Eläinsuojelurikokset Suomessa: passiivista kaltoinkohtelua, laajamittaista keräilyä ja väkivaltaista kohtelua

Suurin osa lemmikkieläimiin ja hevosiin kohdistuvista eläinsuojelurikoksista pitää sisällään eläimen passiivista kaltoinkohtelua.

– Tavallista on, että eläin oli jätetty ruuatta ja vedettä, sen pitopaikka on likainen tai vaarallinen, muuta sen tarvitsemaa perushoitoa laiminlyödään tai sille ei hankita eläinlääkärin hoitoa tai lopetusta sen ollessa sairas tai vammautunut, eläinlääketieteellisen tiedekunnan väitöskirjatutkija Elli Valtonen kuvailee tyypillistä passiivista kaltoinkohtelua.

Valtonen kävi tutkimustaan varten läpi 948 seura- ja harrastuseläimiin kohdistuneesta eläinsuojelurikoksesta tai -rikkomuksesta annettua käräjäoikeuden tuomiota vuosilta 2011 - 2021. Tuomiot oli kerätty koko Suomesta lukuun ottamatta Ahvenanmaata.

Pakonomainen eläinten keräily on usein keski-ikäisten naisten eläinsuojelurikos

– Luokittelimme laajamittaiseksi eläinsuojelurikokseksi tapaukset, joissa rikoksen kohteena oli kerrallaan vähintään viisitoista eläintä ja teko oli kestänyt vähintään kaksi kuukautta tai toistunut, Valtonen kertoo

Laajamittaisista eläinsuojelurikoksista syytetyt olivat muita useammin keski-iän ylittäneitä naisia.  Enimmillään eläimiä oli rikoksen kohteena satoja. Kaksi kolmesta laajamittaisesta teosta johti eläimen kuolemaan. Kuitenkin lähes 80 prosenttia laajamittaiseen tekoon syyllistyneistä vastaajista ei itse nähnyt toimineensa rikollisesti. Laajamittaiset teot tuomittiin muita useammin törkeinä eläinsuojelurikoksina ja ne johtivat myös useammin eläintenpitokieltoon.

Laajamittaisten tekojen piirteet ja tekijäprofiili viittaavat siihen, että kyse saattaa usein olla eläinten keräilystä, joka on pakonomaisen keräilyn alalaji. Useissa maissa tehdyissä tutkimuksissa on todettu, että eläinten keräily on tavallisempaa keski-ikäisillä ja iäkkäillä naisilla ja eläinten kuolleisuus on heidän hoidossaan suurta. Eläinten keräilijä ei itse näe aiheuttavansa kärsimystä eläimille.

Väkivaltaisia rikoksia tekevät useammin nuoret miehet

Joka neljäs eläinsuojelurikossyyte koski eläimen väkivaltaista kohtelua. Tavallisimmin eläintä oli potkittu tai lyöty joko käsin tai jonkinlaista astaloa käyttäen. Eläimiä oli usein myös puukotettu, kuristettu, paiskottu ja pudotettu korkeilta paikoilta. Tavallisin uhri oli koira.

Väkivaltaisista eläinsuojelurikoksista syytetyt olivat muita useammin miehiä ja keskimäärin nuorempia kuin muut vastaajat. Eläin oli joka toisessa tapauksessa jonkun muun kuin tekijän: joko tuntemattoman ohikulkijan tai tekijän perheenjäsenen tai puolison eläin.

– Tässä on syytä kiinnittää huomiota kansainvälisissäkin tutkimuksissa havaittuun lähisuhdeväkivallan ja eläimiin kohdistuvan väkivallan väliseen yhteyteen. Eläintä saatetaan vahingoittaa, koska sen avulla voidaan esimerkiksi kiristää, kostaa tai muuten vahingoittaa puolisoa tai sukulaista. Toisaalta ihmisten omia eläimiään kohtaan harjoittama väkivalta jää tässä aineistossa luultavasti hieman piiloon - päätyäkseen oikeuskäsittelyyn eläimeen kohdistuvalla väkivallalla on oltava silminnäkijä, joka on nähnyt tilanteen ja uskaltaa todistaa tekijää vastaan, Valtonen toteaa.

Tuomioistuimilla vaihteleva linja eläinsuojelurikostuomioissa

Käräjäoikeuksien ratkaisut poikkesivat toisistaan huomattavasti uhrina olleen eläimen kokemaa kärsimystä arvioitaessa. Keskenään samankaltaiset teot, joissa eläin oli esimerkiksi kuristettu tai tukehdutettu kuoliaaksi, saattoivat aiheuttaa yhden tuomarin arvion mukaan vain vähäistä kärsimystä ja täyttää siten vain lievän eläinsuojelurikoksen tunnusmerkit, kun taas toinen tuomari arvioi eläimen kokeman kärsimyksen voimakkaaksi ja pitkäaikaiseksi, ja antoi tuomion perusmuotoisesta eläinsuojelurikoksesta.

Myös eläintenpitokiellon ja eläinten menettämisseuraamuksen määräämisessä oli suurta vaihtelua, eikä syyttäjä aina muistanut vaatia tai tuomari tuomita niitä vakavissakaan tapauksissa.

– Eläintenpitokiellon ja menettämisseuraamuksen vaatiminen ja tuomitseminen ovat oikeuslaitoksen tärkeitä tehtäviä, jotta rikoksen kohteeksi joutuneita tai vaarassa olevia eläimiä voidaan suojella tulevilta rikoksilta, Valtonen muistuttaa. Hän toivoo, että asiaan kiinnitettäisiin huomiota niin poliisin, syyttäjien kuin tuomareidenkin koulutuksessa.

Alkuperäinen artikkeli

Elli Valtonen, Tarja Koskela, Anna Valros & Laura Hänninen (2023) Defining Crimes Against Companion Animals in Finland – Passive Neglect and Active Maltreatment, Anthrozoös, DOI: 10.1080/08927936.2023.2192577