Kustannusosakeyhtiö Parvs

Pompeji Roihupellossa – Merja Salonen Di Giorgion maalauksissa aikakaudet ja kulttuurit sulautuvat toisiinsa

Jaa
Taidemaalari Merja Salonen Di Giorgio tutkii teoksissaan historian kerrostumia ja ihmisen jättämiä jälkiä kulttuuriympäristössä. Roihupelto–Pompeji-maalaussarjassa ja sitä esittelevässä uutuuskirjassa pääosassa ovat itähelsinkiläinen 1970-luvun pienteollisuusalue ja antiikin Pompejin kaupunki Vesuviuksen rinteellä.

Maalaussarja on rakentunut näiden kahden taiteilijalle tärkeän paikan kohdatessa, ja niillä on tarkemmin tutkittuna yllättävän paljon yhteistä. Salonen Di Giorgio katsoo aihettaan luopumisen kautta, tulevaisuudesta käsin – tuhon ja muutoksen jo tapahduttua. Kirjassa arkkitehti ja kuvataiteilija Anu Kaisa Koponen pohtii näiden maalausten ja arkkitehtuurin yhteyttä, ja taidehistorioitsija Synnöve Malmströmin haastatteluartikkelissa pureudutaan maalausten syntyprosesseihin.

Merja Salonen Di Giorgio (s. 1973) tunnetaan laajasta ilmaisurekisteristään: öljymaalauksista sekatekniikkamaalauksiin ja tilallisiin teoksiin sekä julkiseen taiteeseen. Hänen taiteessaan toistuvat rakennetun ympäristön kerroksellisuutta käsittelevät teemat sekä synesteettiset ääni- ja tuoksuvaikutelmat väreiksi tulkittuina. Elämä suomalaisen ja italialaisen kulttuurin välissä antaa kiinnostavan leiman hänen tuotannolleen.


Kirja julkistetaan Merja Salonen Di Giorgion Roihupelto–Pompeji – Kahden maailman välissä -näyttelyn avajaisissa Galleria G12:ssa (Annankatu 16, Helsinki) lauantaina 13.5. klo 14–16. Tervetuloa!

Merja Salonen Di Giorgio
Roihupelto–Pompeji
Kahden maailman välissä | Mellan två världar | Between Two Worlds | Tra due mondi
Kirjoittajat: Anu Kaisa Koponen, Synnöve Malmström
Kielet: suomi, ruotsi, englanti, italia
Parvs 2023, 116 sivua

Arvostelukappaleet: hanna.karppanen@parvs.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Merja Salonen Di Giorgio:
Roihupelto–Pompeji – Kahden maailman välissä
Mellan två världar
Between Two Worlds
Tra due mondi. Parvs 2023
Merja Salonen Di Giorgio: Roihupelto–Pompeji – Kahden maailman välissä Mellan två världar Between Two Worlds Tra due mondi. Parvs 2023
Lataa
Merja Salonen Di Giorgio: RP 13, 2022, 57 ✕ 114 cm. Kuva: Matti Kilponen
Merja Salonen Di Giorgio: RP 13, 2022, 57 ✕ 114 cm. Kuva: Matti Kilponen
Lataa
Merja Salonen Di Giorgio: RP 28, 2021, 114 ✕ 114 cm. Kuva: Matti Kilponen
Merja Salonen Di Giorgio: RP 28, 2021, 114 ✕ 114 cm. Kuva: Matti Kilponen
Lataa
Merja Salonen Di Giorgio: RP 1, 2019, 57 ✕ 57 cm. Kuva: Matti Kilponen
Merja Salonen Di Giorgio: RP 1, 2019, 57 ✕ 57 cm. Kuva: Matti Kilponen
Lataa
Merja Salonen Di Giorgio: RP 2, 2019, 57 ✕ 57 cm. Kuva: Matti Kilponen
Merja Salonen Di Giorgio: RP 2, 2019, 57 ✕ 57 cm. Kuva: Matti Kilponen
Lataa
Merja Salonen Di Giorgio: RP 14, 2020, 57 ✕ 114 cm. Kuva: Matti Kilponen
Merja Salonen Di Giorgio: RP 14, 2020, 57 ✕ 114 cm. Kuva: Matti Kilponen
Lataa
Merja Salonen Di Giorgio: RP 21, 2020, 28 ✕ 39 cm. Kuva: Matti Kilponen
Merja Salonen Di Giorgio: RP 21, 2020, 28 ✕ 39 cm. Kuva: Matti Kilponen
Lataa
Merja Salonen Di Giorgio: RP 29, 2020, 114 ✕ 114 cm. Kuva: Matti Kilponen
Merja Salonen Di Giorgio: RP 29, 2020, 114 ✕ 114 cm. Kuva: Matti Kilponen
Lataa
Merja Salonen Di Giorgio: RP 31, 2020, 114 ✕ 114 cm. Kuva: Matti Kilponen
Merja Salonen Di Giorgio: RP 31, 2020, 114 ✕ 114 cm. Kuva: Matti Kilponen
Lataa
Merja Salonen Di Giorgio: RP 17, 2021, 57 ✕ 57 cm. Kuva: Matti Kilponen
Merja Salonen Di Giorgio: RP 17, 2021, 57 ✕ 57 cm. Kuva: Matti Kilponen
Lataa
Merja Salonen Di Giorgio: RP 45, 2022, 28 ✕ 28 cm. Kuva: Matti Kilponen
Merja Salonen Di Giorgio: RP 45, 2022, 28 ✕ 28 cm. Kuva: Matti Kilponen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Parvs
Kustannusosakeyhtiö Parvs
Uudenmaankatu 26 A 3a
00120 HELSINKI

https://parvs.fi/

Kustannusosakeyhtiö Parvs on taidekirjoihin ja arkkitehtuurijulkaisuihin erikoistunut helsinkiläinen kustantamo, joka on perustettu vuonna 2006.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Parvs

Parvs-kustantamon ja Serlachiuksen taidekirjat vuonna 202510.4.2025 12:59:46 EEST | Tiedote

Parvs-taidekirjakustantamon ja Serlachiuksen taidemuseon tiivis julkaisuyhteistyö on jatkunut jo lähes vuosikymmenen, ja sen tuloksena syntyneitä taidekirjoja on vuosina 2016–2025 ilmestynyt yhteensä jo yli 60. Tänä vuonna Parvs ja Serlachius julkaisevat yhdessä kahdeksan uutta teosta. Serlachiuksen monipuoliseen ja kunnianhimoiseen julkaisuohjelmaan kuuluu museon näyttelyitä dokumentoivia julkaisuja, Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelman teoksia esitteleviä julkaisuja, historiateoksia sekä vertaisarvioitua taidehistoriallista tutkimusta.

Esseekirja käsittelee sisällissodan unohdettuja naiskohtaloita Johanna Lecklinin taiteen kautta19.3.2025 10:12:18 EET | Tiedote

Kuvataiteilija ja tutkija Johanna Lecklin on viime vuosina tarkastellut teoksissaan tarinoita ja tarinankertomista – ja etenkin kertomuksia ja kuvia vuoden 1918 tapahtumista Suomessa. Nyt julkaistava esseekokoelma avaa Lecklinin taiteen kautta keskustelua historian tulkinnasta ja tarkastelee sitä, miten taiteessa voi lähestyä päivänpolttavia aiheita, jotka kumpuavat historiasta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye