Administer vahvistaa toimintaansa Varkaudessa ostamalla Varkauden Educan tilitoimistoliiketoiminnan
10.5.2023 08:30:00 EEST | Administer Oyj | Tiedote
Administer Oyj ja Varkauden Educa Oy ovat sopineet liiketoimintakaupasta, jolla Administer ostaa Varkauden Educa Oy:n tilitoimistoliiketoiminnan. Administerillä on jo oma, viime vuonna hankittu tilitoimisto- sekä palkkahallintopalveluja tarjoava toimisto Varkaudessa ja liiketoimintakauppa vahvistaa yhtiön alueellista toimintaa.
Administerin tavoitteena on palvella asiakkaita mahdollisimman lähellä, työllistää Suomessa ja laajentua valtakunnallisesti sekä kansainvälistyä. Administer jatkaa uudella liiketoimintakaupalla kasvustrategiansa toteuttamista; vuonna 2022 liiketoimintakauppoja tehtiin yhdeksän ja tämä on vuoden 2023 toinen kauppa.
"Jatkamme edelleen Administerin kasvustrategian toteuttamista. Digitaalisuuden ohella paikallinen toiminta ja aluetuntemus ovat konsernimme syvää osaamista. Varkauden seutu on merkittävä talousalue, ja tällä kaupalla kasvatamme alueellista markkinapotentiaalia", sanoo Administer-konsernin toimitusjohtaja Kimmo Herranen.
"Näen liiketoimintakaupassa hyvää synergiaetua. Kaupan myötä voimme tarjota asiakkaillemme aiempaa kattavammat palvelut, mutta edelleen paikallisesti, lähellä asiakasta. Liiketoimintakaupan myötä saamme varmistettua tilitoimistoliiketoimintamme jatkuvuuden", Varkauden Educa Oy:n perustaja ja omistaja Kirsti Tamminen sanoo.
Lisätiedot:
Kimmo Herranen
toimitusjohtaja
Administer-konserni
puh. 050 560 6322
sähköposti: kimmo.herranen@administer.fi
Kirsti Tamminen
Varkauden Educa Oy
Puh. 040 564 3333
kirsti.tamminen@varkaudeneduca.fi
Varkauden Educa Oy
Varkauden Educa Oy:n erikoisosaamista ovat tilitoimistopalvelut, taloushallinnon sähköisten järjestelmien käyttöönottopalvelut sekä talouspäällikkö- ja henkilöstöhallinnon palvelut.
Tietoja julkaisijasta
Administer-konserni on suomalainen vuonna 1985 perustettu talous- ja palkkahallinnon palveluja, konsultointipalveluja, ohjelmistopalveluja sekä henkilöstövuokrausta tarjoava yhtiö. Asiakkainamme on kaikenkokoisia organisaatioita pk-yrityksistä suuryrityksiin sekä kuntiin. Tavoitteenamme on uudistaa taloushallintapalvelujen markkinoita kehittämällä uutta teknologiaa ja uusia ratkaisuja. Olemme liikevaihdolla mitattuna yksi suurimmista taloushallintopalvelujen sekä HR- ja palkkahallintopalvelujen tarjoajista Suomessa. Vuonna 2022 liikevaihtomme oli 53 miljoonaa euroa ja työllistimme noin 700 taloushallinnon ammattilaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Administer Oyj
Administer laajentaa liiketoimintaansa Ruotsissa18.5.2026 12:30:00 EEST | Tiedote
Administer Oyj Lehdistötiedote 18.5.2026 klo 12.30
Administer expands its business in Sweden18.5.2026 12:30:00 EEST | Press release
Administer Plc Press release 18 May 2026 12.30 EET
Administer vahvistaa viiden yrityskaupan myötä tilitoimistoliiketoimintaansa useilla eri paikkakunnilla Suomessa11.5.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Administer Oyj Lehdistötiedote 11.5.2026 klo 8.30
Administer strengthens its accounting business in several locations in Finland through five acquisitions11.5.2026 08:30:00 EEST | Press release
Administer Oyj Press release 11 May 2026 8.30 EET
Administer julkaisee liiketoimintakatsauksen tammi-maaliskuulta 2026 keskiviikkona 13.5.202629.4.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Administer Oyj Lehdistötiedote 29.4.2026 klo 8.30
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
