Lorulintu rakentaa pesänsä Teeriniemen uuteen päiväkotiin
3.5.2023 08:00:00 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote

Uuteen suomenkieliseen päiväkotiin tulee yhteensä kahdeksan ryhmää 0-6-vuotialle lapsille. Päiväkoti sijoittuu nykyisen päiväkodin viereiselle tontille Teeriniemenkadun ja Joutsenenkadun risteykseen. Päiväkoti otetaan käyttöön maaliskuussa 2024.
Maaliskuussa Teeriniemen päiväkodin eskarilaiset osallistuivat lorutyöpajaan, jossa he saivat suunnitella taiteilijoiden kanssa sisältöä osaksi päiväkodin julkisivuun asennettavaa Lorupuu-teosta.
- Kolmiosainen Lorulintu-taideteos ilahduttaa lapsia ja henkilökuntaa päiväkodin sisätiloissa ja myös kaikkia kaupunkilaisia rakennuksen julkisivussa, kuvailee Vaasan kaupungin rakennuttajapäällikkö Emilia Sorama.
Teeriniemen päiväkotihankkeessa toteutetaan niin sanottua taiteen prosenttiperiaatetta, jossa noin 1 % hankkeen kustannuksista varataan taiteelle. Teeriniemen päiväkodin taideteoksen toteuttavat Ilona Partanen ja Milka Tulinen suunnittelutoimistoKakadusta.
Lapset ja henkilökunta suunnittelussa mukana
Päiväkodin henkilökunta varhaiskasvattajista keittiöhenkilökuntaan on osallistunut suunnitteluvaiheen käyttäjätyöpajoihin. Myös lapset ovat päässeet piirtämään unelmiensa päiväkotia.
– Päiväkodissa tilojen toimivuuden kannalta on olennaista, minne ripustetaan haalarit ja missä pestään kädet. Henkilökunnan palautteen perusteella kehitimme esimerkiksi kulkuja päiväkotiin sekä tilanjakoa kahdessa kerroksessa, Sorama kertoo.
Päiväkodin tiloissa myös iltakäyttöä esimerkiksi yhdistyksille
Myös perheillä on ollut mahdollisuus kertoa toiveistaan hankesuunnitteluvaiheessa avoimen kyselyn kautta.
– Vastauksissa nousivat esiin muun muassa hyvä sisäilma sekä toimivan pihan tärkeys. Moni toivoi, että piha-alue ja sisätilat olisivat alueen asukkaiden käytössä myös päiväkotipäivien ulkopuolella, Sorama kertoo.
Päiväkodin muunneltavat tilat tulevatkin tarvittaessa olemaan iltaisin vanhempainyhdistyksen ja muiden tapahtumien käytettävissä.
Teeriniemen nykyinen, 1980-luvulla rakennettu päiväkotirakennus vaatisi lähivuosina mittavan peruskorjauksen, joten vanha rakennus puretaan. Nykyinen päiväkotirakennus on käytössä siihen saakka, kunnes uusi rakennus on valmis.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
rakennuttajapäällikkö Emilia Sorama, puh. 040 184 6100, emilia.sorama@vaasa.fi
Kuvat


Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Lugnet före stormen – Vasa och Seinäjoki orkestrar på samma scen16.3.2026 12:16:46 EET | Tiedote
Fredagen den 20 mars kl. 18 kan publiken uppleva en traditionell gemensam konsert i Vasa stadshus, när Vasa och Seinäjoki stadsorkestrar stiger upp på samma scen för att tolka naturens krafter i norr genom finsk musik. Kvällen leds av dirigenten Jukka Iisakkila och solist är violinisten Otto Antikainen.
Tyyntä myrskyn edellä – Vaasan ja Seinäjoen kaupunginorkesterit yhdistävät voimansa16.3.2026 12:16:38 EET | Tiedote
Perjantaina 20.3. klo 18 Vaasan kaupungintalolla kuullaan perinteinen yhteiskonsertti, kun Vaasan ja Seinäjoen kaupunginorkesterit nousevat samalla lavalle tulkitsemaan pohjoisen luonnon voimia suomalaisen musiikin kautta. Illan johtaa kapellimestari Jukka Iisakkila ja solistina loistaa nouseva viulutaiteilija Otto Antikainen.
Vilka nya objekt planeras i Vasa? Planläggningsöversikten för år 2026 har kommit ut13.3.2026 10:30:02 EET | Pressmeddelande
I Vasa stads planläggningsöversikt presenteras innevarande års objekt för planering av markanvändningen. I årets publikation lyfts bland annat ändringarna på Yles gamla tomt och i Dammbrunnen fram, liksom också vilken roll grönområden och naturen spelar i staden.
Mitä uutta Vaasaan suunnitellaan? Vuoden 2026 kaavoituskatsaus on julkaistu13.3.2026 10:29:10 EET | Tiedote
Vaasan kaupungin kaavoituskatsaus esittelee kuluvan vuoden maankäytön suunnittelukohteet. Tämän vuoden julkaisussa käsitellään muun muassa Ylen tontin ja Tammikaivon alueen muutoksia sekä viheralueiden ja luonnon merkitystä kaupungissa.
Rösta på vem som får priset Årets kulturgärning i Vasa 202512.3.2026 16:46:25 EET | Pressmeddelande
De nominerade till priset Årets kulturgärning i Vasa 2025 har valts. Bland förslagen som invånarna lämnat in valde juryn från stadens kulturtjänster ut tre kandidater som går vidare. Du kan rösta på din favorit 16.3–16.4.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
