Museoiden yötä vietetään 20.5. Tampereella

Toukokuisena iltana avautuu mahdollisuus lähteä seikkailemaan museokohteisiin aina yöhön saakka. Museoiden yö kuuluu suosittuihin La Nuit des Musées/ Lange Nacht der Museen -museotapahtumiin, joita järjestetään Keski-Euroopassa ympäri vuoden. Museoiden yöstä on tullut osa tamperelaista kevättä ja se on kasvattanut kävijämääräänsä tasaisesti.
Laadukkaiden näyttelyiden ja opastusten lisäksi tarjolla on luentoja, musiikkia, taiteilijatapaamisia, työpajoja, kilpailuja ja asiantuntijatapaamisia.
Museoiden yön pääsymaksuna on 12 €:n tapahtumaranneke, kimppalipun saa 40 €:lla (max. 5 hlöä/ ryhmä), museokortilla ranneke maksaa 10 € ja alle 7-vuotiaat pääsevät mukaan maksutta. Tapahtumarannekkeella pääsee kaikkiin Museoiden yön kohteisiin sekä kulkemaan Museoiden yö –busseilla.
NYSSE:n Museoiden yö -linjalla ja reitillä liikennöi kaksi bussia klo 18–22.30. Ensimmäinen bussi starttaa Vapriikin pihasta klo 18, lähdöt noin 15 minuutin välein. Bussin kyytiin pääsee tapahtumaranneketta näyttämällä.
Klo 18–22 Tampereen matkailuoppaat ry:n auktorisoidut oppaat pitävät nonstop-opastuksia Museoiden yö -busseissa. Oppaat kertovat nysseissä parhaita paloja Tampereen historiasta, nähtävyyksistä ja tietenkin museoista!
Bussin kyytiin pääsee tapahtumaranneketta näyttämällä ja matkat sisältyvät rannekkeen hintaan.
Museoiden yötä ovat toteuttamassa museokeskus Vapriikki, Suomen pelimuseo, mediamuseo Rupriikki, Postimuseo, Suomen Jääkiekkomuseo, Pirkanmaan maakuntamuseo, Tampereen luonnontieteellinen museo, Vapriikin kuva-arkisto, Tampereen museoiden kokoelmakeskus, Juicen kirjasto, Tampereen Tuomiokirkko, Lastenkulttuurikeskus Rulla, Kulttuuritalo Laikku, Finlaysonin kirkko, Työväenmuseo Werstas, Grafiikanpaja Himmelblau, Tallipiha, Taidekeskus Mältinranta, Olgan kellari, Museo Milavida, Sara Hildénin taidemuseo, Lenin-Museo, Suomen Nyrkkeilymuseo, Emil Aaltosen museo, Tampereen taidemuseo, Amurin museokortteli, Galleria Saskia, Hiekan taidemuseo ja Muumimuseo. Tapahtuman yhteistyökumppaneina toimivat NYSSE, Tamperelainen ja Visit Tampere.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisää tietoa:
Wilhelmiina Saikkonen
kulttuurituottaja
040 158 0325
wilhelmiina.saikkonen@tampere.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vapriikissa viihtyvät kaikenikäiset museovieraat. Voit tutustua kerralla yli kymmeneen näyttelyyn. Historiaa, luonnontieteitä ja tekniikkaa. Vapriikki kuuluu Tampereen historiallisiin museoihin, joita ovat myös Museo Milavida ja Amurin museokortteli.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vapriikki
Luento kummitustarinoista Vapriikissa25.9.2023 11:24:06 EEST | Tiedote
Vapriikin suosittuun Olipa kerran -näyttelyyn liittyvässä luentosarjassa kuullaan tällä viikolla karmaisevista kummitustarinoista. Keskiviikkona 27.9. kello 18 Rimma Erkko luennoi aiheesta Suomalaiset kummitustarinat ennen ja nyt.
Lasten oma museosunnuntai Vapriikissa20.9.2023 08:34:06 EEST | Tiedote
Tulevana sunnuntaina 24.9. Vapriikki kutsuu lapsia matkalle taikamaailmaan. Luvassa on työpajoja, opastuksia sekä satumaiset tanssiaiset. Pajoissa voi suunnitella taikamaailman kartan, lähettää postia pahiksille ja selvittää oman voimaeläimensä korteilta. Tanssiaisiin voi pukea ylleen hienoimman prinsessamekon tai satuolennon juhla-asun! Kaikki lastenlipulla 7 € sisään koko päivän.
Vapriikki avasi Tampere 1918 sisällissotamuseo -sivuston11.9.2023 10:40:35 EEST | Tiedote
Vapriikin suosittu Tampere 1918 -näyttely sulkeutui syyskuun alussa 2023. Jo 15 vuotta esillä olleiden harvinaisten museoesineiden piti päästä huoltotauolle, ja myös näyttelytila on menossa remonttiin. Vapriikki ei silti hylkää Tampereelle tärkeää aihetta. Uusi Tampere 1918 sisällissotamuseo -sivusto tarjoaa nyt tietoa sisällissodan tapahtumista Tampereella 3D-mallinnettujen virtuaalielämysten ja pelillisyyden sekä artikkeleiden, kuvien ja videoiden välityksellä.
Satumaisia luentoja Vapriikissa4.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Vapriikin suosittuun Olipa kerran -näyttelyyn liittyvä luentosarja alkaa keskiviikkona 6.9. kello 18. Kuuden luennon sarjassa perehdytään mm. satututkimukseen, kissasatuihin, kummitustarinoihin sekä tämän päivän tieodstaviin satuihin. Luennoille on vapaa pääsy. Ennen luentoja pääsylipun lunastaneet voivat osallistua klo 17 yleisöopastukselle Olipa kerran -näyttelyyn.
Tampere 1918 -näyttely siirtyy verkkoon22.8.2023 09:08:33 EEST | Tiedote
Vapriikin suosittu Tampere 1918 -näyttely sulkeutuu 3.9.2023. Näyttely on vuodesta 2008 alkaen saanut paljon kiitosta niin kävijöiltä kuin historian ja museoalan ammattilaisilta. Jo 15 vuotta esillä olleiden harvinaisten museoesineiden on päästävä huoltotauolle, ja myös näyttelytila on menossa remonttiin. Viimeisten viikkojen aikana museossa on luvassa yleisöopastuksia ja draamakierroksia näyttelyyn sekä Vapriikin kuva-arkiston luento.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme