Vaasassa kuullaan huippukuoroja ja kansainvälisen tilausteoksen kantaesitys
9.5.2023 15:35:00 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote

Kuorofestivaalin pääesiintyjinä nähdään muun muassa helsinkiläinen Kamarikuoro Kampin Laulu sekä Suomen Mieskuoroliiton edustuskuoro Liiton Miehet. Festivaalilla kuullaan myös ruotsalaisen säveltäjän Jacob Mühlradin kansainvälisen tilausteoksen kantaesitys, joka saa tänä keväänä ensiesityksensä myös Kanadassa, Singaporessa ja Etelä-Afrikassa.
–Lasten ohjelmistoon panostetaan isolla yhteiskonsertilla Tuomo Rannankarin ja Vaasan kaupunginorkesterin kanssa. Pääesiintyjät muuten edustavat laajasti suomalaisen kuorokentän ajankohtaisia mielenkiintoisimpia ilmiöitä, kertoo festivaalin taiteellinen johtaja Kristian Heberg.
Pääkonsertteja moneen makuun
Suomen Mieskuoroliiton edustuskuoro Liiton Miehet julkaisee ensimmäisen levynsä kuorofestivaalin yhteydessä. Rajalla -levynjulkaisukonsertti on perjantaina 19.5. klo 18 Vaasan Kaupungintalolla. Monipuolisessa ohjelmistossa on teoksia muun muassa Lauri Mäntysaarelta, Juhani Komulaiselta ja Lauri Kilpiöltä. Kuoron taiteellisena johtajana toimii maamme terävimpään kuoronjohtajien kärkeen kuuluva Paavo Hyökki.
Kamarikuoro Kampin Laulu tuo Vaasaan Euroopan ensiesityksen ruotsalaisen nousevan säveltäjätähden Jacob Mühlradin teoksesta Ay Li Lu (somewhere in infinity). Teoksessa Mühlrad punoo yhteen jiddishinkielisen kehtolaulun ja äärettömän luvun π, Pi. Konsertin muu ohjelmisto myötäilee kehtolauluteemaa, ja illan aikana kuullaan Kuulan Venelaulun, Maasalon Tuutulaulun ja Rautavaaran Halavan himmeän alla -sarjan kaltaisia klassikoita aina aikamme musiikkiin. Konserttia lauantaina 20.5. klo 19 Vaasan Kaupungintalolla johtaa Kampin Laulun taiteellinen johtaja Saara Aittakumpu.
Lastenkonsertissa lauantaina 20.5. klo 11 ja 13 esiintyvät vuonna 2019 lastenmusiikkitekijänä palkittu Tuomo Rannankari, Vaasan kaupunginorkesteri ja Vaasan musiikkiluokkien lapsikuoro. Koko perheen konsertissa Sininen pallo pohditaan, miten pidetään huolta yhteisestä leikkipaikasta eli maapallosta.
Vaasan kirkossa lauantaina 20.5. klo 17 kuultavan Peltomiehen rukous -konsertin kapellimestarina toimii Jorma Panula. Konsertissa esiintyy Seinäjoen kaupunginorkesterin jousikvartetti ja naiskuoro Tuulivoima, jonka solistina on baritoni Elja Puukko.
Pääkirjaston Draama-salissa perjantaina 19.5. klo 19 esiintyvä TAMK Choral Company on säkenöivä showkuoro, jonka tekemisessä korostuu yhdessä luominen laulun, liikkeen ja vahvan tarinankerronnan voimalla. Kuoron laulajat ovat Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijoita pääosin musiikkiteatterin sekä musiikkipedagogiikan aloilta. Esityksessä kuullaan musikaalikappaleita mm. Sondheimilta, Konnulta ja Kähärältä, Juicelta ja J. Karjalaiselta.
Sadan laulajan saksalainen messu ilmaiskonserttina
Ilmaiskonsertteja Vaasan Kuorofestivaalilla kuullaan mittava määrä. Lähes 60 kuoroa esiintyy yleisölle pääsymaksutta.
Sadan laulajan kuoro ja 40 muusikon jousiorkesteri esittää Vaasan kirkossa Franz Schubertin saksalaisen messun lauantaina 20.5. klo 12. Yhteisprojektissa on kuusi kuoroa ja kolme orkesteria sekä erillisiä laulajia ja muusikoita aina Kokkolasta Sulvalle ulottuvalta rannikkoalueelta. Projektia vetää Kronoby Sångkör ja johtajana on Tobias Elfving.
Tänä keväänä suosittu NON-STOP palaa Kauppakeskus Rewelliin. Kuorojen esityksiä kuullaan yhtämittaisesti perjantaina 19.5. klo 15.30–19 ja lauantaina 20.5. klo 11–18.40.
Tapahtuman avaa Kaupungintalolla järjestettävä avajaiskonsertti 18.5 ja festivaalin aikana laulu- ja kuoromusiikkia kuullaan kirkoissa, konserttisaleissa, kouluissa ja ravintoloissa. Festivaalin päätöskonsertti on sunnuntaina 21.5.
Kansainvälinen kuoromusiikin suurtapahtuma on avoin kaikille kuoroille ja lauluyhtyeille.
Katso koko ohjelma: vaasa.fi/kuorofestivaali
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuottaja Geir Byrkjeland, Vaasan kaupungin kulttuuri- ja kirjastopalvelut, p. 0400 56 4469, geir.byrkjeland@vaasa.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vasabornas lycka har hållits på samma nivå – goda gärningar ökar välbefinnandet19.3.2026 10:36:24 EET | Pressmeddelande
Vasa stads lyckoundersökning för år 2025 visar att invånarnas lycka fortfarande ligger på en stark nivå. Vasabornas nuvarande lyckonivå är 74,3/100, jämfört med 74,5 året innan. För fem år sedan låg lyckonivån på 69,6, vilket innebär att trenden tydligt är stigande. Även framtidstron är stark: när respondenterna ombads uppskatta sin egen lycka om fem år uppgick värdet till 79,3. Vasa stads lyckoundersökning har nu genomförts för sjätte gången, i samarbete med emeritusprofessor Markku Ojanen.
Vaasalaisten onnellisuus pysynyt samalla tasolla – hyvät teot lisäävät hyvinvointia19.3.2026 10:32:58 EET | Tiedote
Vaasan vuoden 2025 onnellisuustutkimus osoittaa, että kaupunkilaisten onnellisuus on edelleen vahvalla tasolla. Vaasalaisten tämänhetkinen onnellisuus on 74,3/100 pistettä, kun se vuosi sitten oli 74,5. Viisi vuotta sitten onnellisuus oli 69,6 pistettä, joten trendi on selvästi nouseva. Lisäksi usko tulevaisuuteen on vahvaa, sillä kysyttäessä vastaajien arviota omasta onnellisuudesta viiden vuoden päähän on luku 79,3. Vaasan kaupungin toteuttama onnellisuuskysely toteutettiin nyt kuudetta kertaa ja se toteutetaan yhteistyössä emeritusprofessori Markku Ojasen kanssa.
Vasa lyckoundersökning visar ungas positiva framtidstro19.3.2026 10:31:27 EET | Pressmeddelande
Vasa stads sjätte lyckoundersökning har publicerats. De mest intressanta resultaten gäller unga vuxnas upplevda lycka. Samtidigt som man i den nationella debatten har lyft fram forskningsresultat om ökat illamående bland unga och en minskad framtidstro, tyder resultaten från Vasa på att unga vuxna förhåller sig mer positivt till sin framtid än väntat.
Vaasan onnellisuustutkimuksesta paljastuu nuorten positiivinen tulevaisuudenusko19.3.2026 10:31:06 EET | Uutinen
Vaasan kaupungin kuudes onnellisuustutkimus on julkaistu. Sen kiinnostavimpia havaintoja ovat nuorten aikuisten onnellisuuteen liittyvät tulokset. Samaan aikaan kun valtakunnallisessa keskustelussa on nostettu esiin tutkimustuloksia nuorten pahoinvoinnin lisääntymisestä ja vähentyneestä tulevaisuudenuskosta, Vaasan tulokset antavat viitteitä siitä, että nuoret aikuiset suhtautuvat tulevaisuuteensa odotettua myönteisemmin.
Konstnärsträffar på Vasas museer under våren19.3.2026 09:48:49 EET | Pressmeddelande
På Vasas museer ordnas konstnärsträffar under våren. I mars ger Dragos Alexandrescu en översikt över sina trettio år inom konst, och i april berättar ett av den finländska seriekonstens ledande namn Juliana Hyrri om sitt arbete och sina verk.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme





