Köyhän kuolemasta keskustellaan Olarin kirkolla
2.5.2023 10:48:49 EEST | Espoon seurakuntayhtymä | Tiedote

Mistä sait ajatuksen tällaisen illan järjestämiseen, diakonissa Minna Martiskainen?
– Kotikäynneillä diakonissan työssäni ovat yksinäiset ikäihmiset olleet huolissaan siitä, kuka tulee järjestämään heidän hautajaisensa, jos lähiomaisia ei ole. Ja kun taloudellinen tilanne on heikko, eikä säästöjä ole, niin kuka maksaa hautajaiset. Onko mahdollista saada arkku ja hautapaikka?
Ihmiset joutuvat jättäytymään epätietoisuuteen siitä, miten kaikki asiat hoituvat aikanaan.
– Kuolema alkaa iän tai sairauksien puolesta tulemaan lähemmäksi. Kun ihminen käy läpi elettyä elämäänsä ja lähestyvää loppua, prosessiin kuuluu usein miettiä myös sen päätöstä. Olisi tärkeä saattaa tämäkin prosessi loppuun ja saada tietoisuus siitä, että hautaamisesta huolehditaan ja joku paikka löytyy tässäkin asiassa, Minna Martiskainen toteaa.
Illan aikana käydään läpi mitä apua ja tukea on saatavilla hautajaisjärjestelyihin ja keskustellaan aiheesta yhdessä muiden kanssa.
Asiantuntijoina ja alustajina illassa ovat Espoon seurakuntayhtymän hautaustoimen päällikkö Juha Ollila ja Olarin seurakunnan kappalainen Jarmo Jussila, keskustelun vetäjänä on Minna Martiskainen. Alustusten jälkeen keskustelu aiheesta jatkuu kahvipöydissä. Mukana on myös diakoni Ritva Aarnio Espoon seurakuntayhtymästä.
Espoon seurakuntien kahvilakeskustelujen Kahvipaussi kuoleman kanssa -sarja tarjoaa mahdollisuuden keskustella kuolemasta muuallakin kuin muistotilaisuuksissa. Illassa on aina keskustelun vetäjän tai vetäjien osuus jostakin kuolemaan liittyvästä teemasta ja sen jälkeen on yhteistä keskustelua.
Ajatuksena on tuoda keskustelu arkiseen kahvilapöytään. Kakun ja kahvin äärellä on lupa puhua kuolemaan liittyvistä asioista.
Tilaisuudet ovat kaikille avoimia ja niihin voi osallistua hyvin matalalla kynnyksellä. Aiheet käsittelevät kuolemaa hyvin yleisellä tasolla, ja on hyvä huomioida, että kyseessä ei ole sururyhmä tai terapiaistunto.
Olarin kirkon osoite on Rälssitilankuja 1. Paikalle pääsee helposti metrolla, kirkko on lähellä Niittykummun metroasemaa. Kirkolla on maksutonta 2 h kiekollista parkkitilaa, lisäaikaa saa auton rekisterinumerolla kirkon aulan laitteesta ilmaiseksi 5 tuntia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna MartiskainenDiakonissa, seniorityöOlarin seurakunta
Puh:050 330 7129minna.martiskainen@evl.fiJuha OllilaHautaustoimen päällikköEspoon seurakuntayhtymä
Puh:050 594 5304juha.ollila@evl.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 154 644 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Espoon tuomiokirkko avautuu 3D-mallinnoksen kautta11.6.2026 12:00:00 EEST | Uutinen
Huippututkimus, kirkko ja kaupunki yhdistävät voimansa. Espoon seurakuntayhtymä ja Aalto-yliopiston tutkimusinstituutti MeMo ovat käynnistäneet yhteistyön, jossa Espoon tuomiokirkosta laadittu korkeatasoinen 3D-mallinnos toisi espoolaisille uudenlaisen tavan tutustua alueen kulttuuri- ja kirkkohistoriaan sekä seurakuntien tarjoamiin palveluihin.
Esbo domkyrka öppnas genom en 3D-modellering11.6.2026 12:00:00 EEST | Nyheter
Toppforskning, kyrkan och staden förenar sina krafter. Esbo kyrkliga samfällighet och Aalto-universitetets forskningsinstitut MeMo har inlett ett samarbete där en högklassig 3D-modell av Esbo domkyrka ska erbjuda esboborna ett nytt sätt att bekanta sig med områdets kultur- och kyrkohistoria samt med de tjänster som församlingarna erbjuder.
De ungas rätt att växa syns i kyrkans Pride‑deltagande10.6.2026 15:06:53 EEST | Pressmeddelande
Kyrkan i Esbo, Kyrkan i Helsingfors och Kyrkan i Vanda deltar tillsammans i Helsinki Pride-evenemanget. I år fungerar de som support-partner för evenemanget.
Nuorten oikeus kasvaa näkyy kirkon Pride-osallistumisessa10.6.2026 14:51:54 EEST | Tiedote
Kirkko Espoossa, Kirkko Helsingissä ja Kirkko Vantaalla ovat yhdessä mukana Helsinki Pride -tapahtumassa. Tänä vuonna ne toimivat tapahtuman support-kumppaneina.
I samband med reparationerna av Esbo domkyrka förnyas kyrkans yttertak2.6.2026 08:50:41 EEST | Pressmeddelande
Yttertaket på Esbo domkyrka förnyas och fönstren renoveras. Inne i kyrkan förbättras belysningen och ljudsystemet. Kyrkans värmesystem har redan bytts till fjärrvärme. Reparationerna beräknas vara klara till julen 2027. Kyrkan har varit stängd sedan påsken 2025 på grund av renoveringen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
