Perintöriitojen määrä kasvussa Suomessa
5.5.2023 09:00:00 EEST | S-Pankki Oyj | Tiedote

Suomen käräjäoikeuksissa laitettiin vireille yhteensä 1 699 perintöasioihin liittyvää riitaa vuonna 2022. Määrä on noin kolme prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin, jolloin laitettiin vireille 1 652 riitaa. Kyseessä on toinen perättäinen vuosi, kun perintöriitojen määrä kasvaa.
Private Banking -palveluita tarjoava S-Pankki Private selvitti, miten Suomessa riideltiin perinnöistä vuosina 2013–2022. Selvitys (PDF) kattaa kaikki vireille tulleet perintöasioihin liittyvät riidat Suomen käräjäoikeuksissa.
Erityisen selvästi riidat kasvoivat Kainuun käräjäoikeudessa, jossa tuli vireille 49 prosenttia enemmän perintöriitoja kuin vuosina 2013–2022 keskimäärin. Myös Etelä-Pohjanmaan (+32 %) ja Kanta-Hämeen (+22 %) käräjäoikeuksissa riitamäärät kasvoivat tuntuvasti.
”Perintöriidat ovat valitettavan yleisiä ja voivat pahimmillaan hajottaa perheen useamman sukupolven ajaksi. Haluamme kiinnittää huomiota tähän ilmiöön ja tarjota apua niille, jotka etsivät ratkaisuja muun muassa perintöriitariskin minimoimiseen varallisuussuunnittelun keinoin”, sanoo johtaja Veera Kosonen S-Pankista.
Kosonen vastaa varakkaille perheille suunnatusta Family Office -palvelusta sekä Wealth Planning -palvelusta eli varallisuus- ja perintösuunnittelusta. Kososen tiimi auttaa asiakkaita varallisuus- ja perintösuunnitteluun liittyvissä kysymyksissä.
Uusimpien tilastojen mukaan joka neljännellä suomalaisella kotitaloudella on nettovarallisuutta noin 260 000 euroa, ja kaikkein varakkaimpia ovat 65–74-vuotiaat.
Jälkipolville siirrettävän asunto- ja sijoitusvarallisuuden lisäksi monessa perheessä pohditaan myös perheyritysten sukupolvenvaihdoksia. Suomen Yrittäjien hallinnoiman Omistajanvaihdosfoorumin arvion mukaa lähes 50 000 yritystä on omistajanvaihdoksen edessä Suomessa seuraavan 10 vuoden sisällä.
Jos oma tilanne mietityttää, kannattaa olla liikkeellä hyvissä ajoin, neuvoo johtaja Veera Kosonen. Yksi hyvä ratkaisu on tehdä omalle perheelle asiantuntijoiden avustuksella pitkän aikajänteen varallisuussuunnitelma, jossa huomioidaan myös perintösuunnittelu. Näin voi pyrkiä varmistamaan, että perheen varallisuus kehittyy turvallisesti yli sukupolvien.
”Suosittelen lämpimästi kääntymään ulkopuolisten laki-, vero- ja sijoitusosaajien puoleen, sillä jokainen perintöriita on yksinkertaisesti liikaa. Toivon, että tänään julkaisemamme selvitys auttaa lisäämään tietoisuutta varallisuus- ja perintösuunnittelun merkityksestä ja siitä, miten tärkeää aiheesta on puhua avoimemmin – harva meistä haluaa jättää jälkipolvilleen riitaisaa perintöä”, Kosonen sanoo.
Selvitys perustuu Oikeusrekisterikeskuksen lukuihin siitä, kuinka paljon perintöasioihin liittyviä riitoja Suomen käräjäoikeuksissa tuli vireille vuosina 2013–2022. Uusimman selvityksen luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia aiemmin julkaistujen selvitysten kanssa, mikä johtuu viranomaisten tilastointijärjestelmissä ja -käytännöissä tapahtuneista muutoksista.
Korjaus klo 15.45: Ensimmäisessä kappaleessa mainittiin alun perin, että kyseessä on kolmas perättäinen vuosi, kun perintöriitojen määrä kasvaa. Oikeasti kyseessä on toinen perättäinen vuosi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veera Kosonenjohtaja, Family Office & Wealth Planning
Puh:040 505 0435veera.kosonen@s-pankki.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
S-Bankens undersökning: För vissa innebär vardagen trygghet, för andra osäkerhet – undersökningen avslöjar stora skillnader i finländarnas trygghetskänsla7.8.2026 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Nästan en tredjedel av finländarna känner sig helt trygga, medan mer än en fjärdedel lever med en svag trygghetskänsla i vardagen. S-Bankens enkät Vardagens trygghetsbarometer visar att finländarnas vardag bygger på väldigt olika utgångspunkter vad gäller trygghet.
S-Pankin tutkimus: yhdelle arki on turvaa, toiselle epävarmuutta – tutkimus paljastaa suuret erot suomalaisten turvallisuudessa7.8.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Lähes kolmannes suomalaisista kokee olevansa kokonaisvaltaisesti turvassa, mutta yli neljännes elää arjessa hauraan turvallisuuskokemuksen kanssa. S-Pankin Arjen turvabarometri -kysely osoittaa, että suomalaisten arki rakentuu turvallisuuden näkökulmasta hyvin erilaisista lähtökohdista.
Rikolliset levittävät kalasteluviestejä S-Pankin nimissä31.7.2026 14:45:00 EEST | Tiedote
Rikolliset levittävät S-Pankin nimissä sähköpostitse kalasteluviestejä tavoitteenaan saada haltuunsa asiakkaiden pankkitunnuksia ja muita luottamuksellisia tietoja. Ethän koskaan syötä pankkitunnuksiasi tai korttitietojasi sivustolle, johon olet saanut linkin sähköpostitse, tekstiviestinä tai pikaviestimissä.
S-Bankens undersökning: Finländarnas drömhem är ett lugnt egnahemshus nära naturen – ”Det lönar sig att ta sig mot drömhemmet ett steg i taget”31.7.2026 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Ett egnahemshus fortsätter att vara finländarnas överlägsna bostadsdröm. Nästan sex av tio finländare uppger att deras drömhem är ett egnahemshus. Även om förtätning av städerna får mycket plats i bostadsdebatten, är det fortfarande ett lugnt läge och närhet till naturen som betonas i finländarnas bostadsönskningar. Enligt S-Bankens expert erbjuder bostadsmarknaden för närvarande även möjligheter, och många bostadsdrömmar kan främjas ett steg i taget.
S-Pankin tutkimus: Suomalaisten unelmakoti on rauhallinen omakotitalo luonnon lähellä – “Unelmakotia kannattaa lähestyä askel kerrallaan”31.7.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Omakotitalo on edelleen suomalaisten ylivoimainen asumisunelma. Lähes kuusi kymmenestä suomalaisesta nimeää omakotitalon unelmakodikseen. Vaikka asumiskeskustelussa korostuu kaupunkien tiivistyminen, suomalaisten asumistoiveissa painottuvat edelleen rauhallinen sijainti ja luonnonläheisyys. S-Pankin asiantuntijan mukaan asuntomarkkinat tarjoavat tällä hetkellä myös mahdollisuuksia, ja monen asumishaaveita voidaan edistää askel kerrallaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
