OX2

OX2 ja Kokkolan Satama yhteistyöhön edistämään merituulivoimapuisto Laineen valmistelua

Jaa
Uusiutuvan energian yhtiö OX2 sekä Kokkolan Satama ovat sopineet Pohjanlahdelle sijoittuvan merituulivoimahanke Laineen rakentamiseen ja huolto- sekä käyttötoimintojen suunnitteluun ja valmisteluun liittyvästä yhteistyöstä. Yhteistyön tarkoituksena on edistää merituulivoimahanketta Kokkolan Sataman toimintoja hyödyntäen ja kehittäen.

Kokkolan Satama ja OX2 tulevat yhteistyön myötä työskentelemään tiiviissä yhteistyössä merituulihanke Laineen sujuvan ja kustannustehokkaan rakentamisen ja ylläpidon eteen. OX2:n teollisen mittakaavan Laine-merituulivoimahanke sijoittuu Pohjanlahdelle, Kokkolan ja Pietarsaaren edustalla olevalle Suomen talousvyöhykkeelle. Yhteistyön tuloksena Kokkolan Sataman toimintoja tullaan kehittämään ja hyödyntämään Laineen hankkeen myötä.

”Satamilla on merituulivoimassa avainasema ja onkin tärkeää suunnitella yhteistyössä, miten eri toiminnot saadaan parhaiten toteutettua ja yhteensovitettua. Kokkolan satama on Laine-hankkeeseen nähden hyvällä sijainnilla ja yhteistyömme vie hankkeen askeleen lähemmäs toteuttamista”, sanoo Laineen projektipäällikkö Olli Takalammi OX2:lta.

Laineen lisäksi OX2:n ja Kokkolan Sataman yhteistyö ulottuu myös OX2:n Pohjanmaan maakunnissa sijaitseviin maatuulivoimahankkeisiin.

”Olemme erittäin tyytyväisiä päästessämme suunnittelemaan ja valmistelemaan näin mittavaa hanketta yhteistyössä OX2:n kanssa. Pitkäjänteisen kehittämisen ansiosta pystymme tarjoamaan jo tänä päivänä ylivertaisen satamainfran, joka palvelee niin maatuulivoima- kuin merituulivoimahankkeita. Yhteistyö OX2:n kanssa edesauttaa meitä ottamaan seuraavat askeleet satamainfran kehittämisessä”, sanoo Kokkolan Sataman toimitusjohtaja Torbjörn Witting.

Laine-hanke käsittää maksimissaan 150 tuulivoimalaa, joiden vuosittainen sähköntuotanto on noin 11 terawattituntia (TWh). Tämä on enemmän kuin Olkiluoto 2 tuotti vuonna 2020 (7,3 TWh). Merituulipuisto on suunniteltu liitettävän Fingridin kantaverkkoon kahteen eri pisteeseen. Sähkö tuodaan maihin merikaapeleilla ja mantereella sähkönsiirto tehdään maakaapeleilla ja ilmajohdoilla. Hankkeessa tarkastellaan myös mahdollisuutta vihreän vedyn tuotantoon merialueilla.

OX2:n merituulipuistohanke Laine lyhyesti:

  • OX2 Finland Oy suunnittelee merituulivoimahanketta Pohjanlahdelle, noin 30 kilometrin päähän mantereesta ja 32 kilometrin päähän Pietarsaaresta. Lähimpiin saariin etäisyyttä on 24 kilometriä (Torsön).
  • Alueen pinta-ala on noin 450 km2.
  • Puistoon suunnitellaan maksimissaan 150 tuulivoimalaa, joiden lapojen pyyhkäisykorkeus merenpinnasta on enintään 270–370 m ja yksikköteho noin 15–25 MW.
  • Merituulivoimapuiston arvioitu vuosituotanto on noin 11 TWh.
  • Tällä hetkellä hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely on käynnissä.

Kokkolan satama lyhyesti

  • Kolmesta satamasta koostuva kokonaisuus, joka kuuluu Suomen viiden suurimman sataman joukkoon.
  • Kulkusyvyydeltään 14,2 metrin syväväylä mahdollistaa kaikkein suurimpien, eli Panamax- ja Capesize-kokoluokkiin kuuluvien alusten liikennöinnin.
  • Syväväylän lisäksi kattava satainfra nostureineen ja kenttäalueineen, joka palvelee tehokkaasti myös merituulivoimalakomponenttilogistiikan tarpeita.
  • Monipuolinen tavaraliikenne sisältää esimerkiksi kontti- ja irtotavaraliikenteen.
  • Osa Kokkolan suurteollisuusaluetta, Kokkola Industrial Parkia (KIP)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Projektipäällikkö Olli Takalammi, OX2, p. +358 400 913 788, olli.takalammi@ox2.com


Toimitusjohtaja Torbjörn Witting, Kokkolan Satama, p. +358 40 511 9595, torbjorn.witting@portofkokkola.fi

Tietoja julkaisijasta

OX2
OX2
Kansakoulukuja 1
00100 Helsinki

https://www.ox2.com/fi/

OX2 kehittää, rakentaa ja myy maa- ja merituulipuistoja sekä aurinkovoimapuistoja. Lisäksi OX2 hallinnoi valmiita tuuli- ja aurinkovoimapuistoja. OX2:n hankekehitysportfolio koostuu yhtiön itse käynnistämistä sekä muilta toimijoilta hankituista, eri vaiheissa olevista tuuli- ja aurinkovoimahankkeista. Yhtiö kehittää aktiivisesti myös muihin uusiutuvan energian teknologioihin, kuten vedyn tuotantoon ja energian varastointiin, perustuvia hankkeita. OX2 toimii Euroopassa kymmenellä markkina-alueella: Ruotsissa, Suomessa, Virossa, Liettuassa, Puolassa, Romaniassa, Ranskassa, Espanjassa, Italiassa ja Kreikassa. Vuonna 2022 liikevaihto oli noin 7,6 miljardia kruunua (n. 680 miljoonaa euroa). Yhtiöllä on noin 360 työntekijää ja sen pääkonttori on Tukholmassa, Ruotsissa. OX2 listautui Tukholman pörssin päälistalle huhtikuussa 2022. www.ox2.com

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta OX2

OX2 jatkaa hankealueiden satamien kanssa kumppanoitumista – OX2 ja Kaskisten satama yhteistyöhön edistämään merituulivoimapuisto Tyrskyn valmistelua6.9.2023 10:00:00 EEST | Tiedote

Uusiutuvan energian yhtiö OX2 ja Kaskisten satama ovat sopineet Pohjanlahdelle sijoittuvan merituulivoimahanke Tyrskyn valmisteluun liittyvästä yhteistyöstä. OX2 ja Kaskisten satama tulevat työskentelemään yhdessä merituulivoimapuiston niin rakentamisen kuin huolto- sekä käyttötoimintojenkin suunnittelun osalta. Tyrsky on yksi OX2:n kolmesta Pohjanlahdelle sijoittuvasta merituulivoimapuistohankkeesta.

OX2 ja Pietarsaaren Satama yhteistyöhön merituulivoimapuisto Laineen valmistelun edistämiseksi4.9.2023 10:00:00 EEST | Tiedote

Uusiutuvan energian yhtiö OX2 ja Pietarsaaren satama ovat sopineet yhteistyöstä valmistauduttaessa Pohjanlahdelle sijoittuvan merituulivoimapuisto Laineen etenemiseen. Pietarsaaren satama tulee olemaan keskeisessä roolissa tällä hetkellä suunnitteluvaiheessa olevan merituulivoimapuisto Laineen käytössä, ylläpidossa ja huollossa. Laine-hanke tukee Pietarsaaren sataman kehitystä ja alueen työllisyyttä vuosikymmeniksi eteenpäin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme