Maanmittauslaitos

Oikaisu huoneistotietojärjestelmän 2.5.2023 mediatiedotteeseen

Jaa
Lähetimme tiistaina 2.5. virheellisen tilannekuvan Uudenmaan siirtymisestä huoneistotietojärjestelmään. Todellisuudessa Uudenmaan siirtotilanne on maan keskitasoa. Pahoittelemme antamaamme virheellistä tietoa.

Totesimme tiedotteessamme, että Uudellamaalla olisi ongelmia huoneistotietojärjestelmään siirtymisessä. Kerroimme, että maakunnassa vasta reilu 10 prosenttia taloyhtiöistä on siirtynyt järjestelmään, kun koko maan keskiarvo on jo lähes 20 prosentissa.

Seuravana päivänä julkaisimme osoitteessa osakehuoneistorekisteri.fi kaikki maakunnat kattavan kuukausittaisen tilannekuvan maamme asunto-osakeyhtiöitten siirtymisestä huoneistotietojärjestelmään (tiedosto: tilanne 2.5.2023,pdf). Tästä tilastosta ilmeni, että Uudellamaalla 20,19 % taloyhtiöistä on jo tehnyt vaadittavan siirron, joten Uudenmaan siirtotilanne on todellisuudessa jopa hieman maan keskiarvoa suurempi. Koska noin kolmannes koko maan taloyhtiöistä sijaitsee Uudellamaalla, on maakunnalla suuri merkitys huoneistotietojärjestelmässä. 3.5. julkaistussa tilastossa tiedot olivat oikein.

Otimme tiistain tiedotettamme varten erillisen ajon järjestelmästämme, ja tämä ajo tuotti virheellisesti vanhentuneet tiedot. Jatkamme syyn selvittämistä, jotta vastaava ei toistuisi. Pahoittelemme virhettä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Maanmittauslaitos
Maanmittauslaitos
PL 84 (Opastinsilta 12C)
00521 HELSINKI

029 530 1100 (Vaihde)https://www.maanmittauslaitos.fi/

Teemme maanmittaustoimituksia, ylläpidämme kiinteistöjen ja osakehuoneistojen tietoja, huolehdimme omistusoikeuksien rekisteröinneistä ja kiinnityksistä, tuotamme kartta-aineistoja sekä teemme paikkatietoalan tutkimusta.

Maanmittauslaitos.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maanmittauslaitos

Statistik över fastighetsköp: Fastighetshandeln avtog och priserna fortsatte att sjunka28.9.2023 09:36:07 EEST | Tiedote

Färsk statistik visar att det har skett över 16 procent färre fastighetsköp än i fjol mellan början av januari och mitten av september. Handeln med och priserna på egnahemshus sjönk klart. Priset på skog steg däremot. Handeln med stugor med egen strand inom detaljplaneområden fortsatte att avmattas, men populära områden och objekt finner en ny ägare oberoende av konjunktursvängningar. I Nyland till och med steg priserna på stugor, även om de genomsnittliga priserna sjönk.

Kiinteistökauppatilasto: Kiinteistökauppojen määrät ja hinnat laskivat edelleen28.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Tuore tilasto kertoo, että kiinteistökauppoja on tehty yli 16 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna tammikuun alun ja syyskuun puolivälin välisenä aikana. Omakotitalokauppojen määrät ja hinnat laskivat selvästi. Metsän hinta sen sijaan nousi. Rantamökkien kauppa asemakaava-alueilla hiljeni edelleen, mutta suositut alueet ja kohteet löytävät uuden omistajan suhdannevaihteluista huolimatta. Uudellamaalla mökkien hinnat jopa nousivat, vaikka keskimäärin kauppahinnat laskivat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme