SDP:n varapuheenjohtaja Ville Skinnari: Kokonaisturvallisuus tulee rakentaa yhdessä tärkeimpien kumppaneiden kanssa
1.5.2023 14:35:19 EEST | SDP | Tiedote

SDP:n varapuheenjohtaja Ville Skinnari puhui vappuna Haminassa ja Kotkassa. Puheessaan Skinnari muistutti Rinteen/Marinin hallitusten tekemistä hyvistä uudistuksista, joita ei leikkauksilla tule vesittää. Päättyneellä kaudella on tehty esimerkiksi kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa yhdessä yritysten kanssa. Tätä pitää kehittää edelleen yhdessä ja turvata siten näkyvissä olevat investoinnit.
Puheessaan Skinnari nosti esiin viisi viestiä tulevalle hallitukselle.
1. Uuden hallituksen tulee luoda suunta NATO - maa Suomelle läheisessä yhteistyössä tärkeimpien kumppaneiden, erityisesti Ruotsin kanssa. Kokonaisturvallisuus tulee rakentaa puolustuksen lisäksi laajasti yhdessä kaikkien sektoreiden kanssa. Uuden hallituksen tulee viestiä tämä tahtotila selkeästi.
2. Suomi tarvitsee vahvaa Euroopan unionia, laajaa kansainvälistä yhteistyötä ja kansainvälistä sopimusjärjestelmää yhteisten, globaalien haasteiden voittamiseksi ja demokratian turvaamiseksi. Euroopan Unionin kanssa tulee luoda uusi pohjoinen ulottuvuus, joka tarkoittaa investointeja pohjoiseen, uutta infrastruktuuria ja parempaa huoltovarmuutta ja logistiikkaa. Pohjoinen ja arktinen tulee nostaa EU:ssa uudelle tasolle.
3. Venäjän markkinat tulee korvata uusilla. Suurvaltakilpailun keskellä markkinoita voitetaan fiksuilla ratkaisuilla. Uudet strategiset kumppanuudet voivat olla kaukana, mutta kaikki markkinat ovat nyt tärkeitä uusien vientieurojen saamiseksi.
4. Kahdenvälinen Yhdysvallat- suhde tiivistyy entisestään. Kahdenvälisen puolustussopimuksen lisäksi meidän tulee hyödyntää kuuden osavaltion kanssa solmittuja yhteistyösopimuksia laajasti vientiyhteistyössä, koulutuksessa ja tutkimuksessa ja luotava uusia.
5. Suomi tarvitsee kasvuun uuden kansainvälistymisen suunnitelman, joka huomioi niin maantieteen kuin vientimarkkinoiden kehityksen. Logistiikan osalta on huomiotava kaikki tasot maalla, merellä ja ilmassa. Tiekartta kotimaan teollisille investoinneille yhdistää tki-panostukset ja kansainväliset toimijat.
Yhteyshenkilöt
Ville SkinnariSDP:n varapuheenjohtaja, kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri
Yhteydenotot: erityisavustaja Pirjo Alijärvi, p. 050 323 6710
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n Nasima Razmyar: Hallituksen on korjattava oma epäonnistumisensa4.2.2026 11:00:49 EET | Tiedote
Kukaan ei halua, että Suomessa jouduttaisiin etsimään lisää säästöjä. Miljardiluokan lisäsopeutusten tarve on seurausta hallituksen vastuuttomasta talouspolitiikasta, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar.
SDP:n Matias Mäkynen: Suomi epäonnistuu lähisuhdeväkivallan uhrien suojelussa30.1.2026 13:14:14 EET | Tiedote
Lähisuhdeväkivallan uhrien on voitava luottaa siihen, että tilanne otetaan vakavasti ja apua saa. Nyt näin ei aina ole. SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen jätti eduskunnan puhemiehelle kirjallisen kysymyksen aiheesta.
SDP:n Näkkäläjärvi: Ministeri Juuso yrittää jälleen syyttää muita omista päätöksistään27.1.2026 10:20:26 EET | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso syyttää hyvinvointialueita siitä, että ne ovat monin paikoin laskeneet vanhustenhoivan hoitajamitoituksen hallituksen itse määrittämään minimiin, vaikka hallitus on leikannut alueilta korkeampaan mitoitukseen kohdennetut rahat pois, kummastelee SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi.
SDP:n Niina Malm: Hallitus sivuuttaa ylimielisesti lakiesityksensä haitat20.1.2026 16:58:20 EET | Tiedote
Määräaikaisten työsopimusten tekemistä helpottavan lakiesityksen suurimpana ongelmana ei ole epäonnistuneet sanavalinnat vaan työelämälle haitallinen sisältö, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman osallistuu valtakunnalliselle 255. maanpuolustuskurssille 19.1.–11.2.19.1.2026 11:25:05 EET | Tiedote
Kokonaisturvallisuuteen keskittyvän kurssin tavoitteena on lisätä osallistujien ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittista kokonaisymmärrystä sekä vahvistaa eri toimijoiden varautumisen ja yhteistyön tuntemusta. Kurssiin sisältyy luentoja, tutustumiskäyntejä, soveltava harjoitus sekä internaattijakso Kainuun prikaatissa Kajaanissa 3.–5.2.2026. Perjantait eivät ole kurssipäiviä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
