Yrittäjyyskasvatuksella elinvoimaa Keski-Pohjanmaalle

”Keski-Pohjanmaan maakunta kehittyy ja kasvaa kovaa vauhtia. Alueen omalla yrittäjyyskasvatuksella on suuri merkitys. Se osoittaa maakunnan nuorille koulutus- ja työllistymismahdollisuuksia, joiden avulla varmistamme osaavan ja motivoituneen työvoiman saatavuuden koko Keski-Pohjanmaan alueella myös pitemmällä aikavälillä”, toteaa Kokkolanseudun Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Timo Lahtinen.
Toimintakeskuksen käyttäjiä ovat keskipohjalaiset perusasteen opiskelijat ja elinkeinoelämä. Yhtenä tavoitteena on vahvistaa oman maakunnan veto- ja pitovoimaa etenkin lasten ja nuorten keskuudessa. Yrittäjyyskasvatuksella voidaan tukea lasten ja nuorten yrittäjämäistä asennetta sekä kasvattaa innovatiivisia ja rohkeita osaajia tulevaisuuden työelämään. Näin voidaan saada niin tulevaisuuden kasvuyrittäjiä, yritystoiminnan jatkajia kuin työntekijöitä alueen yrityksiin.
”Kokkolan opetuspalveluilla on pitkät perinteet yrittäjyyskasvatuksessa. Rakentamalla konkreettinen fyysinen ja digitaalinen yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristö astutaan seuraavalle tasolle. Oppimisympäristö tulee palvelemaan koko maakunnan perusopetuksen oppilaita ja toisen asteen opiskelijoita yhteistyössä alueen elinkeinoelämän kanssa”, kertoo Kokkolan kaupungin sivistysjohtaja Terho Taarna.
”Yrittäjyyskasvatus on äärimäisen tärkeää kasvatustyötä, jolla tehdään konkreettisia toimenpiteitä: haluamme vahvistaa maakunnan elinvoimaisuutta, vastata tulevaisuuden haasteisiin nimenomaan osaavan työvoiman näkökulmasta. Tarvitsemme jatkossakin osaajia työelämään ja jatkajia alueemme yrityksiin”, YritysKannus Oy:n toimitusjohtaja Jukka Oravainen.
Toimintaa lähdetään suunnittelemaan KOSEKin hallinnoimassa YES! Keski-Pohjanmaa -valmisteluhankkeessa. Hanke on saanut Keski-Pohjanmaan liiton myöntämän AKKE-rahoituksen ajalle 2.1.-30.9.2023. Keski-Pohjanmaan kunnat (Kokkola, Kannus, Perho ja Kaustisen seutukunta) ovat mukana hankkeessa kuntarahaosuuksilla.
”Jo valmisteluhankkeen alkumetreillä on käynyt selväksi alueen sivistys- ja opetuspalveluiden, elinkeino- ja yrityselämän sekä kehitysyhtiöiden yhteinen tahtotila yrittäjyyskasvatuksen kehittämiselle. Oma alueellinen oppimisympäristö ja toimintakeskus koetaan tärkeäksi osaksi tulevaisuuden yrittäjyyskasvatusta”, iloitsee YES! Keski-Pohjanmaa -hankkeen projektipäällikkö Sari Yli-Hukka.
Hankkeen neljän ensimmäisen kuukauden aikana tehtyyn kartoitustyöhän ovat osallistuneet maakunnan kahdeksan kunnan sivistystoimet ja opetuspalvelut, lähes 40 alueen yritystä sekä yli 300 kuudennen ja yhdeksännen luokan oppilasta eri puolilta Keski-Pohjanmaata.
Lisätietoa tulevaisuuden visioista ja missiosta sekä oppimisympäristöstä antavat hankkeen projektipäällikkö Sari Yli-Hukka ja toiminnan kehittämisessä aktiivisesti mukana olevat Keski-Pohjanmaan alueen toimijat.
Valmisteluhankkeen projektipäällikkö Sari Yli-Hukka: 040 6712366, sari.yli-hukka@kosek.fi
KOSEKin toimitusjohtaja Timo Lahtinen, 050 420 7722, timo.lahtinen@kosek.fi
Kokkolan kaupungin sivistysjohtaja Terho Taarna, 0447809254, terho.taarna@kokkola.fi
Perhon kunnanjohtaja Lauri Laajala, 040 051 7380, lauri.laajala@perho.com
YritysKannus Oy:n toimitusjohtaja Jukka Oravainen, 040 778 4262, jukka.oravainen@kannus.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kokkolanseudun Kehitys Oy KOSEK on Kokkolan kaupungin ja Perhon kunnan omistama elinkeino- ja kehitysyhtiö.
KOSEK palvelee yrityksiä kaikissa niiden vaiheissa perustamisesta kasvuun ja kansainvälistymiseen, sekä mahdolliseen omistajanvaihdokseen saakka.
Palvelumme ovat maksuttomia kaikille Kokkolan ja Perhon alueella toimiville yrityksille.
KOSEK – yrityksesi kumppani kaikissa käänteissä.
***
Karlebynejdens Utveckling Ab KOSEK är ett närings- och utvecklingsbolag som ägs av Karleby stad och Perho kommun.
KOSEK betjänar företag i alla skeden; då man vill grunda ett företag, då det växer och då man vill etablera internationell verksamhet och ända fram till ett eventuellt ägarskifte.
Våra tjänster är avgiftsfria för alla företag som är verksamma i Karleby- och Perhoregionen.
KOSEK – ditt företags kompanjon i alla vändningar.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolanseudun Kehitys Oy, KOSEK
Kokkola Material Week 2025 keräsi laajan yleisön ja tarjosi huippusisältöä koko viikon ajan14.11.2025 13:46:21 EET | Tiedote
Pohjois-Euroopan suurin materiaalikemian tapahtuma, Kokkola Material Week, järjestettiin Kokkolassa 10.–14.11.2025 jo 13. kerran.
En vecka full av innovationer, forskningsrön och aktuella etableringsprojekt5.11.2025 12:26:57 EET | Pressmeddelande
Den 10–14 november bjuder Norra Europas största evenemang inom materialkemi, Kokkola Material Week, på aktuell information och möjligheter att nätverka för redan 13:e gången. Även om evenemanget är känt som ett spetsevenemang inom materialkemi bjuder man på mycket mer än det i år. På evenemanget hålls aktuella anföranden om innovationer, hållbar utveckling, industrins framtid och nya teknologiska lösningar.
Viikon täydeltä innovaatioita, tutkimustietoa ja ajankohtaisimpia sijoittumishankkeita5.11.2025 12:26:57 EET | Tiedote
Pohjois-Euroopan suurin materiaalikemian tapahtuma Kokkola Material Week tarjoaa ajankohtaista tietoa ja verkostoitumismahdollisuuksia jo 13. kerran 10.–14.11.2025 Kokkolassa. Vaikka tapahtuma tunnetaankin materiaalikemian huipputapahtumana, on luvassa tänä vuonna paljon muutakin. Luvassa on ajankohtaisia puheenvuoroja innovaatioista, kestävästä kehityksestä, teollisuuden tulevaisuudesta ja uusista teknologisista ratkaisuista.
TE-byråernas verksamhet avslutades i början av året – KOSEK och sysselsättningstjänsterna fortsätter som företagarnas och arbetsgivarnas samarbetspartner1.9.2025 11:22:52 EEST | Pressmeddelande
I början av året överfördes sysselsättningstjänsterna till en lagstadgad uppgift vid kommunerna. Till följd av ändringen erbjuds företag och arbetsgivare framöver stöd med till exempel rekryteringar, arbetskraftsutbildningar, omställningsskydd och startbidrag av företagsserviceexperter i Mellersta Österbottens sysselsättningsområde.
TE-toimistojen toiminta päättyi vuoden alussa – KOSEK ja työllisyyspalvelut jatkavat yrittäjien ja työnantajien kumppanina1.9.2025 11:22:52 EEST | Tiedote
Työllisyyspalvelut siirtyivät kuluvan vuoden alussa kuntien lakisääteiseksi tehtäväksi. Muutoksen seurauksena esimerkiksi rekrytointeihin, työvoimakoulutuksiin, muutosturvaan ja starttirahaan liittyvissä asioissa yrityksiä ja työnantajia tukevat jatkossa Keski-Pohjanmaan työllisyysalueen yrityspalvelun asiantuntijat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
