Euroviisut kiinnostavat Veikkauksen vedonlyönnissä – ”Käärijällä on hyvät mahdollisuudet”
9.5.2023 15:11:46 EEST | Veikkaus Oy | Tiedote

- Vuonna 2006 tullut historiallinen Lordin voitto Euroviisuissa oli silloin hyvin suomalaisten vedonlyöjien tiedossa. Näyttää vedonlyönnin ja kertoimien näkökulmasta siltä, että tänä vuonna Käärijällä on myös hyvät mahdollisuudet menestykseen, Veikkauksen tuoteryhmäpäällikkö Miikka Nurmi sanoo.
- Olemme Veikkauksella tarjonneet Euroviisuja vedonlyönnin kohteeksi jo vuosia. Tänä vuonna Euroviisut vaikuttavat kiinnostavan, mahdollisesti jopa ennätyksellisen paljon, Veikkauksen asiakkaita.
Euroviisut ovat pelattavissa sekä muuttuvakertoimisen vedonlyönnin Voittajavedoissa, Vakiossa että Pitkävedossa.
Esimerkiksi Voittajavedoissa pelivaihto on ylittänyt jo tänään tiistaina vuoden 2013 Euroviisujen vedonlyöntikiinnostuksen. Vuonna 2013 Suomen Krista Siegfrieds oli finaalin 24.
- Tänään kilpaillaan vasta Euroviisujen semifinaalit, joten on tietysti aika varhaista arvioida tarkasti kokonaiskuvaa. Vuonna 2021 Blind Channel oli mukana ja sijoittui kuudenneksi. Sekä asiakasmäärien että tähän mennessä tulleen pelivaihdon valossa näyttää kuitenkin siltä, että kiinnostus tulee ylittämään vuoden 2021 ennätyslukemat, mikäli Käärijä selvittää tiensä viikonlopun finaaliin, Miikka Nurmi arvioi.
Veikkauksen Pitkävedossa Suomen Euroviisut-voiton kerroin on tällä hetkellä 2,88. Ruotsin voiton kerroin on tällä hetkellä 1,61.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma-to: klo 8-21
pe: klo 8-24
la: klo 9-12 ja klo 20-22
su: klo 10-15
www.veikkaus.fi/yritys
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Me Veikkauksessa tuotamme peleillä iloa ja suojelemme sitä. Haluamme, että suomalaisten pelaaminen pysyy ilon puolella. Tässä työssä vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. Haluamme olla pelialan edelläkävijä ja vastuullisen pelaajakokemuksen suunnannäyttäjä.
Hyvinvointi on meille sydämen asia. On tärkeää, että töihin on mukava tulla joka päivä. Meillä on monipuoliset ja laajat työsuhde-edut. Tarjoamme vaikuttavia työtehtäviä kehittyvässä työyhteisössä, jossa on iloinen tekemisen meininki.
Rakennamme yhdessä parempaa pelikenttää, ja tarjoamme kiinnostavia urapolkuja mm. tech-alan osaajille. Tutustu meihin veikkaus.fi/tyopaikat.
Tehdään työtä ‒ yhdessä ilon puolella.
VEIKKAUS
Aika vaikuttava pelifirma
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Veikkauksen Pitkäveto-kertoimet: Tappara voittaa mestaruuden 72 prosentin todennäköisyydellä30.4.2026 15:50:45 EEST | Tiedote
Liigan kausi huipentuu finaalisarjaan, jossa kohtaavat mestarisuosikkina pitkään jyrännyt Tampereen Tappara sekä kauden iso yllättäjä Kouvolan KooKoo. Ennakkosuosikkina mestaruuteen vaadittavaa neljää voittoa lähtee tavoittelemaan Tappara, joka pudotti paikallisvastustaja Ilveksen pronssipeliin.
Vikinglotosta Suomeen kaksi suurvoittoa29.4.2026 22:23:25 EEST | Tiedote
Vikinglotossa ei löytynyt täysosumia, joten ensi keskiviikkona potissa on jo noin 13 miljoonaa euroa.
Suomeen jälleen Eurojackpotin suurvoitto28.4.2026 22:31:03 EEST | Tiedote
Eurojackpotin tiistaisessa arvonnassa ei löytynyt yhtään täysosumaa, joten pelin potti nousee noin 55 miljoonaan euroon. Illan arvonnassa löytyi suurvoitto Suomesta.
Uuteenkaupunkiin 100 000 euron Keno-voitto28.4.2026 09:06:14 EEST | Tiedote
Kenon arvonnassa osui lauantaina onnenpotku Uuteenkaupunkiin.
Loton potti kohoaa viiteen miljoonaan euroon - Tammelaan 128 000 euron voitto25.4.2026 22:40:41 EEST | Tiedote
Lauantain Loton arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten ensi viikolla pelin potti kohoaa viiteen miljoonaan euroon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
