Kotipizza kutsui Helsingin ruokalähetit pizzalle
Suomalainen ja pohjoismaiden suurin pizzaketju Kotipizza tarjosi maanantaina 8.5.2023 Helsingin alueella toimiville ruokaläheteille ilmaiset pizzat. Ruokalähetit saivat käydä syömässä siihen aikaan päivästä, kun se heille parhaiten sopi. Pizzaa sai yli 20 Kotipizzasta eri puolilla kaupunkia. Ravintolat oli valittu alueilta, joissa ruokalähettejä liikkuu yleensä paljon.
“Lähetit tekevät raskasta ja monien meidän arjen – ja miksei juhlankin – pyörimisen kannalta arvokasta työtä. Halusimme osoittaa heille arvostusta, ja kertoa, että olemme kaikkien lähettien puolella laukun väriin katsomatta”, toimitusjohtaja Heidi Stirkkinen sanoo.
Ruokalähettipalveluita toimii eri puolilla Suomea, mutta eniten isoissa kaupungeissa, pääkaupunkiseudulla ja erityisesti Helsingissä. Tästä syystä Helsinki valikoitui toteutumispaikaksi.
“Asiakkaat ovat viime vuosina ottaneet ruokalähettipalvelut omakseen, ja ne ovat tärkeitä myös ravintoloille. Samaan aikaan ruokalähetit tekevät liian usein työtä olosuhteissa, jotka eivät kestä päivänvaloa. Tilanteen korjaamista ei pidä jättää kuljetuspalveluita käyttävien kuluttajien eikä etenkään lähettien itsensä vastuulle. Tärkeää on, että asiasta käydään julkista keskustelua, joka lopulta johtaa eri osapuolten oikeudenmukaiseen kohteluun”, Stirkkinen toteaa.
”Ravintolamme lähtivät mukaan innolla. Videokutsuja lähetettiin somekanavissa monella eri kielellä, jotta saavuttaisimme varsin liikkuvaiset ruokalähetit. Videoiden lisäksi jaoimme ruokaläheteille flyereita eri puolilla kaupunkia”, Stirkkinen kertoo.
Eri arvioiden mukaan Suomessa työskentelee reilut 10 000 ruokalähettiä, joista yli 400 otti kutsun vastaan ja kävi pizzalla Kotipizza-ravintoloissa maanantain aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Heidi Stirkkinen, 020 771 6202
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Kotipizza
Kotipizza on suomalainen ja Pohjoismaiden suurin pizzaketju. Vuonna 1987 perustetulla ketjulla on 305 ravintolaa ympäri Suomen. Kaikki Suomen Kotipizza-ravintolat ovat franchisingperiaatteella toimivia, itsenäisten franchisingyrittäjien johtamia ravintoloita. Kotipizza-ravintolat kuljettavat pizzansa itse ja pizzalähetit ovat työsuhteessa ravintolaan.
Kotipizza Group Oy
Kotipizza-ketjua hallinnoi Kotipizza Oyj, joka kuuluu Kotipizza Groupiin. Konserniin kuuluvia yhtiöitä ovat myös artesaaniburgereita valmistava The Social Burger Joint Oy ja hankinta- ja logistiikkaorganisaatio Helsinki Foodstock Oy, joka toimittaa vastuulliset raaka-aineet konsernin ravintolaketjuille. Kotipizza Group on osa norjalaista Orkla-konsernia, jonka toiminnan pohjana ovat kestävät arvot.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kotipizza Group Oy
Kotipizzan valikoima laajenee – tulossa ketopizzapohja15.9.2023 08:47:47 EEST | Tiedote
Kotipizza on kehittänyt ketoilijoille sopivaa pizzapohjaa yli kahden vuoden ajan asiakkaiden palautteiden ja toiveiden pohjalta. Nyt Kotipizza lanseeraa Ketoinen Oy:n kanssa täysin uuden viljattoman ja gluteenittoman ketopizzapohjan.
Kotipizza-ketju palkitsi yrittäjiään Talvipäivät-tapahtumassa30.3.2023 13:16:35 EEST | Tiedote
Kotipizza-ketju palkitsi yrittäjiään eri puolilta Suomea erinomaisista myynneistä ja tasavuosista Kotipizza-yrittäjänä. Palkinnot jaettiin Kotipizzan vuosittaisessa Talvipäivät-tapahtumassa, joka päättyi tänään.
Kotipizza on suomalaisten mielestä vastuullisin ravintola-alan brändi21.3.2023 11:45:00 EET | Tiedote
Euroopan laajimman vastuullisuuteen keskittyvän bränditutkimuksen Sustainable Brand Index mukaan suomalaiset mieltävät Kotipizzan ravintola- ja kahvila alan vastuullisimmaksi brändiksi – jo toista vuotta peräkkäin.
Vuoden Kotipizza-yrittäjät palkittiin Franny Awards -tapahtumassa 20.3.2023 06:00:00 EET | Tiedote
Kotipizza-ketju on palkinnut franchisingyrittäjät Kati Rusasen ja Pasi Rajalan vuoden yrittäjinä Suomen Franchising-yhdistyksen Franny Awards -tilaisuudessa. Yrittäjät palkittiin liiketoimintansa kehittämisestä ja panostuksesta kasvuun.
Kuluttajat haluavat nyt uudelleenkäytettävät pizzalaatikot – Kotipizza ja Kamupak testaavat ensimmäisenä Suomessa22.9.2022 09:00:00 EEST | Tiedote
Kotipizza käynnistää syksyn 2022 aikana yhteistyössä suomalaisen kiertotalouden startup-yritys Kamupakin kanssa kokeilun, jossa asiakkaat voivat testata uudelleenkäytettäviä pizzalaatikoita noutaessaan pizzansa valitusta Kotipizza-ravintolasta. Kotipizza kokeilee ensimmäisenä Suomessa uudelleenkäytettäviä Kamupakin pizzabokseja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme