Korona ja Ukrainan sota vaikuttivat lasten ja nuorten elämään
– Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualueella yksi keskeisimmistä toimintamme painopisteistä viime vuonna oli lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisy. Lisäksi tavoitteemme oli tukea heidän psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista hyvinvointiaan sekä henkistä kriisinkestävyyttä, johtaja Anu Liljeström kertoo.
Valtionavustuksia yli 83 miljoonaa euroa
Valtionavustukset ovat yksi merkittävimmistä tavoista tukea varhaiskasvatuksen ja opetustoimen järjestäjiä sekä kuntien nuoriso-, liikunta- ja kirjastotoimia. Valtionavustuksilla tuettiin muun muassa harrastamisen mahdollisuuksia, lukuinnon edistämistä, liikuntaharrastamisen paikkoja sekä toiminnan kehittämistä. Avustuksien tarkoitus on edistää erityisesti lasten ja nuorten osallisuutta sekä tukea nuorten hyvinvointia.
– Jaoimme viime vuonna kaikkiaan yli 83 miljoonaa euroa valtionavustuksia. Lähes jokainen Manner-Suomen kunta sai avustusta, Liljeström jatkaa.
Täydennyskoulutuksissa yli 41 000 ihmistä
Vuonna 2022 aluehallintovirastot järjestivät yli 480 täydennyskoulutustilaisuutta sivistystoimen henkilöstölle. Niihin osallistui yli 41 000 ihmistä – noin 85 osallistujaa jokaista koulutusta kohden. – Tuimme koulutuksilla kuntien henkilöstön kykyä tehdä työtään entistäkin laadukkaammin. Täydennyskoulutuksissa pystyimme reagoimaan nopealla aikataululla Ukrainan sodan aiheuttamiin vaikutuksiin, Liljeström sanoo.
– Järjestimme koulutukset pääosin webinaareina ja verkkokursseina, joten osallistujat pääsivät myös muihin kuin oman alueensa koulutuksiin. Kun koronapandemia laantui, järjestimme myös lähitilaisuuksia, Liljeström jatkaa. – Lisäksi hyödynsimme videotuotantoja, podcasteja ja sosiaalista mediaa. Kiinnitimme tilaisuuksissa aiempaa enemmän huomiota fasilitointiin ja osallistujien osallistamiseen. Saamamme palaute koulutuksista olikin pääsääntöisesti positiivista: keskiarvo oli 4,2 / 5.
Lisäksi aluehallintovirastot tukivat kuntien toimintaa alueellisissa toimialakohtaisissa verkostoissa. – Järjestimme verkostotilaisuuksia huomattavasti enemmän kuin aiemmin, Liljeström kertoo.
Lakimuutokset lisäsivät kuntien informaatio-ohjauksen ja koulutusten tarvetta. Näistä yksi keskeinen lakimuutos liittyi yksityisen varhaiskasvatuksen luvanvaraisuuteen, joka toi aluehallintovirastoille lisätöitä syksyllä 2022. Luvanvaraisuuteen siirtyminen vaati aluehallintovirastoilta myös laajamittaista valmistelutyötä.
Aluehallintovirastojen toimintakertomus 2022 (tilinpäätös 2022)
Lisätietoa
johtaja Anu Liljeström, p. 0295 016 224
etunimi.sukunimi@avi.fi
opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualueen vuoden 2022 tilinpäätöksen valtakunnallinen koordinaattori
Itä-Suomen aluehallintovirasto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä
Aluehallintoviraston viestintä palvelee toimittajia arkisin klo 9–16. Oheinen numero ohjaa vaihteeseen.
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Ansökan om återkallande av miljötillståndet för avfallshanteringsanläggningen i Rusko i Tammerfors5.5.2025 14:45:00 EEST | Pressmeddelande
NTM-centralen i Birkaland har den 2 december tagit initiativet att regionförvaltningsverket ska återkalla miljötillståndet för Remeo Refining Oy:s avfallshanteringsanläggning i Rusko i Tammerfors. Parter kan lämna anmärkningar om återkallandet av miljötillståndet. Regionförvaltningsverket har publicerat hörandedokumenten.
Tampereen Ruskon jätteenkäsittelylaitoksen ympäristöluvalle haetaan peruuttamista5.5.2025 14:45:00 EEST | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus on tehnyt 2. joulukuuta aluehallintovirastolle aloitteen Tampereen Ruskossa sijaitsevan Remeo Refining Oy:n jätteenkäsittelylaitoksen ympäristöluvan peruuttamiseksi. Asianosaiset voivat jättää muistutuksia ympäristöluvan peruuttamisesta. Aluehallintovirasto on julkaissut asiakirjat kuulemista varten.
Destia Oy:lle lupa varastoida Pyssymäen maa-ainesalueella energiapuuta määräaikaisesti5.5.2025 08:01:00 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto myönsi Destia Oy:lle vesilain mukaisen luvan varastoida Pyssymäen maa-ainesalueella Maaningalla energiapuuta määräaikaisesti 10 vuoden ajan. Maa-ainesten oton, maa-ainesten murskauksen, seulonnan ja varastoinnin osalta vesitalousluvan myöntämisedellytykset eivät täyttyneet.
Lappi25-valmiusharjoituksessa harjoitellaan evakuointia5.5.2025 07:47:00 EEST | Tiedote
Lapin aluehallintoviraston järjestämässä Lappi25-valmiusharjoituksessa harjoitellaan poikkeusolojen aikana tapahtuvaa väestönsiirtoa. Harjoitukseen osallistuvat Lapin kunnat ja keskeisimmät viranomaiset.
Heti Kotiin Kiinteistönvälitys Oy LKV:lle (Kuopio) kielto harjoittaa välitystoimintaa uhkasakolla tehostettuna30.4.2025 16:03:26 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto on 30.4.2025 antanut päätöksen, jolla se on kieltänyt Heti Kotiin Kiinteistönvälitys Oy LKV:tä (y-tunnus: 3145414–4) harjoittamasta välitystoimintaa ilman välitysliikerekisteröintiä ja asettanut kiellon tehosteeksi 40 000 euron uhkasakon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme