Suomen Yrittäjät

Kutsu tiedotusvälineille: Yli tuhat kuntavaikuttajaa koolla Lahdessa 24.–25.5.: Missä maakunnassa on vahvin elinvoima?

Jaa
Missä maakunnissa on vahvin elinvoima ja miten se rakentuu? Miten kunnat ja yritykset saavat yhdessä virtaa vihreästä siirtymästä? Muun muassa näistä asioista keskustellaan kunta-alan huipputapahtumassa Suomen Yrittäjien Kunnallisjohdon seminaarissa Lahdessa 24.–25.5.2023. Teemana on tänä vuonna vihreä siirtymä.

Suomen Yrittäjien perinteinen kuntatapahtuma kokoaa yhteen yli tuhat kuntajohtajaa, kuntien johtavaa luottamushenkilöä ja yrittäjävaikuttajaa kaikkialta Suomesta.

Keskiviikkona 24.5. julkistetaan Yrittäjien Elinvoimabarometri -kyselyn tulokset kello 16 ja palkitaan yrittäjien mielestä elinvoimaisin maakunta. Kyselyyn on vastannut reilut 4 800 yrittäjää. Sivustolla yrittajat.fi/elinvoimabarometri2023 on saatavissa valtakunnallinen ja maakuntakohtaiset tulostiedot kello 16.15.

Seminaarissa puhujina ovat mm. yrittäjä Kirsi Piha, pääekonomisti Juhana Brotherus, professori Arto O. Salonen, tutkimusjohtaja Timo Aro ja Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen.

Asiapitoisen ohjelman lisäksi vietetään verkostoitumisilta yhdessä.

Milloin ja missä?

Seminaari järjestetään Lahden Sibeliustalolla 24.–25.5.2022. Tapahtuma alkaa lounaalla 10.30 ja päättyy seuraavana päivänä lounaaseen 13.15.

Median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan seminaaria. Tutustu ohjelmaan tarkemmin. Tapahtumaa ei lähetetä verkossa.

Median lounastilaisuus

Median edustajat ovat tervetulleita lounaalle keskiviikkona 24.5. kello 10.30–11.30 tapahtumapaikan Saunakabinettiin 4. kerroksessa. Käynti päänaulakoiden takana sijaitsevalla hissillä.

Medialounaalla alustamassa ovat Suomen Yrittäjistä puheenjohtaja Petri Salminen ja toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sekä Päijät-Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Heta Vihervirta-Vuontelo.

Medialounaalla kerrotaan, mitä pienet ja keskisuuret yritykset odottavat uudelta hallitukselta. Lounaalla paljastetaan, miten reilut 4 800 yrittäjää arvioi maakuntien elinvoimaa mikä maakunta pärjäsi parhaiten. Tulokset ovat julkaisuvapaita kello 16.30.

Tapahtuma-ajan median vapaassa käytössä työskentelyyn on tila nimeltään pääsalin lämpiö. 1. kerros.

Kuvia median vapaassa käytössä

Media voi käyttää tapahtuman kuvia, jotka ovat saatavissa osoitteessa https://yrittajat.kuvat.fi/kuvat/. Yrittäjien Elinvoimabarometri -kyselyn palkintojenjaon kuvat tulevat sivustolle keskiviikkona 18.5. kello 18 mennessä.

Median ilmoittautuminen tapahtumaan & lounaalle sekä yhteystiedot

Toimittajien ja kuvaajien ilmoittautumiset sekä sopivien haastateltavien etsintä: viestintäjohtaja Janika Tikkala, janika.tikkala@yrittajat.fi, p. 046–9234386, Suomen Yrittäjät. Mainitsethan, jos osallistuvat myös lounaalle. Kerro samalla mahdollinen erikoisruokavaliosi. Ilmoittautumiset pyydetään 19.5. mennessä.

Tapahtuman järjestelyt ja ohjelma: liiketoimintapäällikkö Panu Pikkusaari panu.pikkusaari@yrittajat.fi, p. 050 527 1618, Suomen Yrittäjät

Yrittäjien Elinvoimabarometrin tulokset: Tanja Matikainen, kunta- ja elinkeinoasioiden päällikkö tanja.matikainen@yrittajat.fi, p. 0400 866 648, Suomen Yrittäjät

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät
Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI

09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Työelämägallup: Ulkomainen työvoima saa enemmän tukea kuin vastustusta – suhdanteet muuttaneet asenteita7.7.2025 09:30:00 EEST | Tiedote

Työelämägallupin vastaajista 44 prosenttia katsoo, että Suomeen tarvitaan lisää ulkomaista työvoimaa, kun vastustajia on 38 prosenttia vastaajista. Kannattajien osuus on laskenut merkittävästi syyskuusta 2023, jolloin vastaava luku oli 58 prosenttia. – Kun talous hidastuu ja työllisyysnäkymät heikentyvät, ulkomainen työvoima aletaan nähdä ennemmin kilpailijana kuin tarpeellisena vahvistuksena, arvioi johtaja, pääekonomisti Juhana Brotherus Suomen Yrittäjistä.

Työelämägallup: Vain joka viides kannattaa jäsenmaksujen vähennysoikeuden poistoa5.7.2025 07:16:00 EEST | Tiedote

Työelämässä olevista 66 prosenttia vastustaa hallituksen esitystä poistaa työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus, kun taas 22 prosenttia kannattaa sitä. Vahvin kannatus löytyy yrittäjien joukosta, ja vähäisin tuki työntekijöiltä. Joka kymmenes arvioi, että muutos vaikuttaisi omaan jäsenyyteen liitossa, mutta 68 prosenttia uskoo, ettei vaikutusta olisi. Erityisesti nuoret kokevat vaikutusta. Heistä 14 prosenttia kertoo muutoksen vaikuttavan jäsenyyteensä.

Yrittäjät: Ansiotuloverotus kevenee – toiminimiyrittäjien veronkiristys peruttiin26.6.2025 12:05:18 EEST | Tiedote

Hallitus lähetti tänään lausunnoille veropaketin, joka keventää ansiotuloverotusta kaikissa tuloluokissa. Yrittäjien vaatimuksen mukaisesti hallitus perui aikeensa poistaa kaavamainen työhuonevähennys toiminimiyrittäjiltä. Kaavamaisen työhuonevähennyksen poisto olisi tarkoittanut verotuksen kiristymistä tuhansilla yksinyrittäjille ansiotuloveron kevennyksestä huolimatta. Lisäksi hallitus esittää, että eri järjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus poistetaan, mikä koskee myös Suomen Yrittäjien jäseniä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye