Kevytpuutarhat saapuivat Hämeenmaan myymälöihin
8.5.2023 14:50:32 EEST | Osuuskauppa Hämeenmaa | Tiedote

Kevytpuutarhan pop up -myymälät ovat nousseet jälleen tänä keväänä 14 Hämeenmaan myymälän pihalle. Pop upien myötä puutarhatuotteita ja kesäkukkia on saatavilla myös niissä myymälöissä, joista ei varsinaista kesäpihaa löydy. Laajempi kesäpiha löytyy Hämeenmaalla Prisma Riihimäeltä, Prisma Forssasta ja Lahden Prisma Holmasta. Launeen Prismaan on puolestaan auennut kesäkukkamyymälä.
Suurempien myymälöiden kesäpihoilla on saatavilla laajempi valikoima tuotteita, muun muassa perennoja ja puuvartisia monivuotisia kasveja. Suosikkituotteet ovat kuitenkin samoja lähes myymälästä riippumatta. Asiakkaiden suosikkeja ovat esimerkiksi orvokkiamppelit, terassihortensiat ja mullat.
Pop upit ovat avanneet oviaan säiden mukaan huhtikuun loppupuolella. Puutarhamyynnin sesonki käynnistyy toden teolla toukokuussa: vilkkaita myyntipäiviä ovat perinteisesti olleet esimerkiksi äitienpäiväviikonlopun lauantai ja helatorstai.
Puutarhan pop upit ovat saaneet asiakkailta positiivisen vastaanoton. Erityisesti pienemmillä paikkakunnilla on iloittu siitä, ettei kesäkukkia ole tarvinnut lähteä hakemaan kauempaa, vaan ne saa ostettua omalta kylältä muiden ostosten yhteydessä.
Hämeenmaan kevytpuutarhan pop up -myymälät kesäkaudella 2023
- ABC Padasjoki
- Sale Artjärvi
- Sale Hollola
- Sale Hämeenkoski
- Sale Läyliäinen
- Sale Myrskylä
- Sale Renko
- Sale Ryttylä
- Sale Vierumäki
- S-market Hartola
- S-market Iittala
- S-market Lammi
- S-market Loppi
- S-market Padasjoki
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Hämeenmaa – 177 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 177 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
Uusi S-Pankin palvelupiste Hämeenlinnan Innoparkissa12.2.2026 09:03:00 EET | Tiedote
Hämeenlinnaan on avattu toinen Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -piste. Piste palvelee ajanvarauksella Innopark 2 -rakennuksessa osoitteessa Vankanlähde 7.
Hämeenmaan myynti on jatkanut vahvaa kasvuaan3.2.2026 11:00:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaan vuosi 2025 oli onnistunut. Asiakasomistajille maksettiin ennätyssumma rahaa bonuksina, ja vuoden lopussa Hämeenmaalla oli noin 179 000 asiakasomistajaa. Isoja investointeja tehtiin niin Kanta- kuin Päijät-Hämeessäkin. Hämeenmaalla oli vuoden lopussa 3 257 työntekijää. Osuuskaupan koko henkilöstö saa ylimääräisen tulospalkkion viime vuodesta.
10 000 euroa suurempi tukipotti ja entistä enemmän tuen saajia – Ilmoittautuminen Kannustajat-ohjelmaan alkaa 1.2.29.1.2026 13:32:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaa tukee jälleen Kannustajat-ohjelman kautta lasten ja nuorten harrastustoimintaa Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Tänä vuonna tukisumma nostetaan 80 000 euroon, ja tukea jaetaan entistä useammalle toimijalle.
Paalutuskone jyskyttää Prisma Heinolan työmaalla – helmikuussa alkaa perustusurakka15.1.2026 10:30:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaa käynnisti viime vuoden lopulla uuden Prisman rakentamisen Heinolan Tähtiniemeen. Heinolan Prisman avajaisia vietetään keväällä 2027.
Prisma Laune uudistuu entistä paremmaksi2.1.2026 12:31:00 EET | Tiedote
Lahden Prisma Launetta uudistetaan alkuvuoden aikana. Uudistustyöt alkavat näkyä asiakkaille heti tammikuun alussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



