SDP:n Räsänen: Valtion omaisuuden myynnissä ei tule toistaa tehtyjä virheitä
29.4.2023 13:17:29 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Ylen Ykkösaamussa 29.4. haastateltu Jyri Häkämies esitti valtion pörssilistattujen osakkeiden myyntiä yhteensä neljällä miljardilla eurolla tulevan hallituskauden aikana. Elinkeinoelämän keskusliiton ehdottamassa mallissa omistuksia liudennettaisiin miljardilla vuodessa, ja myyntivoitoilla olisi tarkoitus rahoittaa parlamentaarisesti sovittuja tutkimus- ja kehitysinvestointeja.
- Jäljet pelottavat. Häkämiehen toimiessa omistajaohjausministerinä liudennettiin norjalaisille aikanaan muun muassa Kemira Growhow, mikä on sittemmin osoittautunut valtavaksi virheeksi. Myös Sipilän hallitus ”kunnostautui” erittäin hyvin tuottavan valtion omaisuuden realisoimisessa seurauksella, että valtion menoja on täytynyt kattaa enemmän esimerkiksi velkaantumisella. Valtion TKI-menot on sovittu rahoitettavaksi normaaliin tapaan budjetin sisältä, joten ne ovat sinänsä syömämenoja siinä, missä muutkin menot, kansanedustaja Räsänen muistuttaa.
Hän epäilee, että Häkämiehen kantoja kuunnellaan erittäin herkällä korvalla oikeistohallituksen muodostamiseen tähtäävissä hallitusneuvotteluissa Säätytalolla.
- Vaikka Petteri Orpo haluaa nykiä julkisuusnaruja ”heittämällä lobbarit ulos” Säätytalolta, niin on selvää, kenen suuntaan korvaa herkästi kallistetaan. Linjauksia valtion omaisuuden myynnistä ei tulisi tehdä ideologisin perustein tai kevyesti, vaan yhteisen kansallisomaisuutemme myynnissä asiat olisi järkevää valmistella omistajaohjauksen parlamentaarisen neuvottelukunnan kautta, Räsänen ehdottaa.
Hän vetoaa erityisesti perussuomalaisiin asiassa.
- He ovat puhuneet paljon kansallisvaltiosta ja maan taloudellisesta itsenäisyydestä. Se ei toteudu, jos tuottavaa omistusta myydään ulkomaille lyhytnäköisesti, jotta voidaan esittää velkaantumisen hieman hidastuvan. Myynnit vähentävät valtion vuosittaista osinkotuottoa, mikä tarkoittaa sitten suurempia leikkauksia myös ihmisten palveluihin. Harkitusti ja parlamentaarisen yhteisymmärryksen kautta joistain omistuksista on kenties mahdollista luopua tulevaisuudessa ja käyttää myynneistä saadut tulot aitoihin investointeihin ja uuden kasvun luomiseen, Räsänen päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Joona RäsänenKansanedustaja
Puh:050 547 5590joona.rasanen@eduskunta.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP störst i Svenska nätverket i riksdagen6.11.2026 11:44:19 EET | Pressmeddelande
SDP får den bredaste representationen i det nya nätverket för svenska frågor i riksdagen. Bland de 35 ledamöter som anmält sig finns 15 socialdemokrater, däribland riksdagsledamöterna Anette Karlsson och Johan Kvarnström. De välkomnar att Folktinget samlar ledamöter över partigränserna för att stärka svenskans ställning i Finland.
SDP:n Gebhard: Työpaikan vaihtamisesta ei saa seurata tuhansien eurojen sakkoja5.11.2026 18:13:11 EET | Tiedote
Kansanedustaja Elisa Gebhard (sd.) vaatii selkeyttä työsuhteen jälkeisten houkuttelukieltojen sääntelyyn. Gebhard on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle. Hänen mukaansa houkuttelukieltoja voidaan käyttää kilpailukieltosopimuksia koskevan lainsäädännön kiertämiseen.
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus lätkii kärpästä pesäpallomailalla5.11.2026 15:25:07 EET | Tiedote
Keskiviikkona eduskunnassa aloitettiin hallituksen esityksen käsittely, jossa pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. Esitystä perustellaan harmaan talouden torjumisella. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Piritta Rantanen ihmettelee Orpon-Purran hallituksen prioriteetteja.
Heinäluoma: Hallituksen lyhytvuokrauksen rajoitusmalli muuttui rajusti valiokuntakäsittelyssä – tavoite epäonnistui täysin5.11.2026 12:32:52 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja eduskunnan ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen esitystä lyhytvuokrauksen sääntelystä. Heinäluoman mukaan ympäristövaliokunnan hyväksymä rajusti muuttunut ratkaisu vie kuntien nykyisiä oikeuksia rajoittaa lyhytvuokrausta ja on siten jopa hallituksen alkuperäisen tavoitteen vastainen.
SDP:n Suhonen jätti toimenpidealoitteen: Tikkaukseen tuntien ja satojen kilometrien ambulanssi- ja taksiralli!5.11.2026 11:55:00 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen on jättänyt tänään torstaina (5.11.) toimenpidealoitteen Iisalmen ja Varkauden yöpäivystysten sekä aamu- ja iltapäivystysten lakkautusten ja heikennysten peruuttamiseksi. Toimenpidealoite on kansanedustajan valtiopäivätoimi, jolla patistetaan hallitusta ryhtymään toimiin. – Eihän voi olla järkevää, että pelkästään jopa vain tikkausta vaativa toimenpide vaatii tuntien ja satojen kilometrien ambulanssi- ja taksirallin. Ja vielä paikkakunnilta, joissa teollisuutta pyörii kolmessa vuorossa. Ja pahimmillaan suma seisoo Kuopiossa ja sen päivystys tukkeutuu, jyrähtää Suhonen ja patistaa Orpo–Purran hallitusta toimiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

