Futsalkausi huipentuu finaaleihin – Molemmissa liigoissa puolustavat mestarit tavoittelevat mestaruusputkelle jatkoa
5.5.2023 19:30:01 EEST | Suomen Palloliitto | Tiedote
Miesten Futsal-Liigassa Kampuksen Dynamo selvitti itsensä loppuotteluun voittamalla viime vuoden finaalivastustaja GFT:n suoraan kolmessa välieräottelussa. Jyväskyläläisen Dynamon punamustat värit on nähty loppuottelussa jo kahdeksan kertaa aikaisemmin seuran 14 vuotisen liigauran aikana. KaDy puolustaa neljää peräkkäistä Suomen mestaruuttaan nyt alkavissa loppuotteluissa.
FC Kemi on kolkutellut mestaruuden ja europelien ovia jo vuosia, Miesten Futsal-Liigan runkosarjan voitto on päätynyt pohjoiseen jo kolmesti, mutta kirkkain mitali on vielä saavuttamatta. Edellisen kerran KaDy ja FC Kemi taistelivat kullasta kauden 2020-2021 päätteeksi ja silloin Kemin oli tyytyminen hopeaan.
Ensimmäinen finaaliottelu pelataan Kemissä vielä kerran Tervahallissa ja mahdollisesti pelattavat neljäs ja viides finaali pelataan jo naapurikaupunki Tornion puolella. FC Kemin ensi kausi meneekin odotellessa uuden hallin valmistumista.
Pronssipelissä kolmannen mitalin ratkaisevat viime vuoden hopeamitalistit GFT:stä ja Akaa Futsal, joka on kuulunut myös liigan kärkikastiin vuosia.
Naisten Futsal-Liigan puolustava mestari tavoittelee kolmatta mestaruutta putkeen
Myös Naisten Futsal-Liigassa puolustava mestari hakee voittoputkelle jatkoa. MuSa Futsal Porista jahtaa kolmatta peräkkäistä mestaruuttaan ja vastassa on helsinkiläinen HIFK, joka on vakiinnuttanut paikkansa liigan kärjessä. HIFK ja MuSa Futsal kohtasivat Naisten Futsal-Liigan finaalissa edellisen kerran 2021 keväällä.
Naisten Futsal-Liigan finaalikaksikko avasi pelit jo viime viikonloppuna. MuSa Futsal lähtee Helsingin vieraspeleihin jo yksi voitto taskussaan.
Molemmissa liigoissa tarvitaan mestaruuteen kolme voittoa.
Miesten Futsal-Liiga Ruudussa >>
Naisten Futsal-Liiga Ruudussa >>
MIESTEN FUTSAL-LIIGA 2022-2023
Finaalit:
FC Kemi - KaDy Su 7.5. 18:00 Tervahalli, Kemi
KaDy - FC Kemi La 13.5. 20:00 Jyväskylän monitoimitalo
KaDy - FC Kemi Su 14.5. 18:30 Jyväskylän monitoimitalo
tarvittaessa:
FC Kemi - KaDy La 20.5. 18:00 Putaan liikuntahalli, Tornio
FC Kemi - KaDy Su 21.5. 18:00 Putaan liikuntahalli, Tornio
Pronssiottelu:
GFT - Akaa Futsal La 6.5. 14:00 Opinmäen liikuntahalli, Espoo
NAISTEN FUTSAL-LIIGA 2022-2023
Finaalit:
HIFK FS – MuSaFutsal La 6.5. 13:00 Pirkkolan palloiluhalli Helsinki
HIFK FS – MuSaFutsal Su 7.5. 13:00 Pirkkolan palloiluhalli Helsinki
tarvittaessa:
MuSaFutsal – HIFK FS La 13.5. 15:00 Urheilutalo Pori
MuSaFutsal – HIFK FS Su 14.5. 15:00 Urheilutalo Pori
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Palloliitto
Pikkuhuuhkajat nimetty maaliskuun EM-karsintaotteluihin – Akkreditointi avoinna Kypros-otteluun18.3.2026 13:10:31 EET | Tiedote
Suomen U21-maajoukkue (2004 ja myöhemmin syntyneet) kohtaa San Marinon vieraissa 26.6. kello 19 Suomen aikaa ja Kyproksen kotona Tampereella 31.3. kello 18. Molemmat ottelut näkyvät suorana Yle Areenasta.
U17-tytöt eteni EM-lopputurnaukseen15.3.2026 17:16:33 EET | Tiedote
1–1-tasapeli Tshekkiä vastaan Chomutovissa riitti Pikkuhelmareille kisapaikkaan. Ikäluokan EM-lopputurnaus pelataan Pohjois-Irlannissa toukokuussa.
Briotech Kansallisen Liigan ja Kansallisen Ykkösen media-avauksen osallistujat12.3.2026 16:31:03 EET | Tiedote
Briotech Kansallisen Liigan ja Kansallisen Ykkösen media-avaus kaudelle 2026 järjestetään Sanomatalon Mediatorilla tiistaina 17. maaliskuuta kello 11.00 alkaen.
Futsal-Liigojen pudotuspelit käynnistyvät12.3.2026 13:45:00 EET | Tiedote
Miesten Futsal-Liigan pudotuspelit pyörähtävät käyntiin lauantaina. Naisten Futsal-Liigan puolivälierät alkavat maaliskuun lopussa.
Huuhkajat nimetty FIFA Series 2026 -turnaukseen11.3.2026 12:07:25 EET | Tiedote
Huuhkajat kohtaa Uuden-Seelannin (27.3.) ja Kap Verden (30.3.) FIFA Series -turnauksessa Aucklandissa. Yle näyttää molemmat ottelut suorana kanavillaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
