Etelä-Savon ELY-keskusEtelä-Savon ELY-keskus

ELY-keskus myönsi alkuvuonna lähes 20 miljoonaa euroa avustusta itäsuomalaisille yrityksille

9.5.2023 08:11:08 EEST | Etelä-Savon ELY-keskus | Tiedote

Jaa
Etelä-Savon ELY-keskus myönsi tammi-huhtikuun aikana lähes 20 miljoonaa euroa yrityksen kehittämisavustusta 45 itäsuomalaisen yrityksen hankkeeseen, joilla yritykset kehittävät kilpailukykyään sekä hakevat kasvua. Merkittävä puunjalostusyrityksen hanke nosti Pohjois-Savon maakunnan avustusmäärän suurimmaksi. Rahoitus on myönnetty Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 ohjelman Euroopan aluekehitysrahastosta.

Maakunnittain tarkasteltuna ELY-keskus myönsi Pohjois-Savon yrityksille eniten yrityksen kehittämisavustusta: 12 yrityksen hankkeeseen yhteensä noin 8,4 miljoonaa euroa. Tästä summasta iisalmelaisen Anaika Wood Group Oy:n hankkeen osuus oli noin 5,3 miljoonaa euroa. Pohjois-Karjalan yrityksille avustusta myönnettiin 18 hankkeeseen yhteensä 7,1 miljoonaa euroa. Myös Pohjois-Karjalassa suurin päätös kohdistui puutoimialalle, Binderholz Nordic Oy:lle myönnettiin Lieksan toimipisteen investointeihin noin 2,1 miljoonaa euroa. Etelä-Savon osuus myönnetystä avustuksesta oli 3,9 miljoonaa euroa, jolla rahoitettiin 15 yrityksen kehittämishanketta. Etelä-Savossa euromääräisesti suurin päätös tehtiin metallitoimialan yritys Casemet Oy:lle, jolle ELY-keskus myönsi noin 1,5 miljoonaa euroa.

Yrityskohtaiset tiedot kaikista alkuvuonna tehdyistä myönteisistä rahoituspäätöksistä löytyvät liitteestä.

ELY-keskus kannustaa yrityksiä kehittämään toimintaansa

ELY-keskuksella on vuonna 2023 erittäin hyvät mahdollisuudet rahoittaa yrityksen kehittämis- ja investointihankkeita. Nyt on siis yritysten kannalta hyvä tilaisuus käynnistää merkittäviä ja vaikuttavia hankekokonaisuuksia.

- Itä-Suomessa on tänä vuonna käytettävissä yritysrahoitukseen noin 44 miljoonaa euroa oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta ja 30 miljoonaa Euroopan aluekehitysrahastosta, kertoo rahoituspäällikkö Pekka Pelkonen.

Yritykset voivat jo alustavan suunnitelman pohjalta ottaa yhteyttä ELY-keskuksen asiantuntijoihin, puhelinpalvelumme palvelee arkisin klo 9–15 numerossa 0295 024 800. Asiointi on mahdollista myös sähköpostitse pkrahoitusneuvonta@ely-keskus.fi.

Yrityksen kehittämisavustus on harkinnanvarainen avustus

Yrityksen kehittämisavustus on harkinnanvarainen avustus, jota voidaan myöntää innovatiivisiin, kasvuun tai kansainvälistymiseen liittyviin kehittämistoimenpiteisiin sekä aineellisiin ja aineettomiin investointeihin. Avustuksen pääasiasiallisena kohderyhmänä ovat pienet ja keskisuuret yritykset. Avustusta voidaan myöntää myös suurille yrityksille investointeihin, mutta niiden osalta kriteeristö on huomattavasti pk-yritysten kriteeristöjä haastavampi.

Pk-yritysten kehittämistoimenpiteisiin voidaan myöntää avustusta 50 %, investointien osalta tukitasot on porrastettu yrityskoon mukaan. Mikroyrityksille sekä pienille yrityksille voidaan avustusta myöntää investointeihin enintään 40 %, keskisuurille 30 % ja suurille yrityksille 20 %. Yhdellä päätöksellä myönnettävän avustuksen enimmäismäärä on rajattu seitsemään miljoonaa euroon.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Etelä-Savon ELY-keskus:
Rahoituspäällikkö Pekka Pelkonen, p. 029 502 6086, pekka.pelkonen(at)ely-keskus.fi
Yksikön päällikkö Kalevi Pölönen, p. 029 502 6091, kalevi.polonen(at)ely-keskus.fi

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Savon ELY-keskus
Etelä-Savon ELY-keskus



Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus

Toimivat välityömarkkinat Pohjois-Karjalaan – työnhakijoille uusia mahdollisuuksia ja yksilöllisiä ratkaisuja11.12.2025 14:17:35 EET | Tiedote

Pohjois-Karjalan työllisyysalue käynnistää ELY-keskuksen rahoittamana laajan kehittämishankkeen, jonka tavoitteena on luoda toimivat välityömarkkinat ja tarjota uusia työllistymisen mahdollisuuksia tai löytää muita yksilöllisiä ratkaisuja lähes 4000 työnhakijalle. Hankkeen keskeistä kohderyhmää ovat pitkäaikaistyöttömät, nuoret, maahanmuuttajat ja täsmätyökykyiset. Toimivat välityömarkkinat Pohjois-Karjalaan (TOIMI) -hanke toteutetaan osana Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027-ohjelmaa. Hankkeen kokonaisbudjetti on yli 8,6 miljoonaa euroa, josta ELY-keskus rahoittaa 6,9 miljoonaa euroa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye