Vaasan kaupunki tukee hiihtäjä Joni Mäkeä ja uimari Nader Khalilia kohti arvokisoja

Vaasan kaupunki on sopinut sponsorisopimukset kahden olympialaistason urheilijan kanssa. Joni Mäki hiihti Pekingin talviolympialaisissa 2022 useamman matkan ja saavutti hopeamitalin perinteisen parisprintissä yhdessä Iivo Niskasen kanssa. Nader Khalili ui Tokion paralympialaisissa vuonna 2020.
- Yhteistyö sisältää kaupungin näkyvyyttä kisa-asuissa, sovitun määrän julkaisuja urheilijoiden sosiaalisen median kanavissa sekä osallistumista kaupungin tapahtumiin urheilijan harjoittelu- ja kilpailuaikataulujen puitteissa, viestintä- ja markkinointijohtaja Leena Forsén kertoo.
Mäellä haastava kausi takana -tähtäin Milanon olympialaisissa
Kulunut hiihtokausi on ollut Joni Mäellehaastava heti harjoituskauden alusta asti.
- Tällä kaudella en päässyt niihin tavoitteisiin, joihin pyrin, mutta muutamia hyviä onnistumisia kaudelle kuitenkin mahtui, Mäki summaa.
- Seuraava kausi tulee olemaan pitkälti pohjien rakentamista kohti seuraavia kahta arvokisakautta kohti. Tärkeimpänä tavoitteena seuraavalle kisakaudelle on saada ehjä harjoituskausi ja sen jälkeen tasainen kisavire.
Mäen tähtäimessä on kansainvälisissä kisoissa menestyminen ja tietysti Milanon talviolympialaiset vuonna 2026, mutta myös SM-kisat ovat seuraavalla kaudella tärkeitä.
- On mukava päästä tekemään yhteistyötä lapsuuden kotikaupungin Vaasan kanssa. Täällä olen ottanut urheilu-urani ensimmäiset askeleet ja saanut palon liikkumiseen, Mäki hymyilee.
Khalili tavoittelee Pariisin paralympialaisten kisarajan alitusta
Parauimari Nader Khalili kuuluu parauinnin A-maajoukkueeseen ja hän on tällä hetkellä maailmantilaston 13. sijalla 200 metrin vapaauinnissa.
- Alkuvuoden hankaluuksien jälkeen Nader on päässyt uimaan muutaman kovatasoisen kisan ja alitti Manchesterin MM-kisojen B-rajan 200 m vapaauinnissa. A-rajakaan ole kovin kaukana, Khalilin äiti Anne Kulmala kertoo.
Tavoitteena kuluvalle kaudelle on A-rajan alitus MM-kisoihin sekä tietysti myös ensi vuoden Pariisin paralympialaisten kisarajan alitus.
- Sekä MM-kisojen että paralympialaisten kisarajat ovat kivikovat, mutta suunta on oikea. Nader on pystynyt tekemään lähes joka kisassa uusia ennätyksiä ja tekniikka ja nopeus ovat kehittyneet, joten tavoite on realistinen, Kulmala lisää.
Paralympiakomitea on valinnut Khalilin edustamaan Suomea Virtuksen Global Games 2023 kisoihin Ranskaan kesäkuun alussa. Kisat ovat monilajikisat ja Suomesta osallistuu Khalilin lisäksi kisoihin keihäänheittäjä ja pöytätenniksen pelaaja. Pitkän tähtäimen tavoitteena on Los Angelesin Paralympialaiset 2028.
- Olemme erittäin iloisia yhteistyöstä Vaasan kaupungin kanssa. Kaupungissa on hyvät harjoittelumahdollisuudet, koska altaassa on 50 metrin rata ja kuntosali samassa rakennuksessa. Yhteistyö mahdollistaa Naderille osallistumisen useampaan kovaan kansainväliseen kilpailuun, jossa on mahdollista saavuttaa edustus Pariisin Olympialaisiin.Arvostamme sitä, että paraurheilija pääsee edustamaan kotikaupunkiaan näin merkittävällä tavalla, Kulmala kiittelee.
Esikuvia lapsille ja nuorille
- On hienoa, että saamme tehdä yhteistyötä ja tukea lahjakkaita urheilijoita kohti arvokisoja. Mäki ja Khalili ovat tärkeitä esikuvia vaasalaisille lapsille ja nuorille. He kannustavat omalla esimerkillään lapsia ja nuoria liikkumaan ja urheilemaan, liikuntatoimenjohtaja Mika Lehtonen kertoo.
- Mäki ja Khalili ovat myös molemmat toteuttamassa rohkeasti omia unelmiaan urheilun parissa, mutta huipputasolle pääseminen vaatii kovaa työtä ja sitoutumista. Myös tämä on tärkeä viesti lapsille ja nuorille, Forsén lisää.
Mäen sopimuskausi jatkuu vuoden 2026 Milanon talviolympialaisiin saakka ja sponsorisopimuksen kustannus tältä ajalta on yhteensä 14 000 €.
Nader Khalilin sopimuskausi on vuoden 2024 Pariisin paralympialaisiin saakka, sponsorisopimuksen kustannus on yhteensä 5 500 €.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leena ForsénViestintä ja markkinointijohtaja – Kommunikations- och marknadsförningsdirektör
Puh:+358 40 635 0762leena.forsen@vaasa.fiMika LehtonenLiikuntatoimenjohtaja - Idrottschef
Puh:040 718 7034mika.lehtonen@vaasa.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Unikt stöd i Vasa för ungdomar som söker sommarjobb20.9.2023 09:11:05 EEST | Tiedote
Vasa stad ordnade i somras för första gången två veckor långa läger för ungdomar som behöver särskilt stöd för att hitta ett jobb. Verksamheten är unik även nationellt sett.
Vaasassa ainutlaatuista tukea kesätöitä hakeville nuorille20.9.2023 09:07:26 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunki järjesti tänä kesänä ensimmäistä kertaa kaksi viikkoa kestäviä leirejä nuorille, jotka tarvitsevat erityistä tukea työllistymiseen. Toiminta on valtakunnallisestikin ainutlaatuista.
Alskatvägens gångbro lyses upp i violett som en del av den globala månaden för kännedom om gynekologiska cancerformer19.9.2023 13:35:55 EEST | Tiedote
Vasa stad visar sitt stöd för dem som har insjuknat i gynekologisk cancer och deras närstående genom att lysa upp Alskatvägens bro för gång- och cykeltrafik i violett 19–22.9.
Alskatintien kävelysiltä valaistaan violetiksi osana maailmanlaajuista gynekologisten syöpien tietoisuuskuukautta19.9.2023 13:30:41 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunki osoittaa tukensa gynekologiseen syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen valaisemalla Alskatintien kevyen liikenteen sillan violetiksi 19.–22.9.
Körriktningar ur bruk i korsningen mellan Sandögatan och Strandgatan19.9.2023 09:50:14 EEST | Tiedote
Från och med 19.9.2023 utförs det schaktning i korsningen mellan Sandögatan och Strandgatan. Körriktningar i korsningen måste stängas i takt med att arbetet framskrider. Arbetet hänger ihop med byggandet av cykelbanan på Sandögatan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme