Pirkanmaan hyvinvointialueen kohdeavustuksien haku alkaa 15. toukokuuta
8.5.2023 13:51:42 EEST | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Kohdeavustusta myönnetään kertaluonteisen, yksittäisen tapahtuman, projektin tai hankkeen toteuttamiseen. Kohdeavustuksia voidaan myöntää tänä vuonna yhteensä noin 55 000 euroa, josta yhdelle yhteisölle kohdistetaan korkeintaan 5000 euroa.
– Kohdeavustusta voidaan myöntää tämän vuoden aikana toteutettavaan tapahtumaan tai pienimuotoiseen projektiin, joka täydentää hyvinvointialueelle kuuluvien sote-palveluiden toimintaa, kuvailee järjestö- ja osallisuuskoordinaation suunnittelupäällikkö Annamari Tuominen Pirkanmaan hyvinvointialueelta.
Avustusta haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella, joka julkaistaan hakuaikaan mennessä Pirkanmaan hyvinvointialueen verkkosivuilla osoitteessa pirha.fi/jarjestoyhteistyo. Sivulta löytyvät myös avustusten myöntämisperusteet sekä ohjeet avustusten hakemiseen.
Yleishyödylliset, rekisteröityneet yhdistykset ja yhteisöt voivat hakea myös sosiaali- ja terveysministeriön STEA-avustuksia hyvinvoinnin edistämiseen. Vuonna 2024 myönnettävien STEA-avustusten hakuaika alkoi STEAn verkkoasioinnissa 17. huhtikuuta ja päättyy 31. toukokuuta. Hakuilmoitus ja ohjeita avustuksen hakijoille on julkaistu verkkosivulla stea.fi.
Avustukset ovat yksi yhteistyön muoto hyvinvointialueen ja sote-järjestöjen välillä, ja niitä myönnetään toimintaan, joka täydentää Pirkanmaan hyvinvointialueen toimintaa. Kohdeavustuksien lisäksi jaetaan vuosittain yleisavustuksia ja lisäksi voidaan päättää myös kumppanuusavustuksista järjestöille. Aluehallitus voi harkintansa mukaan myöntää myös muita avustuksia. Yleisavustuksia myönnettiin tälle vuodelle yhteensä 444 250 euroa 82 yhteisölle eri puolille Pirkanmaata.
Yhteyshenkilöt
Integraatiojohtaja Tuukka Salkoaho
Puh:040 806 3086tuukka-salkoaho@pirha.fiTietoja julkaisijasta
Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa pirkanmaalaisten julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastuspalvelujen järjestämisestä ja pääosin myös tuottamisesta. Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Pirkanmaan hyvinvointialueen kohdeavustusten hakuaika on 23.3.–12.4.202619.3.2026 08:42:18 EET | Tiedote
Kohdeavustusta myönnetään kertaluonteisen, yksittäisen tapahtuman, projektin tai hankkeen toteuttamiseen. Avustuksen kohteena olevan toiminnan pitää täydentää hyvinvointialueen vastuulla olevia sosiaali-, terveys- tai pelastuspalveluja, ja sen pitää olla avointa muillekin kuin jäsenille. Kaikkiaan kohdeavustuksiin on varattu tälle vuodelle 22 770 euroa.
Aluevaltuusto keskustelee strategian toimeenpanosta ja valitsee tarkastusjohtajan 23.3.18.3.2026 12:51:12 EET | Tiedote
Seuraava aluevaltuuston kokous pidetään maanantaina 23.3.2026 klo 17 Tampere-talossa. Ennen varsinaista kokousta aluevaltuusto käy lähetekeskustelun strategian toimeenpanosuunnitelmasta klo 16–17.
Tammelakeskuksen sote-aseman lääkärin ja hoitajan vastaanotoille uusi puhelinnumero18.3.2026 12:50:24 EET | Tiedote
Uuden puhelinjärjestelmän käyttöönotto etenee Pirkanmaan hyvinvointialueella. Nyt uuteen järjestelmään siirrytään Tampereella Tammelakeskuksen sote-aseman lääkärin ja hoitajan vastaanotoilla. Samalla muuttuu puhelinnumero.
Lasten ja nuorten hyvinvointiseminaari kokoaa alan asiantuntijat Tampereelle 16.4.202617.3.2026 11:31:13 EET | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialue järjestää torstaina 16.4.2026 Lasten ja nuorten hyvinvointiseminaarin, joka tarjoaa ajankohtaista tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista, mielenterveydestä ja arjen ilmiöistä. Tänä vuonna seminaarin teemana on mielen hyvinvoinnin tukeminen, ja ohjelma tuo esiin sekä tutkimustietoa että nuorten omia näkökulmia.
Oriveden ja Valkeakosken sote-asemien lääkärin ja hoitajan vastaanottojen numerot muuttuvat13.3.2026 14:06:26 EET | Tiedote
Oriveden ja Valkeakosken sote-asemien lääkärin ja hoitajien vastaanotoilla on otettu käyttöön uusi puhelinjärjestelmä, mikä tuo muutoksia myös puhelinnumeroihin. Uudistuksella sujuvoitetaan yhteydenottamista ja tuetaan hoidon jatkuvuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
