Varsinais-Suomen ELY-keskusVarsinais-Suomen ELY-keskus

Perniönjoen tulvatasannehanke jatkuu Perniön keskustassa

Jaa
Hankkeen viime kesänä valmistuneessa osassa on talven vesisateet sekä keväällä lumien sulaminen aiheuttanut jonkin verran eroosiovaurioita, koska luiskissa ei ole vielä kasvipeitettä. Jotta tulevaisuudessa ei aiheutuisi pintaveden aiheuttamia sortumia, suoritetaan kesällä talven aikana syntyneiden kulumien korjausta ja tehdään ennaltaehkäisevät rakenteet. Näillä rakenteilla pyritään ohjaamaan pintavesien virtausreittejä haluttuihin paikkoihin, jotka sitten vahvistetaan kivetyksellä.

Kaivuut aloitetaan kesäkuussa koulujen päätyttyä 5.6.2023 alkaen.

Kesällä 2022 kaivuutöissä päästiin Leskenkujan pumppaamolle saakka, josta tänä kesänä töitä jatketaan ylävirtaa kohti. Pumppaamo tuetaan teräsponteilla ja eroosiosuojataan kivetyksellä.

Kaivuuta on jäljellä noin 400 m, joista 250 m on Leskenkujan puolella päättyen kevyenliikenteen sillan kupeeseen ja 150 m Salontien puolella kevyenliikenteen sillalta aina peltoaukean reunaan asti. Kevyenliikenteen silta jätetään ennalleen tässä hankkeessa ja sen alla oleva kaivuu suoritetaan sillan uusimisen yhteydessä. Sillan uusimisen aikataulusta antaa lisätietoja Salon kaupunki.

Kaivuumassojen kuljetus läjitysalueelle tapahtuu Leskenkujan ja Salontien kautta. Traktoriliikenteestä syntyvä liikennehaitta pyritään pitämään minimaalisena ja liikennettä ohjataan riittävin opastein. Urakoitsija myös pesee kulkuväyliä tasaisin väliajoin pöly-, muta- ym. haittojen kulkeutumisen estämiseksi.

Kaivuiden jälkeen suoritetaan läjitysalueen maisemointi, sekä puiden istutus joen varteen. Puiden sijainnit kaupungin puistoalueille on suunnitellut Salon kaupungin puisto-osasto. Suunnittelussa käytettiin hyödyksi 2022 laaditun kansalaiskyselyn tuloksia.

Loppukesällä 2023 järjestetään yleisötilaisuus, jossa esitetään yhteenveto hankkeen toteutuksesta ja valmistumisesta.

Hankkeen yhteystietoja:

Varsinais-Suomen ELY-keskus:
Pekka Parkkila puh. 050 396 1605
(viikoilla 25 ja 29 sijaisena Ilkka Myllyoja puh. 0295 022 911)

Matti Hakamäki Oy:
Toimitusjohtaja Joonas Kalin puh. 043 825 9610

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Varsinais-Suomen ELY-keskus
Varsinais-Suomen ELY-keskus
Itsenäisyydenaukio 2
20800 Turku

0295 022 500 (vaihde)http://www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus

Hailuodon päälautta Merisilta palaa liikenteeseen juhannuksen jälkeisen viikon (vk 26) kuluessa19.6.2024 15:06:31 EEST | Tiedote

Hailuodossa on liikennöity varalautta Meriluodon ja lisälautta Replotin voimin päälautta Merisillan rikkoontumisen johdosta. Päälautta Merisillan korjaus on edennyt suunnitellusti ja alus palaa liikenteeseen juhannuksen jälkeisen viikon (vk 26) kuluessa. Merisillan palattua liikenteeseen huolletaan varalautta Meriluotoa noin viikon ajan liikenteen varmuuden parantamiseksi.

Kuusiston kartanon rakennuksista ja ympäristöstä sekä Kuusiston linnanraunioiden vahtituvasta tehty uusi rakennussuojelupäätös19.6.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) määrännyt 12.6.2024 tekemällään päätöksellä Kuusiston kartanon rakennukset (päärakennus, liiteri ja vilja-aitta) ja ympäristön sekä Kuusiston linnanraunioiden vahtituvan suojeltaviksi rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain (498/2010) nojalla.

Tammiaisten sillan pintarakenteet uusitaan Loimaalla maantiellä 12727, liikenne ohjataan kiertotielle18.6.2024 10:06:24 EEST | Tiedote

Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa Loimaalla maantiellä 12727 (Tammiaistentie) sijaitsevan Tammiaisten sillan pintarakenteiden uusimistyöt heinäkuun alussa. Liikenne sillalla joudutaan katkaisemaan pintarakennetöiden ajaksi ja liikenne ohjataan 19 kilometrin pituiselle kiertotielle 1.7.–11.8.2024 välisenä aikana. Jalankululle ei pystytä järjestämään väliaikaista kulkuyhteyttä siltapaikan läpi.

De som beger sig till skärgården ska reservera tillräckligt med restid för midsommartrafiken17.6.2024 08:53:31 EEST | Tiedote

I början av Skärgårdsvägen är trafikmängderna stora året runt. Sommartid ökar trafikmängden ytterligare när stugägarna och turisterna beger sig till skärgården. Det lönar sig att beakta trafikarrangemangen på Skärgårdsvägen i resornas tidtabeller. När det gäller midsommartrafiken planerar NTM-centralen inga specialarrangemang för trafikarrangemangen på Rävsundsbron, eftersom trafiken har förlöpt bra. På väntområdena för tunga fordon har hastighetsbegränsningen höjts till 50 km/h.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye