Helmarit kohtaa Nations Leaguessa Romanian, Slovakian ja Kroatian

Suomi aloittaa Nations Leaguen B-liigassa lohkossa B2. Suomi lähti arvontaan B-liigan ensimmäisestä korista. Toisesta korista lohkoon arvottiin Romania, kolmannesta Slovakia ja neljännestä Kroatia.
Nations League käynnistyy syksyllä. Kilpailun otteluohjelmasta tiedotetaan lähiaikoina.
Helmarit on kohdannut ja voittanut tulevat lohkovastustajansa jo aiemmin tänä vuonna.
– Kokonaisuutena ihan ok arvontatulos. Slovakia oli varmaan korinsa kovin joukkue, ja sen olisi mielellään kiertänyt. Meidän tehtävämme on voittaa, oli vastassa kuka tahansa. Olemme kohdanneet nämä joukkueet jo tänä vuonna, tavallaan olisi ollut hyvä, jos olisi tullut eri maita vastaan. Tämä oli kuitenkin kohtuullisen hyvä arpa, päävalmentaja Marko Saloranta arvioi arvonnan tulosta.
Uudistetussa kilpailujärjestelmässä sekä Nations League että EM-karsinnat pelataan sarjamuotoisina kolmen eri tason kilpailuina, joissa joukkueet pelaavat neljän joukkueen lohkoissa kaksinkertaisen sarjan. Joukkueet voivat pudota ja nousta eri vaiheiden välillä.
B-liigan lohkovoittajat nousevat automaattisesti A-liigaan ja lohkokakkoset karsivat A-liigaan. Kolme parhaiten sijoitettua lohkokolmosta säilyy B-liigassa ja heikoin lohkokolmonen putoaa C-liigaan. Lohkoneloset putoavat automaattisesti C-liigaan.
Nousu A-liigaan antaisi Suomelle erinomaiset lähtöasetelmat vuoden 2024 EM-karsintoihin ja takaisi paikan EM-jatkokarsinnoissa. EM-lopputurnaus pelataan Sveitsissä kesällä 2025. Lue lisää uudistetusta kilpailujärjestelmästä >>
Lisätiedot:
NAISTEN A-MAAJOUKKUE
Eveliina Parikka, tiedottaja
040 732 3708
eveliina.parikka(a)palloliitto.fi
SUOMEN PALLOLIITTO
Roope Kuisma, tiedottaja
040 729 8473
roope.kuisma(a)palloliitto.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Palloliitto
Liigalisenssi kaikille Veikkausliigaseuroille kaudelle 202610.12.2025 15:05:13 EET | Tiedote
Suomen Palloliiton UEFA- ja liigalisenssikomitea on käsitellyt Veikkausliigan liigalisenssejä kauden 2026 osalta.
Captain’s Ball 2025 – Katso kaikki palkitut4.12.2025 22:29:34 EET | Tiedote
Suomen Palloliitto ja Veikkausliiga palkitsivat kauden 2025 parhaita Captain's Ball -gaalassa torstaina 4. joulukuuta.
Mika Lehkosuolle jatkosopimus alle 21-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajana3.12.2025 14:02:41 EET | Tiedote
Suomen U21-maajoukkueen päävalmentaja Mika Lehkosuo on solminut Palloliiton kanssa jatkosopimuksen. Uusi sopimus on voimassa vuoden 2028 loppuun asti ja sisältää option vuoden 2029 EM-lopputurnauksesta.
Media-akkreditointi Captain’s Ball -gaalaan 4.12.202526.11.2025 16:30:00 EET | Tiedote
Palloliitto ja Veikkausliiga palkitsevat kauden 2025 parhaita Captain's Ball -gaalassa torstaina 4. joulukuuta. Ruutu näyttää gaalan suorana lähetyksenä.
Helmareiden mediaohjelma 25.11.–1.12.202524.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Helmarit matkustaa Espanjaan, jossa se kohtaa Itävallan ja Belgian A-maaotteluissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

