Väitös 12.5.2023: Liikunnan ja saunomisen yhdistäminen kannattaa
9.5.2023 08:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Säännöllinen liikunta on tutkitusti toimiva keino parantaa terveyttä ja ehkäistä erilaisia sairauksia. Lämpöhoidon ja suomalaisen saunomisen terveyshyötyjä ei kuitenkaan vielä tunneta hyvin, vaikka saunomisen historia on pitkä ja suosio kasvanut maailmanlaajuisesti.
Infrapunasaunan säännöllisen käytön on aiemmin osoitettu parantavan sydänsairauksista kärsivien potilaiden terveydentilaa ja joissakin tutkimuksissa on myös havaittu, että suorituskyky on parantunut urheilijoilla, jotka ovat saunoneet säännöllisesti harjoittelun jälkeen. Tutkimukset saunomisen vaikutuksista väestötasolla ovat kuitenkin olleet melko vähäisiä.
LitM Earric Lee osoitti väitöskirjassaan, että saunominen voi saada aikaan positiivisia vaikutuksia sydän- ja verenkiertoelimistössä. Vaikutuksia voidaan vielä tehostaa, jos saunominen tehdään liikuntasuorituksen jälkeen.
– Ensimmäinen tekemämme tutkimus osoitti, että kaksi vartin mittaista saunomista, joiden välissä on lyhyt jäähdyttelytauko, alensi verenpainetta ja verisuonten jäykkyysindeksejä. Vaikutukset pitkittyivät, jos 15 minuuttia ennen saunomista tehtiin lisäksi lyhyt aerobinen liikuntasuoritus, Earric kertoo ja jatkaa:
– Liikunnalla ja saunomisella voi olla yhteisvaikutuksia, jotka johtavat parempiin sydän- ja verisuoniadaptaatioihin eli sopeumiin verrattuna siihen, mitä säännöllinen liikunta yksin tekisi.
On todettu, että liikuntasuorituksen jälkeen verisuonten kasvuun liittyvät tekijät ja insuliiniherkkyys lisääntyvät sekä veren rasva-arvot ja verenpaine laskevat.
Toisessa osatutkimuksessa vähintään yhden sydän- ja verisuonitautiriskitekijän omaavia keski-ikäisiä aikuisia osallistui kahdeksan viikon mittaiseen liikuntainterventioon, jossa noudatettiin UKK-instituutin kansallisten ohjeiden liikuntasuosituksia. Toinen osallistujaryhmä kävi säännöllisesti liikunnan jälkeen saunomassa 15 minuutin ajan, kun taas toinen ryhmä harrasti liikuntaa ilman saunomista.
– Tutkimus osoitti, että säännöllinen liikunta pystyi parantamaan sydän- ja verenkiertoelimistön kuntoa ja pienentämään painoindeksiä. Säännölliseen liikuntaan yhdistetty saunominen paransi kuitenkin sydän- ja verenkiertoelimistön kuntoa enemmän ja myös systolinen verenpaine ja kokonaiskolesteroliarvot laskivat, Earric tiivistää.
Earric Leen liikuntalääketieteen väitöskirja "Alterations to Cardiovascular Function from Sauna Bathing, and Exercise and Sauna in Populations with Cardiovascular Risk Factors" tarkastetaan 12.5.2023 klo 10.00 Agorassa salissa Ag B222.1 (Gamma). Vastaväittäjänä toimii professori Hans Hägglund (Uppsalan yliopisto) ja kustoksena dosentti Juha Ahtiainen (Jyväskylän yliopisto). Väitös on englanninkielinen.
Väitöskirja on julkaistu verkkojulkaisuna JYU Dissertations 638, Jyväskylä 2023, ISSN 2489-9003, ISBN 978-951-39-9555-3 (PDF) ja se on luettavissa JYX-julkaisuarkistossa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-9555-3.
Väitöskirjaa on tukenut Suomen Kulttuurirahasto.
Earric Lee on suorittanut liikuntabiologian maisterin tutkinnon Jyväskylän yliopistossa ja on tällä hetkellä mukana useissa muissa tiedekunnan tutkimushankkeissa.
Lisätietoja
Earric Lee
LitM
Liikuntatieteellinen tiedekunta
+358449574820
earric.m.lee@jyu.fi (yhteydenotot englanniksi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura-Maija Suur-Askolaviestinnän asiantuntija
Puh:+358505628202laura-maija.m.a.suur-askola@jyu.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Elintavat ja -olot voivat vauhdittaa biologista vanhenemista jo varhaisaikuisuudessa24.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkijat havaitsivat, että biologinen vanheneminen voi kiihtyä jo varhaisaikuisuudessa. Vanhenemista voivat vauhdittaa elintapojen lisäksi elinympäristöön liittyvät tekijät. Tutkimuksessa lapsuuden ja nuoruuden elintapa- ja ympäristöaltisteet selittivät noin 28 prosenttia biologisen iän vaihtelusta 22-vuotiaana.
Euroopan vanhat metsät puntarissa Brysselissä: Tutkijat ja EU-päättäjät saman pöydän ääressä keskustelemassa23.9.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Miten Euroopan jäljellä olevat vanhat metsät tunnistetaan ja miten niiden suojelu voidaan varmistaa? Tervetuloa seuraamaan etänä 29.9.2026 järjestettävää tilaisuutta, jossa pohjoismaiset ja baltialaiset tutkijat esittelevät uuden tutkimukseen perustuvan viitekehyksen vanhojen metsien tunnistamiseen Pohjois-Euroopassa. Tilaisuudessa tarkastellaan myös Euroopan unionin mahdollisuuksia varmistaa, että jäsenmaat toteuttavat unionin biodiversiteettitavoitteita yhdenmukaisesti ja tieteelliseen näyttöön perustuen.
Jyväskylän yliopisto kutsuu keskisuomalaiset mukaan laajaan terveystutkimukseen23.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto on käynnistänyt laajan tutkimuksen, jossa kerätään tietoa keskisuomalaisten elämäntavoista. Kutsu kyselytutkimukseen lähetetään kaikille Keski-Suomen Biopankkiin näytteen ja yhteydenottoluvan antaneille henkilöille syksyn aikana. Tutkimukseen voi edelleen tulla mukaan antamalla biopankkinäytteen syksyn aikana. Erityisesti tutkimukseen toivotaan mukaan lisää työikäisiä ja nuoria aikuisia.
Nuoret aikuiset jakavat väärää tietoa sosiaalisista syistä, eivät tietämättömyydestä22.9.2026 12:03:58 EEST | Tiedote
Nuoret aikuiset jakavat sosiaalisen median väärää tietoa ennen kaikkea siksi, että se palvelee heidän sosiaalisia tarpeitaan – eivät sen takia, että he eivät osaisi käyttää mediaa. Tämä selviää Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun professori Vilma Luoma-ahon ja Oklahoman yliopiston apulaisprofessori Xiaochen Zhangin tuoreesta kansainvälisestä tutkimuksesta, joka julkaistiin arvostetussa Information, Communication & Society -tiedelehdessä.
Viisi vinkkiä Tutkijoiden yön ohjelmasta – näitä ei kannata ohittaa!22.9.2026 10:49:34 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yö palaa Jyväskylään jälleen perjantaina 25.9.2026 ja mukana on yliopiston lisäksi myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk. Luvassa on monipuolista ja opettavaista tekemistä kaikenikäisille tiedonjanoisille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
