltaa se, että nuorten ja vieraskielisten työttömyys on kasvanut, mikä edellyttää vaikuttavia, kohdennettuja toimia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
