Ammattiliitto Jytyn kysely: ”Koko kansan helpdesk” – kirjastoammattilaisten työ on muuttunut vauhdilla, mutta alan arvostus perustuu vanhentuneisiin mielikuviin

Kirjastojen palvelutarjonnan monipuolistuminen on vaikuttanut voimakkaasti kirjastoalan työhön. Ammattiliitto Jytyn kyselyyn vastanneista kirjastotyöntekijöistä 86 % kertoo, että kirjastojen laajentunut palvelutarjonta on lisännyt heidän työtehtäviään. Silti 73 %:lla tehtävänkuvaa ei ole päivitetty ja jopa 90 %:lla palkkaa ei ole tarkistettu työtehtävien muuttumisen tai lisääntymisen myötä.
– Uusi kirjastolaki määrittelee kirjastoille laajat tehtävät, mikä näkyy upeasti uudistuneissa kirjastoissa ja kirjastopalveluissa. Kuntien on huolehdittava, että kirjastojen resursointi pysyy muutosvauhdissa mukana, Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima sanoo.
Vuonna 2017 voimaan tulleessa uudessa kirjastolaissa määriteltiin ensimmäistä kertaa yleisen kirjaston tehtävät. Lain mukaan kirjaston tulee muun muassa tarjota kuntalaisille pääsy aineistoihin ja kulttuurisisältöihin, edistää lukemista, tarjota tukea tiedon hankintaan sekä tarjota tiloja oppimiseen, harrastamiseen ja kansalaistoimintaan.
– Kirjastot ovat muuttuneet moderneiksi olohuoneiksi ja tapahtumakeskuksiksi. Kirjastotyöntekijöistä on tullut koko kansan helpdeskejä, jotka auttavat kuntalaisia monenlaisissa tilanteissa. Esimerkiksi 87 % kyselyymme vastanneista kertoi, että digitalisaatio on tuonut heille lisätöitä, kuten asiakkaiden opastamista erilaisten verkkolomakkeiden täyttämisessä, Jytyn kirjastoalan koordinaattori Sonja Rapo kuvaa.
Muutoksesta huolimatta kirjastotyöntekijät kokevat, että niin kuntalaisten kuin päättäjienkin käsitykset kirjastoista ovat vanhanaikaisia. 73 % kyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että yhteiskunnassa vallitsevat mielikuvat kirjastoalasta eivät vastaa todellisuutta.
– Kirjastotyöntekijät ovat moniosaajia, joiden työssä korostuvat tiedonhaun lisäksi digitaaliset, sosiaaliset ja pedagogiset taidot. Asiakkaiden palveluohjaus sekä digitaalisten aineistojen, laitteiden ja sovellusten hallintavaatimukset lisääntyvät tulevaisuudessa entisestään, kuten myös tapahtuma- ja markkinointiosaaminen. Nimikkeiden, tehtävänkuvausten ja palkkauksen tulisi vastata tätä muuttunutta työnkuvaa, Rapo summaa.
Jytyn kysely tehtiin liiton kirjastoalalla työskenteleville jäsenille tammi–helmikuussa 2023. Kyselyyn vastasi 268 henkilöä.
Ammattiliitto Jyty järjestää kirjastoalan ammatilliset opintopäivät Oulussa 6.–7.5.2023. Opintopäivät kokoavat yhteen Jytyn kirjastoalalla työskenteleviä jäseniä eri puolilta maata.
Tutkimusraportti:
Jytyn kirjastoalan kyselyn tulokset 2023 (pdf)
Lisätietoja Jytyssä:
Puheenjohtaja Jonna Voima, puh. 050 591 2341, jonna.voima@jytyliitto.fi
Kirjastoalan koordinaattori, aluetoiminnan asiantuntija Sonja Rapo, puh. 040 727 2854, sonja.rapo@jytyliitto.fi
Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, hyvinvointialueilla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, hyvinvointialueilla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Jyty ry
Ammattiliitto Jyty on pettynyt budjettiriihen lopputulokseen – ”Historiallisen epäoikeudenmukainen budjettiesitys”20.9.2023 11:09:08 EEST | Tiedote
Hallitus ei aio perääntyä hallitusohjelmassa esitetyistä työttömyys- ja sosiaaliturvan leikkauksista, jotka kohdistuvat hyvin laajasti pienituloisiin.
Ammattiliitto Jyty: Pirkanmaan hyvinvointialueen rajut säästöt vaarantavat hyvinvointipalvelut7.9.2023 15:39:48 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialue on käynnistämässä laajat sopeutustoimet nopeassa aikataulussa. Ammattiliitto Jytyn mielestä rajut henkilöstövähennykset vaarantaisivat hyvinvointialueen organisoitumisen ja viime kädessä palvelut.
Ammattiliitto Jyty: Sovittelujärjestelmän romuttaminen lisäisi työmarkkinoiden epätasa-arvoa ja pitkittäisi työtaisteluita24.8.2023 12:41:09 EEST | Tiedote
Jytyn mielestä työmarkkinoita koskevia ratkaisuja on valmisteltava aidosti kolmikannassa. Liitto varautuu mahdollisiin järjestöllisiin toimenpiteisiin.
Ammattiliitto Jyty: Jyväskylän yt-päätös kertoo kuntien tilanteesta – ”Kuntien toimintaedellytyksistä on huolehdittava”21.8.2023 16:55:26 EEST | Tiedote
Jyväskylän kaupunginhallitus päätti tiistaina aloittaa kaupungin henkilöstöä koskevan yhteistoimintamenettelyn. Ammattiliitto Jytyn mielestä tavoitellut säästötoimenpiteet uhkaavat kuntapalveluiden laatua.
Ammattiliitto Jyty tyrmää hallituksen työmarkkinatoimenpiteet – "Työntekijöiden asemaa heikennetään kaikin tavoin”16.6.2023 20:14:01 EEST | Tiedote
Perjantai-iltana julkaistussa hallitusohjelmassa esitetään laajoja julkisen talouden leikkauksia ja yksityiskohtaisia työelämälainsäädännön muutoksia. Ammattiliitto Jytyn mielestä toimenpiteet heikentävät huomattavasti työntekijöiden työsuhdeturvaa, työttömyysturvaa ja työsuhteen ehtoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme