Maantie 370 välillä Ahlmanintie-Kuusanlammentie katkaistaan liikenteeltä Kouvolassa 15.5. - 21.5. 2023
Maantie 370 katkaistaan liikenteeltä tiellä tehtävän rumputyön vuoksi. Kiertotie on järjestetty Valkealantien ja Kuusanlammentien kautta. Tie avataan liikenteelle heti kun mahdollista, mutta viimeistään 21.5.2023 klo 16.
Hanke sijaitsee Kouvolan kaupungin alueella maantien 370 varressa Talonpojantien ja Kuusanlammentien välillä Kouvolan raviradan välittömässä läheisyydessä. Suunnitelmassa jalankulku ja pyöräily poistetaan tien pientareilta ja siirretään maantien varteen rakennettavalle erilliselle jalankulku- ja pyöräilyväylälle ja eteläpäässä katuverkolle. Maantielle esitetään joitakin ajoneuvoliikenteen järjestelyjä. Raviradan liittymää siirretään noin 100 metriä nykyistä pohjoisemmaksi ja liittymään toteutetaan väistötila. Ratkaisulla varmistetaan liikenneturvallisuus erityisesti tapahtumien aikaan, jolloin raviradan huoltoalueelle jonottava liikenne on haitannut nykytilanteessa maantien 370 liikennettä.
Rakentaminen alkoi 3.4.2023 ja urakka on valmis heinäkuussa 2023. Hanke toteutetaan Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ja Kouvolan kaupungin yhteishankkeena. Urakoitsijana kohteessa toimii GRK Suomi Oy ja urakan valvonnasta vastaa TL-InfRa Oy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
- Projektipäällikkö Matti Ruoti, Kaakkois-Suomen ELY-keskus, puh. 0295 029 043
- Työnjohtaja Oskari Härkin, GRK Suomi Oy, 0. 040 481 2451
Tietoja julkaisijasta
Kaakkois-Suomen ELY-keskusKauppamiehenkatu 4 (PL 1041)
45101 Kouvola
0295 029 000http://www.ely-keskus.fi/kaakkois-suomi
Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan elinvoimainen, kestävä ja saavutettava Kaakkois-Suomi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Pitkäaikaistyöttömyys kasvaa Kaakkois-Suomessa23.12.2025 08:22:04 EET | Tiedote
Työttömien määrä Kaakkois-Suomessa kasvoi marraskuussa vuodentakaiseen verrattuna. Lomautettuja oli vähemmän kuin vuosi sitten, mutta lokakuusta lomautukset lisääntyivät. Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi huomattavasti − eniten Kouvolan seudulla. Työpaikkoja oli avoinna suunnilleen saman verran kuin vuosi sitten. Palveluista vain kuntouttavan työtoiminnan ja omaehtoisen opiskelun osallistujamäärät nousivat.
Yritystoimintaa ja alueen kehittämistä rahoitettiin Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa noin 64 miljoonalla eurolla16.12.2025 10:49:17 EET | Tiedote
Tänä vuonna marraskuun loppuun mennessä Etelä-Karjalaan ja Kymenlaaksoon myönnettiin erilaisia Euroopan Unionin ja kansallisia yritys- ja hankerahoitustukia yhteensä 24 miljoonaa euroa. Lisäksi alueen elinvoimalle tärkeää valtion maantieverkkoa ylläpidettiin ja korjattiin lähes 40 miljoonalla eurolla.
Kouvolassa välillä Rantinsuonpolku – Vennantie on poistettu suoraan valtatielle 6 johtavat yksityistieliittymät28.11.2025 09:20:50 EET | Tiedote
Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen valtatien 6 parantaminen välillä Tykkimäki-Kuivala, Kouvola -rakennusurakka on valmistunut yksityistiejärjestelyiden osalta.
Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi on nimitetty Satu Mäkelä27.11.2025 14:16:27 EET | Tiedote
Valtioneuvosto nimitti 27.11.2025 kymmenelle elinvoimakeskukselle ylijohtajat ajalle 1.1.2026–31.12.2030. Valtion aluehallinnon uudistuksessa perustetaan 10 alueellista elinvoimakeskusta. Elinvoimakeskukset perustetaan nykyisten elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskusten) pohjalta. Uudistuksen myötä nykyiset 15 ELY-keskusta lakkaavat.
Kaakkois-Suomen maanteillä tehdään reunapaalumuutoksia25.11.2025 10:07:00 EET | Tiedote
Väylävirasto on julkaissut uuden ohjeen reunapaalujen käytöstä ja laatuvaatimuksista. Ohjeistuksen muutokset johtavat siihen, että kaikki Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueen reunapaaluosuudet käydään läpi, ja paalut joko poistetaan tai vaihdetaan. Poistettavat paalut korvataan talvi- ja pimeän ajaksi aurausviitoilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme