Antilooppi vahvistaa asemaansa kahdella merkittävällä rahoitussopimuksella

Pääkaupunkiseudulla toimiva kiinteistösijoitusyhtiö Antilooppi on uudelleenjärjestellyt kokonaisrahoitustaan 568,4 miljoonalla eurolla.
Nordean, OP:n, SEB:n ja Danske Bankin kanssa solmittu kolmivuotinen, 528,4 miljoonan euron rahoitussopimus kattaa Antiloopin koko kiinteistöportfolion lukuun ottamatta Siltasaari 10-kiinteistöä ja muutamaa muuta pienempää kohdetta.
Järjestelyn taustalla on Antiloopin tänä vuonna päättyvä rahoitussopimus, jonka osapuolina ovat pitkälti samat rahoituskumppanit. Tarve kestäville rahoitusratkaisuille on kasvanut muuttuvan rahoitusmarkkinatilanteen ja työelämän murroksen myötä, jotka ovat vaikuttaneet kiinteistöalaan ja sen rahoitusmahdollisuuksiin.
”Uusi rahoitussopimus on kaikilla mittapuilla tärkeä saavutus. Järjestely auttaa turvaamaan rahoitustamme ja antaa vahvan selkänojan operatiivisen toimintamme toteuttamiselle myös jatkossa. Kiitos tästä kuuluu yhteistyökumppaneillemme Nordealle, OP:lle, SEB:lle ja Danske Bankille, jotka mahdollistivat sopimuksen syntymisen hyvässä hengessä”, Antiloopin Chief Financial Officer Thomas Blumberg sanoo.
”Olemme tyytyväisiä voidessamme jatkaa hyvin sujunutta yhteistyötä Antiloopin kanssa. Haluan myös kiittää järjestelyyn osallistuneita pankkeja joustavasta prosessista. Erityisen upeaa on, että kyseessä on vastuullisuutta painottava laina. Tämä heijastaa Antiloopin erinomaista sitoutumista toimintansa vastuullisuuteen ja sen kokonaisvaltaiseen edistämiseen”, toteaa rahoitussopimuksen koordinaattorina ja agenttipankkina toimineen Nordean Timo Nyman, Director, Construction & Real Estate Finance.
Osa rahoituksen ehdoista tullaan linkittämään Antiloopin vastuullisuusstrategian mukaisiin hiilineutraaliustavoitteisiin. Antilooppi tunnetaan kiinteistöalan vastuullisuuden edelläkävijänä, jolle vastuullisuus on ydinarvo ja strateginen painopistealue. Yhtiön tavoitteena on saavuttaa 100 % hiilineutraalius kiinteistökannassaan vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteen edistyminen sidotaan rahoitukseen erillisen kannustinmekanismin avulla, joka tilanteen mukaan joko alentaa tai nostaa lainan marginaalia.
NIB tukee Siltasaari 10:n vastuullista kehityshanketta
Toinen uusista rahoitussopimuksista koskee Antiloopin Hakaniemessä sijaitsevaa Siltasaari 10:n kiinteistökehityshanketta. Pohjoismaiden Investointipankki NIB:n myöntämä kymmenvuotinen laina on arvoltaan 40 miljoonaa euroa. Lainalla rahoitetaan kiinteistön mittavaa saneeraushanketta, jonka kokonaisarvo on 80 miljoonaa euroa.
NIB:n missiona on rahoittaa kilpailukykyä ja tuottavuutta parantavia ja ympäristölle hyödyllisiä hankkeita Pohjoismaiden ja Baltian maiden alueella. Vuonna 2021 valmistunut Siltasaari 10:n saneeraus on toteutettu vastuullisuus ja kestävä kehitys edellä, mikä näkyy esimerkiksi energiatehokkuudessa, sisäilmaolosuhteissa, materiaalivalinnoissa ja hyvässä saavutettavuudessa. Kohteelle myönnettiin vuonna 2022 harvinainen LEED Platinum -ympäristösertifikaatti Suomen korkeimmalla pistemäärällä nykymuotoisessa v4-sertifioinnissa.
“Siltasaari 10 on ylpeydenaiheemme ja vastuullisuuden lippulaivakohteemme. Kiinteistökehityshankkeelle myönnetty rahoitus auttaa validoimaan vahvaa vastuullisuusfokustamme ja pitkäjänteisen vastuullisuustyömme korkeaa tasoa. On ilo saada NIB:n kaltainen kumppani tukemaan tätä merkittävää hanketta”, Blumberg toteaa.
Myös Antiloopin toimitusjohtaja Tuomas Sahi on tyytyväinen rahoituskokonaisuuteen.
”Uudet lainajärjestelyt vahvistavat taloudellista asemaamme ja antavat entistä paremman pohjan toiminnallemme ja strategiamme toteuttamiselle. Lisäksi ne tukevat vastuullisuustyötämme ja vihreän siirtymän tavoitteitamme. Olemme iloisia siitä, että voimme syventää yhteistyötämme olemassa olevien rahoittajiemme kanssa ja aloittaa pitkäjänteisen rahoitusyhteistyön NIB:n kaltaisen kestävään kehitykseen panostavan rahoituslaitoksen kanssa”, Sahi toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Thomas Blumberg
Chief Financial Officer
Puh. +358 40 581 9343
Tuomas Sahi
Chief Executive Officer
puh. +358 40 090 7877
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Antilooppi on suomalainen toimistokiinteistöihin keskittynyt vastuullinen kiinteistönomistaja. Kehitämme omistamiamme kohteita vastuullisesti ja pitkäjänteisesti yhdessä asiakkaiden kanssa. Kiinteistö on aina tiiviissä vuorovaikutuksessa lähiympäristönsä kanssa – meille on erityisen tärkeää kehittää paitsi kiinteistöä myös sen palveluja ja lähialueita entistä toimivammaksi. Tunnetuimpia Antiloopin kiinteistöistä ovat Ympyrätalo ja historiallinen entinen HOK Elannon kiinteistö Siltasaari 10 ja muut Hakaniemen ja Hämeentien maamerkkirakennukset, Merikortteli Punavuoressa sekä Kiilakortteli Ruoholahdessa. Kaikkiaan meillä on vuokrattavaa tilaa noin 400 000 m2, arvoltaan 1,4 mrd. euroa. Antiloopin omistavat suomalainen eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ja ruotsalainen eläkevakuutusyhtiö AMF Tjänstepension AB.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Antilooppi Ky
Hakaniemen uusin ravintolatulokas tuo ranskalaiset bistroherkut Siltasaari 10:een – taustalla Munkkiniemen hehkutetun Mauritz-ravintolan omistajat20.9.2023 17:50:29 EEST | Tiedote
Vastikään avatun Bistro Le Coinin laadukas ruoka- ja juomatarjonta ja lämminhenkinen tunnelma kutsuvat viihtymään niin lounaalla kuin illallisellakin. Ravintoloitsijoina toimivat Helsingin huippuravintoloissa työskennellyt Eero Suhonen ja ravintola-alan ammattilainen Hanna Kaartoaho. Ravintolan pääomistajat puolestaan tunnetaan huippuarvioita ja mediahuomiota niittäneestä Mauritz-bistrosta.
Huippukokit Kape Aihinen ja Olli Kolu avaavat uuden ravintolan Punavuoren Merikortteliin2.8.2023 00:15:00 EEST | Tiedote
Loppuvuodesta 2023 avautuvassa à la carte -ravintolassa tarjoillaan ajatonta, juurevaa ja omistajien tyylille uskollista ruokaa. Arkisin tarjolla on myös laadukasta pöytiin tarjoiltua lounasta.
Antiloopin Siltasaari 10 on saavuttanut edistyksellisen WELL Gold -hyvinvointisertifioinnin12.6.2023 11:59:00 EEST | Tiedote
Hakaniemessä sijaitseva Siltasaari 10 on historiallinen kohde, joka huokuu hyvinvoinnin edelläkävijyyttä. Gold-tason WELL-sertifikaatti osoittaa, että kiinteistö tarjoaa käyttäjilleen varmennetusti hyvinvoivan työympäristön. Siltasaari 10 on jo aiemmin saavuttanut arvostetun LEED-ympäristösertifioinnin parhaalla Platinum-tasolla.
Antilooppi jatkaa investointeja uusiutuvaan energiaan – kaksi uutta aurinkovoimalaa käynnistetty24.5.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Uusien aurinkovoimaloiden myötä Antilooppi ottaa jälleen yhden merkittävän askeleen kohti hiilineutraalia kiinteistöportfoliota 2030 mennessä. Oma uusiutuvan energian tuotanto vastaa myös asiakkaiden kasvaviin odotuksiin ilmastoystävällisistä toimitiloista.
Antiloopin vuokrausliiketoiminta jatkoi kasvuaan vuonna 202212.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Onnistuneeseen vuoteen siivittivät vahva strategia ja kyky vastata asiakkaiden kasvaviin odotuksiin oman tiimin voimin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme